Kutsu Oliver Lindellin caddieksi Sveitsin Challenge Tourin kilpailuun tuli kuin faksit entiselle pääministerille. Kalenterissani oli kisaviikolle merkittynä ainoastaan viikonlopun aluetuomarikurssi Keimola Golfin järjestämänä.
Kolmen sekunnin(sadasosan) miettimisen jälkeen lupasin yrittää siirtää tuomarikurssia. Vuosaaren ja Tapiolan yhteisen Links Trophyn peruuntumisen myötä olivat helatorstai ja helakeskiviikko vapautuneet vaikkapa kurssitoiminnalle. Kahdeksalle kurssilaiselle yhdeksästä uusi ajankohta sopi mainiosti ja kun vielä siirron jälkeen saimme kurssille kaksi lisäjäsentä, tuomarikurssin siirto onnistui ja minä pystyin ilmoittamaan olevani vapaa lähtemään mailakassin kantohommiin. Kiitokset vielä kerran kaikille kurssilaisille tästä hienosta mahdollisuudesta.
Caddiepalkkiosta sovittiin, että palkkaa ei hommasta ole tulossa, elleivät pelit kulje aivan taivaallisella tasolla, mutta kulut kyllä korvattaisiin. Siis viikon työsiirtola Sveitsinmaalla oli luvassa.
Vain minä sain ajaa vuokra-autoa, sillä autovuokraamot eivät anna ajolupaa alle 19-vuotiaille.
Siinä missä minä kiersin kertoilemassa sääntötarinoita, Oliverin edeltävä viikko kului Tsekinmaalla toisen caddien Tuomas Pollarin kanssa. Pelit loppuivat siellä harmittavasti kahteen kierrokseen, ja viikonloppu olikin vapaa kuin valtion virkamiehillä konsanaan.
Maanantaiaamulla lentoni Helsingistä laskeutui Zurichiin klo 9.40 ja Oliverin oli määrä saapua sinne reilua tuntia myöhemmin. Minulla oli hyvin aikaa käydä vuokraamassa meille auto, jota vain minä saan ajaa, sillä autovuokraamot eivät anna ajolupaa alle 19-vuotiaille. Pikkuriikkinen Opel Corsa oli tarpeisiimme aivan riittävä ja sen sai tietenkin varsin edullisesti, jos nyt Sveitsissä mitään ylipäätään voi saada edullisesti. Pakkasin omat tavarani ja lähdin odottelemaan Oliverin ilmaantumista paikalle.
Samaan aikaan Oliverin koneen kanssa laskeutui runsaasti koneita ja niinpä tavarat eivät tulleet normaalilla nopeudella, vaan antoivat odotuttaa lähes tunnin. Kello oli jo hyvinkin puolessapäivässä, kun lähdimme ajamaan kohti kisakenttää nimeltään Golf Sempachersee, joka sijaitsi Lüzernin lähellä.
Nuijasodan aikaisen navigaattorin harhaopastuksesta ja pikaisen pikaruokalavisiitin viivästyksestä huolimatta saavuimme kentälle klo 14 aikoihin vain huomataksemme, että harjoituskierrokselle päästettiin pelaajia ainoastaan ennen klo 12:ta. Melko outoa, sillä varsin moni pelaaja pelasi vielä sunnuntaina Prahassa. Maanantai taas on ammattilaiskiertueilla perinteisesti matkustuspäivä, jolloin pelaajat saapuvat kisapaikalle pitkin päivää ja mielellään käyvät kiertämässä vaikkapa yhdeksän reikää. Nyt iltapäivällä oli käynnissä klubin oma pro-am, joten kentälle ei ollut enää koko päivänä asiaa. No, vieraanahan täällä ollaan ja maassa maan tavalla, joten tyydyimme kohtaloomme ja suuntasimme harjoitusalueille.
Rangen lyhyyden vuoksi draiverilla ja puumailoilla oli lyöminen kielletty.
Ensin wedge-lyöntejä toisen kilpailijan kanssa pikkuriikkisen harjoitusviheriön ympärillä, jolle lisäksi klubin oma pro oli tuonut kaksi iäkkäämpää naishenkilöä harjoittelemaan topattuja lähilyöntejä. Harjoittelutilan ahtauden lisäksi oli siis pieni loukkaantumisriski olemassa.
Havainnoin nopeasti hieman kauempana toisen aivan tyhjän lähipeliviheriön, jonne aloimme siirtyä harjoituspallojen kanssa, mutta siirtotaival loppui lyhyeen kahden toimitsijan pysäytettyä meidät ja kerrottua, että tuo viheriö olisi ainoastaan jäsenten käytössä. Siis jäsenten, joista suurin osa pelasi juuri paraikaa omaa kilpailuaan kentällä ja joita klubin pro halusi opettaa samaisella postimerkin kokoisella viheriöllä, jossa meidän piti harjoitella. No, maassa maan tavalla ja takaisin varomaan nilkan korkuisia toppereita.
Onneksi oppilaat tai opettaja kyllästyivät kehityksen hitauteen ja lopettivat pian sessionsa ja pääsimme lyömään ilman vaaramomenttia. Puolen tunnin hiekkaesteessä ja viheriön ympärillä touhuamisen jälkeen siirryimme rangelle, jossa odotti uusi yllätys. Rangen lyhyyden vuoksi draiverilla ja puumailoilla oli lyöminen kielletty. Rangelle oli tuotu moukarihäkkiä muistuttava hökötys, jota oli tarkoitus käyttää noille isoille mailoille. Mahtaa moukarihäkissä olla tunnelmaa kisojen aikana, kun kukin kilpailija kärsimättömänä odottaa vuoroaan.
Huoneet ovat varsin askeettisia, mutta antavat suojan sateelta ja kylmältä.
Lyönnit tuntuivat olevan varsin hyvin kuosissaan ja valittuihin kohteisiin suuntautuvia, joten rangellakin riitti puolisen tuntia tehokasta lyöntiharjoittelua. Oma osuuteni rajoittui lähinnä mailojen puhdistamiseen ja lyöntikohteen valintoihin.
Harjoitussession lopuksi puttiviheriöllä kului aikaa parikymmentä minuuttia, jonka aikana minulla oli aikaa tutustua viheriöheinän laatuun. Agronomin tutkintoni on opiskeluja vaille valmis, mutta kyllä minä kylänurmikan (poa annua) tunnistan ja se ainakin oli levinnyt tasaisesti harjoitusviheriölle. Nyt vielä kukkiessaan se sai putit hieman vaeltamaan, kun vierintävauhti hidastui. Muutoin ainakin harjoitusviheriö oli erinomaisessa kunnossa ja varsin nopeakin jo näin alkuviikosta.
Sitten olikin jo aika suunnata kohti majoituspaikkaamme, jonne matka autollamme kesti noin 10 minuuttia. Kisahotellina toimii paikallisen ammattioppilaitoksen yhteydessä oleva oppilasasuntola/hotellikoulu. Huoneet ovat varsin askeettisia, mutta antavat suojan sateelta ja kylmältä. Suihkukin on sentään oma, eikä mikään yhteissuihku käytävällä. Nykyaikaa on langaton internetyhteys, joka kuuluu majoituksen hintaan.
Iltaamme mahtui vielä kauppareissu, jolla tankattiin juomia ja pientä kuivamuonaa huoneeseemme sekä ehkä maailman kalleimmat hampurilaiset (kaksi hampurilaista ja kolan näköiset juomat 68 €) lähiravintolassa, jota emme varmasti tule jatkossa käyttämään. Hampurilaiset olivat kyllä hyvät, mutta kuinka itseään kunnioittava ravintola voi tuoda asiakkaalle, joka tilaa Coca-Colaa, juomaksi Sinalco-kolaa kysymättä mitään. Ei jatkoon ja meidän ruokailumme tehdään loppuviikon ajan muualla.
