26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Tapahtumat

Ruuttila juhlistaa Käyttöautogreenin avajaisia

Kaisa Ruuttila valmistautuu Dubain kilpailua varten sisähallissa.

Kaisa

Ulkokausi jatkuu vielä, mutta 5-6 kuukauden mittainen talviharjoittelukausi käynnistyy jo monilla halleissa. Suurimmista halleista Malmin greengolf avasi ovensa jo viikko sitten. Espoossa Season Golfin ympärivuotisessa harjoituskeskuksessa siirryttiin kuplahalliin viikonloppuna, Länsiväylän kupeessa sijaitseva Golf Areena avasi ovensa samanaikaisesti.

Juhlavimmin kautensa aloittaa Tampereen Käyttöauto Green, jossa on tapahtumia ja arvontoja tiistaista perjantaihin.

”Olemme kesän aikana siistineet entisestään paikkoja, kehittäneet paljon kehuja saanutta lähipelialuettamme ja rakentaneet opetusstudion. Käyttöauto Greenistä on kehittynyt toiveittemme mukaiseti Pirkanmaan alueella golfarien kokoontumispaikka, jossa lyömisen lisäksi on tarjolla myös välineitä sekä pienimuotoinen matkatoimisto. Edellikaudella kävijöitä oli 20.000,kertoo hallin omistajiin ja valmentajiin lukeutuva Jouni Laine.

Kaisa Ruuttila on paikalla keskiviikkona kello 12-13. Ruuttila voitti kesällä Nordea Tourin kisan Ruotsissa, naisten Euroopan Tourilla hän on ollut kolmasti taistelemassa voitosta ollen lopullisella tuloslistalla kolmas, neljäs ja viides. Talvikaudella kotimaassa ollessaan Ruuttila harjoittelee Käyttöauto Greenin tiloissa.

Hänellä on edesssään vielä yksi kilpailu, joulukuussa Dubaissa käytävä LET:n päätöskisa.

Teemu Tyry

Talviharjoittelupaikat Suomessa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje