16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Säännöt

Tapahtui tourilla: Droppi alastulojälkeen

Tämä pallo ei ollut kyseisen pelaajan käytössä. (Kuva Janne Mikkilä)

Kuka ja missä: Lorenzo Gagli, SK Challenge 2009, Vanajanlinna, toinen kierros, väylä kahdeksan. Tuomari Arto Teittinen kertoo mitä tapahtui ja miten tilanteesta jatkettiin. Mitä tapahtui: Pelaajan pallo oli väylällä (pelialueen lyhyeksi leikatulla osalla) uponneena omaan alastulojälkeensä. Pelaaja nosti, puhdisti ja pudotti pallonsa, mutta pallo upposi pudotuksella uudestaan rankkasateen pehmittämään väylään. Pelaaja nosti ja pudotti pallonsa uudelleen ja jälleen pallo upposi omalla painollaan pehmeään väylään. Mitä seurasi: Koska droppaileminen ja pallon uppoaminen olisi voinut kestää pitkäänkin, pelaaja asetti pallonsa mahdollisimman lähelle toisen pudotuksen alastulokohtaa, ei kuitenkaan lähemmäs reikää ja jatkoi peliään tästä kohdasta ilman rangaistuksia. Jälkipeli: Pallo saattaa dropatessakin upota alastulojälkeensä, kun dropataan pehmeälle väylälle. On hyvä muistaa, että silloinkin pallo on uponnut omaan alastulojälkeensä ja sen saa rangaistuksetta nostaa ja pudottaa uudelleen (Dec 25-2/2). Jotta droppailu ei jatkuisi loputtomiin, tulee Decision 25-2/2.5 avuksi ja niinpä pallo asetetaan toisen dropin jälkeen ilman rangaistusta. Kansainvälinen liittotuomari Arto Teittinen kertoo jatkossa tällä palstalla mielenkiintoisia sääntötilanteita maailman eri kiertueilta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje