16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Annika Sörenstam tähtää taas Grand Slamiin

Annika Sörenstam uskoo jatkavansa pelejään ainakin syksyyn 2008 © Getty Images

Annika Sörenstamin asema World Rankingin ykkösenä säilyi läpi kauden vaikka Lorena Ochoa ja Karrie Webb nousivat häntä suurempiin rooleihin. Sörenstam oli LPGA Tourilla rahalistan poikkeuksellisesti vasta kolmas, ja uusinnan jälkeen tullut ykköstila US Openissa oli luonnolliseti kauden kohokohta. -Se oli hieman merkillistä että saavutin US Open voiton tällaisen kauden aikana. Olen pettynyt suorituksiini kun vuotta 2006 katsotaan kokonaisuutena, Sörenstam mietti golf.se sivustolle antamassaan lausunnossa. Kauden päätteeksi ruotsalaistoimittajat valitsivatkin rautarouvan sijasta vuoden golfariksi 12:ksi maailmanlistalla nousseen Henrik Stensonin. Syksyllä 37 vuotta täyttävä Sörenstam oli edellisiä viittä huippukauttaan huomattavasti epävarmempi. Vaikka voittoja kertyi kauden mittaan viisi, jätti Sörenstam esimerkiksi käyttämättä ne molemmat mahdollisuuden joissa hänellä oli mahdollisuus voittaa sama kisa jo kuudennen kerran. -Olen lyönyt palloa välillä varsin huonosti,peli ei kulkenut kuten olisin toivonut. Minulla on ollut kentän ulkopuolellakin niin paljon muita töitä, että keskittyminen ei ole aina väsymyksen johdosta ollut täysipainoista. Nämä kaksi edelliskautta tuntuvat kuin yhdeltä, niin tiukasti olen mielestäni ollut kisoissa kiinni, Sörenstam mietti joulukuussa. Seuraava kausi käynnistyy Sörenstamin osalta vasta maaliskuussa Meksikossa jossa hän puolustaa ykköstilaansa Lorena Ochoan kotimaisemissa. Hän ei lähde puolustamaan World Cupin ykköstilaa jonka saavutti tammikuussa Etelä-Afrikassa yhdessä Liselotte Neumannin kanssa. -Rahalistan voittaminen tulee olemaan tulevalla kaudella entistä vaikeampaa sillä uskon pelaavani vain 15-16 kisaa LPGA Tourilla. Keskityn isoihin kisoihin ja ehdoton tavoitteeni on voittaa saman kauden aikana kaikki neljä Majoria. Luonnollisesti myös Solheim Cup syyskuussa Ruotsissa on erittäin tärkeä, Sörenstam julistaa. Sörenstam avaa huhtikuussa Orlandoon yhdessä valmentajansa Henri Reisin kansa nimeään kantavan, Annika Academy – golfkoulun Orlandoon. Annika Sörenstam on voittanut LPGA Tourilla yhteensä 69 kertaa, näistä 10 on Majoreita. Hän ylitti ensimmäisenä naisena päättyneen vuoden aikana 20 miljoonan dollarin rajan uran kokonaisansioissa. Hän sai pitkälle ennätysten listalleen myös yhden uuden, päätöskierroksen paras tulos ( kisan voittaja) LPGA Tourilla on nyt 62 lyöntiä. Sörenstamin nimissä on myös ainoa LPGA Tourin 60:n alitus, 59 lyöntiä. Peräti 11 naista ansaitsi LPGA Tourilla kaudella 2006 yli miljoona dollaria. Näistä ainoa tulokas oli Tour Championshipin voittaja Julieta Granata josta tuli luonnollisesti Tourin tulokas. Muita merkittäviä ennätyksiä olivat Lorena Ochoan kierrostulos Majorissa (62) jolla hän sivusi Minea Blomqvistin tulosta vuodelta 2004 ( British Open) sekä Nina Reisin kolme eaglea samalla kierroksella, näistä kaksi peräkkäin. Minea Blomqvist oli rahalistan 102:s ja tulokkaista 13:ksi paras.

LPGA Tourin ennätykset kaudella 2006

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje