16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Tapahtumat

Martti Ahtisaari golfaa Virpiniemessä

Martti Ahtisaari Trophyssa kisailijoilla oli hymy Vesa Hiltunen (vas.), jääpallolegenda Seppo Rounaja, Martti Ahtisaari ja Averett Universityn Richard Roccesano kuvattuina vuoden 2013 tapahtumassa. Kuva : Janne Knuuti.

Martti Ahtisaari Trophy Golf Tournament on torstaina Virpiniemessä, Oulun pohjoispuolella pelattavan hyväntekeväisyystapahtuman nimi

Martti Ahtisaari valmistautumassa avauslyöntiinsä Virpiniemi Golfin ykköstiillä. Kuva vuodelta 2013

Martti Ahtisaari valmistautumassa avauslyöntiinsä Virpiniemi Golfin ykköstiillä. Kuva vuodelta 2013

Toista kertaa pidettävässä kilpailussa on mukana yli 30 joukkuetta ja osallistujia saapuu Yhdysvalloista saakka. Kisa pelataan kaksihenkisin joukkuein best-ball muotoisena. Tasoituksesta otetaan huomioon ¾. Tapahtuma alkaa tervetulosanoin klo 10 ja kilpailu käynnistyy klo 11.

Hankkeen puuhamies , pitkän uran Averett Universityssa Virginiassa tehnyt Vesa Hiltunen – Ahtisaaren vanha koulu- ja koripalloilukaveri Oulusta – on iloinen, että parivaljakon vanhassa kotikaupungissa päästään järjestämään hieno golftapahtuma, joka kantaa Martti Ahtisaaren nimeä.

Osa kilpailun tuotosta lahjoitetaan presidentti Ahtisaaren nimeä kantavaan stipendirahastoon, jonka kautta tuetaan USA:ssa yliopisto-opintonsa aloittavia suomalaisia urheilijoita. Averett Universityssa ovat suomalaisgolfareista opiskelleet mm. Toni Karjalainen ja Janne Mommo.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)