Pallonkerääjän ansa laukeaa, osa 3/4 - Golfpiste.com

1.9.–8.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][20]
KilpailuaSuomalaista
Näkökulma

Pallonkerääjän ansa laukeaa, osa 3/4

Vaihteleviksi muuttuneet pelikelit paljastivat elokuun jo alkaneen. Klubille johtavan tien varrella kulki nyt golfareitten lisäksi pieniä koululaisia suhteettoman suurine reppuineen. Myös Klubin nettisivuilla varoiteltiin koulujen alkamisesta ja samalla ilmoitettiin kenttien varaustilanteen hieman helpottaneen.

Pallonkerääjä oli mielissään, sillä nyt hän ainakin silloin tällöin pääsi pelaamaan itsekseen. Löytöjäkin oli paljon helpompi tehdä yksin pelatessa. Autotallin laarit alkoivat täyttymään nopeammin. Mutta nyt hänellä oli toinenkin tehtävä.

Klubin varausjärjestelmä mahdollisti pelaajien tekemien varauksien tarkkailun. Mystisesti kadonneen Jorma Rauta-Auttilan kaveriporukan varaukset olivat myös säälittävän helposti ennakoitavissa.

Pallonkerääjä jatkoi sinnikkäästi tiedustelutoimintaansa, ja naamiointipuku oli taas tiuhaan käytössä. Kotona hän järjesteli keräämiään tietoja Jorman makuuhuoneen puolikkaan seinän peittävään tilannetauluun, jossa nuppineulojen varaan viritetyt punaiset langat risteilivät.

Elokuun alussa lankojen reitit yhdenmukaistuivat ja alkoivat osoittamaan kohti tiettyä paikkaa ja viikonloppua.

Elokuu toi mukanaan myös pimenevät illat ja sysimustat yöt. Teollisuusneuvos Jorma Rauta-Auttilan entisille pelikavereille tummuneet illat mahdollistivat kesän kuluessa hiotun suunnitelman toteuttamisen. Miehet päättivät murtautua Jorman lesken autotalliin lauantaina.

Sovittuna iltana miehet saunoivat, ja kaljaa kulutettiin normaalisti. Löylyjen jälkeen heitettiin läppää. Miehiä hermostutti, tosin toisille sitä ei haluttu näyttää. Jännitys vielä tiheni miesten pukeutuessa kokomustiin.

Onneksi sillä ei ole valvontakameroita, lesken lähinaapuri kuittasi konnantöihin valmistautuville kavereilleen.

”Otetaanpa vielä yhdet ennen lähtöä, Jorman kunniaksi!”

Lähinaapuri tunsi lesken talon ja tontin, joten hän toimi operaation itseoikeutettuna johtajana. Kohteessa oli hiljaista, ja viimeinenkin valo oli sammunut jo pari tuntia sitten. Varmuuden vuoksi hän määräsi kaksi miestä vielä kiertämään talon ympäri. Kolmannen miehen kanssa he siirtyivät salavihkaa autotallirakennukselle.

Talonkiertäjät palasivat kierrokseltaan, ja ryhmä valmistautui autotallin murtoon tallin pimeimmällä nurkalla. Nosto-ovesta ei kannata yrittää, mutta talon puoleisesta kulkuovesta pääsee helposti tällä “yleisavaimella”, kuiskasi johtaja.

Miehet siirtyivät kulkuovelle, jonka salparauta roikkui käyttämättömänä. Kaksi miestä kääntyi vahtimaan taloa, ja kolmannen tehtävä oli pitää silmällä katua. Johtaja käytti sorkkarautaa tehokkaasti, ja onnistui vääntämään heppoisen oven auki muutamassa sekunnissa. Miehet livahtivat nopeasti sisään.

Pallonkerääjä nousi pihapensaston varjoista hitaasti polvelle. Olen mestariodottaja, hän kehui itseään. Hän siirtyi ääneti tallin nurkalle.

Taskulamput syttyivät himmeinä valaisten autotallin lattiaa. Miehet totuttelivat niukkaan valoon, ja alkoivat sitten kukin tahoillaan tutkimaan tallia.

Kulkuovelta kuului metallinen rämähdys.

”Valot pois!” kivahti johtaja.

Neljäs mies yritti avata ovea.

”Se on jumissa!” hän parahti.

Johtaja yritti yhtä huonolla menestyksellä nosto-ovea.

”Ei helvetti, ei helvetti”, kolmas mies toisteli paniikissa.

…jatkuu…

Tarinoitsija Vesa Airio on epävirallinen “elämänmuutosten ME-mies”. Nuoren miehenalun seikkailumieli johdatti hänet metallityöntekijästä merimieheksi ja postinkantajasta toimitusjohtajaksi. Kaiken aikaa on myös yrittäjyys ollut iso osa hänen elämäänsä. Nykyiseltä ammatiltaan Airio on koulutettu ammattivalokuvaaja. Golfkenttien kauneus pakotti hänet ikuistamaan bongaamiaan kenttiä, ja siitä alkoi golfblogin kirjoittaminen. Airion satiirinen esikoisromaani “Golfia koko rahalla” ilmestyi alkuvuodesta 2026. Hän kutsuu itseään jääräpäiseksi optimistiksi, jonka golfmotto on: paras lyöntisi on osaamisesi todellinen taso.

Lue seuraavaksi: Pallonkerääjä ja uhkaavat naapurit: osa 2/4

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje