26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Tapahtumat

Turun seudulle perustettiin oma ”divaritason” kiertue – ”Tulokulmana on ollut rakentaa paikallista kilpagolfkulttuuria”

Kauden 2020 ensimmäinen Scratch Tourin kilpailu pelataan vajaan kahden viikon kuluttua Kankaisten Golfissa. Kuva: Kankaisten Golf

Varsinais-Suomen mestaruuskiertueelle toivotaan osallistujia myös Finnish Tourin pelaajista.  

Maskussa sijaitseva Kankaisten Golf isännöi toukokuun viimeisenä sunnuntaina pelattavaa kauden ensimmäistä Scratch Tourin eli Varsinais-Suomen avoimen golfmestaruuskiertueen avauskilpailua.

Kiertueella on ohjelmassa edellisen kauden tapaan viisi Turun seudun kentillä käytävää 18 reiän tasoituksetonta lyöntipelikilpailua, ja osakilpailuissa eniten pisteitä koonnut pelaaja kruunataan syyskuussa maakunnan mestariksi.

Viime vuonna perustetun kiertueen isä Lauri Leppänen toteaa, että Turun ympäristössä on runsaasti aktiivisia kilpahenkisiä pelaajia. Scratch Tour on luotu etenkin heidän tarpeisiinsa.

”Tulokulmana on ollut rakentaa ja tukea paikallista kilpagolfkulttuuria, ja tarjota sitä kautta aktiivisille aikuisharrastajille puuttuva, niin sanottu ’divaritason’ kiertue. Parikisoja ja muita leppoisia kilpailutapahtumia on ollut riittämiin, mutta tasoituksettomat kilpailut ovat olleet vähissä.”

Kankaisten Golfin lisäksi kiertueen kisoja pelataan Aurinko Golfissa, Harjattula Golfissa, Archipelagia Golfissa ja Aura Golfissa.

Jokaisesta kilpailusta kunnon tapahtuma

Seuran sihteerinä ja hallituksen jäsenenä Kankaisten Golfissa toimivan Leppäsen mukaan kiertueen pilottikausi sai hyvän vastaanoton, ja tänä vuonna on tarkoitus kasvattaa reilusti Scratch Tourin pelaajamäärää ja kohentaa tapahtumatuotannon tasoa.

”Teemme jokaisesta kilpailusta kunnon tapahtuman startteria ja live scoringia myöden. Lisäksi kohtuullisen suuruiseen kilpailumaksuun kuuluu lounas.”

Ei ole mahdotonta, että joku kympin tasoituksella pelaava kaveri lyö kisassa 73–74 lyönnin tuloksen.

Jokaiseen osakilpailuun mahtuu ilmoittautumisjärjestyksessä 80 osallistujaa. Ensimmäisen kisan ilmoittautuminen avattiin viime viikon keskiviikkona ja tiistaiaamuna listalla oli 51 pelaajaa. Alku vaikuttaa lupaavalta, sillä viime vuonna Scratch Tourin kisoihin osallistui 30–50 pelaajaa.

”Paikkoja voidaan tarvittaessa lisätäkin, jos tulijoita on enemmän. Lisäksi rankingin viisi parasta pääsevät aina halutessaan mukaan kilpailuun”, Leppänen sanoo.

Jokaisessa kilpailussa 25 parasta saa rankingpisteitä. Aura Golfissa pelattavassa finaalikisassa pisteet tulevat 1,5-kertaisina, joten loppumetreillä saattaa tulla vielä yllättäviä käänteitä. Lopullisissa pisteissä otetaan huomioon kolme parasta osakilpailusijoitusta.

Ensimmäisen kilpailun osallistujien tasoitushaitari on varsin laaja, sillä joukossa on yhteensä toistakymmentä plus-tasoituksella ja hcp:llä 10,0 tai korkeammalla tasoituksella pelaavaa golfaria. Tämä on hedelmällinen tilanne, sillä kovatasoisilla pelaajilla on usein taipumus sparrata ”altavastaajia” vahvoihin suorituksiin.

”Scratch Tour on hyvä paikka lyödä itsensä läpi paikallisella kilpagolfkartalla. Ei ole mahdotonta, että joku kympin tasoituksella pelaava kaveri lyö kisassa 73–74 lyönnin tuloksen. Sillä saa jo pelimiehen maineen.”

Koronapandemian vuoksi kilpailuissa on tiettyjä erikoisjärjestelyitä. Normaalien varotoimenpiteiden ohella tulokset kirjataan GameBookiin tai vaihtoehtoisesti paperikortista otetaan kuva, joka lähetetään kisatoimistoon. Palkinnot noudetaan klubilta erikseen sovittavana aikana.

”Ensimmäiseen kilpailuun ei sisälly koronarajoitusten takia lounasta, joten Kankaisten kisassa on 10 euroa pienempi osallistumismaksu kuin normaalisti.”

Samooja mukaan?

Kaikissa Scratch Tourin kilpailuissa on vain yksi sarja, joten myös naisilla on mahdollisuus jahdata Varsinais-Suomen mestaruutta tasaveroisesti miesten kanssa. Miehet pelaavat kisat valkoisilta ja naiset siniseltä tiiltä.

”Toivomme osallistujia aina kotimaan korkeinta kiertuetasoa myöden, minkä vuoksi olemme suunnitelleet kilpailukalenterin siten, etteivät osakilpailut osu päällekkäin Finnish Tourin turnausten kanssa. Hienoa olisi saada myös turkulainen Kalle Samooja mukaan johonkin kilpailuun.  ET-pelaajathan tarvitsevat kisatuntumaa, kun European Tourin jatkumisen ajankohta (suunnitteilla heinäkuun lopussa) on hämärän peitossa.”

Leppänen myös muistuttaa, että kyseessä on avoin kiertue, jolloin pelaajat kaikista golfseuroista ovat tervetulleita kilpailemaan Scratch Tourille. Varsinais-Suomen mestaruutta puolustaa Aurinko Golfin Ilkka Luotokari.

Scratch Touria koskeviin tarkempiin yksityiskohtiin pääset tutustumaan tästä.

Kommentti: Golfseurat ovat viimevuosina alkaneet viritellä eri puolille Suomea alueellisia mestaruuskoitoksia, joihin kuuluu yksi tai useampi kilpailu. Varsinais-Suomen avoin mestaruuskiertue taitanee kuitenkin mennä järjestelyineen ja laajuudessaan tämän listan kärkeen.

Suomessa pelattiin menneinä vuosikymmeninä Maaseudun mestaruudesta, joka oli avoin kaikille muille paitsi helsinkiläisseurojen eli käytännössä Helsingin Golfklubin pelaajille. Noihin aikoihin miesten SM-kilpailut pelattiin vuosittain Talissa, jonka kilpapelaajien ylivoima sai maaseudun seurat suunnittelemaan ja vaatimaan omaa mestaruuskilpailua. Kilpailusta luovuttiin 80-luvun puolivälin tietämillä.

Maaseudun mestaruuskilpailuissa oli oma viehättävä tunnelmansa, joten onkin hienoa, että maakunnissa viriää tarpeita hieman vastaavalle kilpailutoiminnalle. Scratch Tourin kaltaisella ryhdikkäällä mestaruuskiertueella olisi varmasti kiinnostusta muuallakin kotimaassa. Se edellyttää vain sitä, että joku ryhtyy tosissaan tuumasta toimeen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)

    bogiman says:

    ”myös naisilla on mahdollisuus jahdata Varsinais-Suomen mestaruutta tasaveroisesti miesten kanssa. Miehet pelaavat kisat valkoisilta ja naiset siniseltä tiiltä.”
    ”Tasaveroisesti” ei,mutta tasoituksellisesti,kyllä.

      Night Driver says:

      Jos kisa pelataan ilman tasoituksia ja samassa sarjassa niin tasaveroisesti ilmeisesti pelataan? Vai oliko tuossa joku hauska sanaleikki.

        HansJaa says:

        Varmaankin tuossa viitataan siihen, että naisethan saavat keskimäärin n. 50m tasoitusta per väylä. Se, että voidaanko tällöin puhua tasoituksettomasta kisasta, lienee lähinnä kiinni siitä mitä termillä ”tasoitukseton” itse kukin tarkoittaa.

        Siinä olen ehkä samoilla linjoilla bogimanin kanssa, että en tiedä miksi juuri tup 50m/väylä sukupuolen takia olisi reiluudessaan ylivoimainen luku. Miksi ei vaikka 10m tai 100m tai joku muu motiivi kuin sukupuoli, jos kerran tasoistusta annetaan. (50m/väylä vain työluku, joka on otettu sininen valkoinen eron arviona)