26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
mainos Cleveland Corner

Cleveland puut – Korkeammalle tarkoittaa pidemmälle

Suunnittelimme Launcher-puut nostamaan pallon helposti korkealle lentoradalle. Miksikö? Koska korkeammalle tarkoittaa pidemmälle!

Monet draivaamiseen liittyvät virheelliset käsitykset pitävät sitkeästi pintansa, vaikka tutkimus on jo osoittanut ne virheellisiksi. Kuten se, ettei draivi lennä pitkälle jos sen kaari on korkea.

Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että kun pallo saatetaan korkealle lentoradalle, se lähes poikkeuksetta myös lentää pidemmälle, kunhan alakierteen määrä ei kasva liian korkeaksi. Niinpä suunnittelimme mailan, joka antaa pallolle kyytiä ja lähettää sen korkealle. Nimesimme sen Launcheriksi.

Draivereiden lavoissa on nykypäivänä valtavasti erilaista teknologiaa. Me emme poikenneet kaavasta, mutta aloitimme työmme lavan ja varren yhtymäkohdasta eli hoselista, josta teimme ennennäkemättömän kevyen. Ratkaisu mahdollistaa painon jakamisen lavan alueelle optimaalisiin paikkoihin. Lavan painopiste on viety mahdollisimman taakse ja matalalle. Lopputuloksena on maila, jolla lyöt pallosi korkeammalle, pitemmälle ja suorempaan. Yksinkertaisesti toimivaa.

Samasta syystä mailassa ei ole säätömahdollisuuksia hoselissa tai siirrettäviä painoja lavan pohjassa.

Pallon lähtönopeutta on saatu lisättyä entistä joustavamman osumapinnan Flex-Fin teknologian ansiosta. Se on myös anteeksiantavampi huonoissa osumissa. Maila on saatavilla kolmessa eri nostokulmassa: 9,0, 10,5 ja 12,0-asteisena.

Launcher HB -puumailoissa on hyödynnetty samoja teknologisia ratkaisuita kuin draiverinkin kohdalla: tavanomaista kevyempi hosel mahdollistaa painopisteen sijoittamisen alas ja juostava osumapinta lisää pallon lähtönopeutta. Mailat ovat helppoja lyödä ja piiskaat niillä pallosi pidemmälle kuin koskaan aikaisemmin.
Puukolmosen nostokulma on 15 astetta ja puuviitosen 18 astetta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje