Torstai-ilta, kello 21.40. Lapset ovat vihdoin unessa, ja Mikko avaa golfkentän varausjärjestelmän. Hän on luvannut kahdelle työkaverilleen lauantaiaamun kierroksen kotikentällään, jonka osakkeen hän osti kuusi vuotta sitten.
Kahdeksan ja kymmenen välillä ei ole yhtään vapaata lähtöä. Ensimmäinen kolmen pelaajan aika löytyy kello 14.20, juuri kun perheellä on muuta ohjelmaa. Mikko lähettää työkavereille viestin: ensi kerralla sitten.
Kentällä menee hyvin. Mikolla ei.
Kun lähtöajoista kilpaillaan, osakkaan pitää päästä pelaamaan. Se kuulostaa itsestään selvältä, mutta suositulla kentällä asia ei aina ole näin. Osakas kantaa omistamisen riskin, maksaa vastiketta ja osallistuu kentän tulevaisuutta koskeviin päätöksiin. Vastineeksi hänen on saatava hyöty, joka näkyy omassa golfarjessa. Kun kenttä on suosittu, tärkein hyöty on mahdollisuus päästä pelaamaan.
Osakkeella on muitakin kilpailijoita kuin toiset osakkeet
Suomessa golfyhtiöiden omistajakunta ikääntyy. Se nostaa esiin kysymyksen, johon jokaisen osakekentän pitää vastata: kuka ostaa osakkeen seuraavaksi?
Nykyiselle omistajalle kenttä voi olla täynnä ystäviä, tuttuja väyliä ja yhteisiä muistoja. Mikon 34-vuotiaalle työkaverille suhde on vasta rakentumassa. Hän on pelannut kolme kautta vuokrapelioikeudella ja varaa samoja lauantaiaamun aikoja kuin Mikko. Hänen näkökulmastaan kysymys on yksinkertainen: miksi ostaa osake, jos vuokralla pääsee samoille ajoille lähes samaan hintaan ja ilman vastuuta tulevista remonteista?
Tunnistan asetelman itsestäni. Oma polkuni osakkaaksi oli varsin perinteinen: ensin muutama kierros, sitten useampi kausi vuokrapelioikeudella ja lopulta osake. Kun huomasin selaavani kentän lähistön myynnissä olevia taloja, tiesin suhteen muuttuneen. Ostopäätös vaati silti uskoa siihen, että omistaminen on mielekästä myös vuosien päästä ja että osakkeesta pääsee kohtuullisesti eroon, jos elämä vie muualle.
Pelaamisen näkökulmasta golfosakkeen kilpailijoita ovat kaikki muut tavat päästä kentälle: vuokrapelioikeus, sarjakortti ja yksittäinen green fee. Osake kilpailee niiden kanssa jokaisen pelaajan kalenterissa ja lompakossa.
Laskutoimitus on helppo tehdä. Jos vastike on esimerkiksi 1000 euroa ja osakas pelaa kesässä 25 kierrosta, kierros maksaa hänelle 40 euroa. Kymmenellä kierroksella hinta nousee 100 euroon, ja silloin green fee taitaa olla jo useilla kentillä edullisempi. Osakkuus kannattaa sille, joka pelaa paljon, mutta vain jos hän pääsee pelaamaan silloin, kun haluaa.
Osakkuuden ei tarvitse tarkoittaa halvinta mahdollista kierroshintaa. Sen pitää tarjota paras kokonaisuus pelaajalle, joka haluaa sitoutua juuri tähän kenttään. Edullinen pelioikeus ei paljon ilahduta, jos sopivaa lähtöä ei löydy itselle tai omalle peliporukalle.
Osakkaan etu alkaa ajanvarauksesta
Osakkaan asemaa voi arvioida kahdella kysymyksellä. Paljonko osakas maksaa pelaamisestaan verrattuna vuokrapelaajaan? Ja kuinka helposti hän pääsee kentälle silloin, kun hän itse haluaa?
Jos kumpikaan vastaus ei erota osakasta muista, omistamisen perustelu jää heikoksi. Varsinkin silloin, kun houkuttelevimmat lähtöajat täyttyvät nopeasti.
Keinoja on, ja ne ovat valintoja. Osakas voi esimerkiksi varata tiiajan 14 päivää etukäteen, kun ei-osakkeiden raja on seitsemän päivää. Tapiola Golfissa osakas varaa 30 päivää etukäteen. Osa lauantain aamulähdöistä voi olla osakkaiden käytössä torstai-iltaan asti, minkä jälkeen ne vapautuvat kaikille. Pickala Golfissa osakkaille on varattu kolmasosa lähdöistä ja ne vapautuvat muille 90 min ennen lähtöaikaa.
Kaikkia aikoja ei voi varata osakkaille, eikä pidäkään. Varaussäännöistä pitäisi kuitenkin näkyä, että pitkäaikaisella sitoutumisella on merkitystä.
Välillä pitää päästä pelaamaan myös lyhyellä varoitusajalla. Työssäkäyvälle osakkaalle mahdollisuus lähteä samana arki-iltana kentälle voi olla koko osakkuuden tärkein etu.
Golf on myös sosiaalinen laji. Jos osakas pääsee varaamaan aikaisin mutta pelikaverit vasta myöhemmin, etu jää vajaaksi. Kun osakas voi varata vieraat samaan lähtöön ja tuoda heidät kentälle edullisemmin, etu muuttuu käyttökelpoiseksi. Samalla yhtiö saa tilaisuuden esitellä kenttäänsä uudelle pelaajalle, joka voi olla seuraava osakas.
Muutama käytetty etu on parempi kuin pitkä lista
Osakkuuden arvoa ei ratkaista alennuksella kahvikupista ja hodarista. Pienet edut ovat mukavia lisiä, mutta ne eivät korvaa sujuvaa pelaamista. Mieluummin muutama merkityksellinen etu, joita osakkaat todella käyttävät kuin pitkä luettelo etuja, joita kukaan ei muista.
Yhteistyö toisten kenttien kanssa on hyvä esimerkki. Osa kentistä tarjoaa osakkailleen edullisia tai jopa ilmaisia kierroksia kumppanikentille. Etu on helppo ymmärtää, ja se tuo vaihtelua. Kotikenttään sitoutuminen ei tarkoita, että koko golfkesä pitäisi hutkia samoilla väylillä.
Myös perhe kannattaa ottaa huomioon. Lapsen edullinen pelioikeus tai puolisolle suunnattu tutustumispaketti voi tehdä kotikentästä koko perheen paikan. Samalla kenttä rakentaa suhdetta seuraavaan pelaajasukupolveen ja tuleviin osakkaisiin.
Etujen kustannukset on silti tunnettava. Vieraskierros hiljaisena tiistaiaamuna ja loppuun varattuna lauantaina ovat kenttäyhtiölle eri asioita. Hyvin suunniteltu etu tuo osakkaalle arvoa ja ohjaa samalla pelaamista aikoihin, joille muuten olisi vähemmän kysyntää.
Kuka maksaa ja kuka päättää?
Vieraspelaajien tulot auttavat kattamaan kentän kustannuksia. Jos niistä tingitään, rahat on löydettävä muualta tai kuluja vähennettävä. Osakkaan paremmalla asemalla on hintansa, ja se kannattaa laskea.
Kuvitellaan kenttä, jolla on 1 000 osaketta. Jos yhtiö jättää myymättä 500 viikonlopun vieraskierrosta 80 euron hintaan, tuloja jää saamatta 40 000 euroa. Osakasta kohden se tekee 40 euroa vuodessa. Vastineeksi osakas saa paremman pääsyn parhaisiin aikoihin. Jokaisen kentän luvut ovat omansa, mutta valinta kannattaa tehdä tietoisesti.
Kaikki osakkaat eivät myöskään halua samaa. Paljon pelaava Mikko haluaa pyhittää viikonloput pelaamiselle. Hänen naapurinsa, joka peri osakkeen isältään ja pelaa kolme kierrosta kesässä, toivoo mahdollisimman kohtuullista vastiketta. Molemmat näkökulmat ovat ymmärrettäviä, mutta kumpikaan ei yksin tee osakkeesta houkuttelevaa seuraavalle ostajalle.
Osallistuin hiljattain kenttäni osakkaiden keskustelutilaisuuteen. Yllätyin siitä, että suuressa osallistujajoukossa oman sukupolveni millenniaaleja tai z-sukupolven edustajia oli salissa vain muutama. Se, kuka salissa istuu, vaikuttaa kuitenkin siihen, mitkä kysymykset aiheuttavat eniten keskustelua. Seuraava osakkeen ostaja on todennäköisesti nuorempi kuin nykyiset omistajat, eikä hän ole paikalla kertomassa, mitä hän osakkuudelta odottaa tai mikä ratkaisee hänen ostopäätöksensä.
Moni kenttäyhtiö linjaa juuri nyt ensi kauden hinnastoja ja varaussääntöjä. Osakkaan kannattaa kysyä kahta asiaa: paljonko vuokrapelaaja maksaa minuun verrattuna? Miten osakkaan asema kehittyy yhtiön strategiassa? Yhtiön taas kannattaa kysyä, miten nuoremmat osakkaat ja tulevat ostajat saadaan mukaan keskusteluun.
Onnistumisen pitää näkyä omistajalle
Suomalaisessa golfissa tehdään paljon oikein. Meillä on erinomaisia kenttiä ja mahdollisuus pelata niitä kohtuulliseen hintaan. Monella kentällä kehitetään olosuhteita pitkäjänteisesti. Kun osakas kokee saavansa vastikkeelleen vastinetta, hänen on helpompi sitoutua myös tuleviin kustannuksiin.
Kehitettävää on siinä, miten kentän onnistuminen näkyy osakkaan arjessa. Hyvä kenttä houkuttelee lisää pelaajia. Jos suosio samalla vaikeuttaa osakkaan pääsyä kentälle, kehitys on hänen kannaltaan ristiriitaista: kotikenttä menestyy, mutta oma pelaaminen saattaa hankaloitua.
Seuraavan ostajan pitää nähdä konkreettisesti, mitä lisäarvoa omistaminen tuo. Miten osakas varaa lähtönsä? Mitä hyötyä perhe tai vieraat saavat? Millaisia kustannuksia ja investointeja on odotettavissa? Entä löytyykö osakkeelle aikanaan uusi omistaja?
Osakkeen nimellistä hintaa suurempi tekijä on lopulta se, mitä omistamisella saa ja millaisena pelaaja näkee kentän tulevaisuuden.
Uskon golfosakkeen tulevaisuuteen kentillä, joita kehitetään pitkäjänteisesti ja joilla työn tulokset näkyvät omistajan arjessa. Mikon kaltaisen osakkaan pitää voida iloita kotikenttänsä suosiosta ilman, että hän joutuu itse jonon jatkoksi.
Entä kenttä, jolla lähtöajoista ei ole kilpailua? Miksi pelaaja haluaisi juuri sellaisen kotikentäkseen? Kirjoitan tästä juttusarjan toisessa osassa.
Lue seuraavaksi: Golfari haluaa edelleen kuulua johonkin – mutta seuran pitää ansaita logo rinnassa


On harmillista,että kirjoittajalla jäi kierros väliin,mutta ei osuuskaupan ”omistajakaan”pääse kaupassa jonon ohi.
Meidän klubissa osakas voi varata 7pv ennen kierroksensa, muut 3pv ennen. Se auttaa vähän, mutta pitää pystyä ennalta suunnittelemaan pelinsä. Sittenkin vain muutamassa tunnissa la-aamun parhaat ajat on buukattuna, kun nepparilippikset kyttää systeemien aukeamista.
Tosi ajankohtainen analyysi ja totuuden mukainen, kiitos. Kentän hallituksen tulisi puolustaa omistajien etuja, jotta tulevaisuudessa osakkeilla olisi jälleenmyynti arvoa. Jos ei omista, niin suut suppuun.
Osakkaat ovat maksaneet vastikkeensa niin sen jälkeen golfkentille pistetään kisakalenteri täyteen ym firman kisoja joten se henkilö joka haalii kisoja ym tapahtumia kentälle niin hän on osakkaiden syöpä ja parannuskeinoa ei ole.
Suomen golffin suurin ongelma on ylivoimaisesti osakkeenomistajan katkeruus.
Tämä ongelma on osakkeenomistajien helppo ratkaista. Yhtiökokouksessa velvoittaa yhtiön hallituksen rajoittamaan muiden kuin pelioikeutettujen pelaamista viikonloppuisin sekä muina prime time-aikoina. Tiedän, että esim Sarfvikissa pelioikeutettu saa tuoda pelaamaan yhden vieraan viikonloppuisin ennen klo 14. Myöskään green fee-pelaamista (250 eur) eikä pelilippuja ei voi viikonlopuisin ennen klo 14 käyttää. Tästä ei suostuttu poikkeusta tehdä, vaikka kentällä oli tilaa. Sarfvikissa ei ole lähtöaikojen varausta, varataan saapumalla paikalle caddie masteriln tiskille, jolloin saa seuraavan vapaan lähtöajan.