26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Säännöt

Golfpisteen paneeli arvioi sääntöuudistuksen hyvät ja huonot puolet

Raadin yleisarvio uudistuksesta on hyvä, mutta kaikki sääntömuutokset eivät vielä nostata hurraa-huutoja.

Golfpisteen toimitus perehtyi eilen julkaistuihin sääntömuutoksin ja teki uudistuksesta omat ensiarvionsa. Toimituksen nelihenkiseen paneeliin ottivat osaa päätoimittaja Jere Jaakkola, tuottaja Sami Sarpakunnas, erikoistoimittaja Teemu Tyry ja golftoimittaja Janne Tarmio.

Mikä sääntöuudistuksessa on erityisen hyvää? Mikä on mielestäsi paras yksittäinen sääntöuudistus?

Jere Jaakkola: Tavoitteena oli, että uudet säännöt olisivat aiempaa johdonmukaisemmat, yksinkertaisemmat ja reilummat, ja siinä on eittämättä onnistuttu. Hyvää on sekin, että golfin vahva itsetuomaroinnin periaate on säilynyt ja jopa vahvistunut. Onnistuneimpia ovat sääntömuutokset, jotka edistävät pelinopeutta tai kohtelevat pelaajaa aiempaa reilummin, esimerkkeinä: pallon etsimiseen käytettävän maksimiajan rajoittaminen kolmeen minuuttiin ja rangaistuslyönnin poistaminen tilanteessa, jossa pelaaja liikuttaa palloaan vahingossa griinillä tai etsinnän aikana.

Teemu Tyry: Sääntöuudistuksen kautta tulevat muutokset kielivät siitä, että USGA ja R&A haluavat tehdä sääntöviidakosta kansantajuisen kokonaisuuden ja pelaamisesta sujuvampaa. Erinomaisia muutoksia on useita. Rangaistusalue selkeyttää ja nopeuttaa pelaamista. Pallon etsintäajan lyhentämiselle minäkin nostan peukkua.

Janne Tarmio: On ilahduttavaa, että kokonaisuudesta on haluttu tehdä aiempaa suoraviivaisempi. Itse tervehdin ilolla rangaistuksen poistamista kaksoiskosketuksesta ja pallon osumisesta itseen tai omiin varusteisiin. Hienoa, että pallon tahaton liikkuminen etsittäessä ja jälkien korjaaminen puttilinjalta sallitaan, samoin maahan painuneen pallon nostaminen koko pelattavalla alueella hiekkaesteitä lukuun ottamatta. Mahdollisuus laskea lapa maahan rangaistusalueella tuntuu sekin perustellulta.

Sami Sarpakunnas: Omaa pelaamista ja käytännön tilanteita ajatellen pidän erityisen onnistuneina sääntöä, joka sallii pitää lipun reiässä putattaessa sekä haluttaessa käyttöön otettavaa paikallissääntöä, joka sallii pallonsa kadottaneen tai out of boundsiin lyöneen pelaajan pudottaa uuden pallon peliin katoamis- tai ylityspaikan lähelle kahdella rangaistuslyönnillä.

Onko uudistuksessa jotain, mikä vielä arveluttaa? Mikä on erikoisin sääntöuudistus?

Sami Sarpakunnas: Eniten kummastelen sääntöä, joka poistaa rangaistuksen kaksoiskosketuksesta. Olisin säilyttänyt säännön ennallaan ja lätkäissyt kaksoiskosketuksesta rankkarin.

Teemu Tyry: Ajatus siitä, että ulos lyödyn tai kadonneen pallon jälkeen peliin voi kahdella rangaistuslyönnillä pudottaa uuden pallon matkaa menettämättä, on hyvä, mutta pudotuspaikan määrittelyssä tulee varmasti tilanteita, joissa sovellutus joustaa turhan paljon pelaajan hyväksi. Odotan lisäksi mielenkiinnolla, miten oikeutta pitää lippu reiässä viheriöllä putattaessa tullaan käyttämään. Voi alkuun näyttää hassulta, kun majoreissa ”tekemättömään” alamäkeen putataan tanko reiässä. Uhkakuvana on se, että ääritapauksissa tällä kikkaillaan harrastajatasollakin, ja pelinopeus hidastuu.

Jere Jaakkola: Kaksi asiaa nousee esiin. Ensinnäkään minulle ei ole kohtuullisen perehtymisen jälkeenkään täysin avautunut, minkä droppaamiseen liittyvän ongelman pudotuskorkeuden muuttaminen olkapään tasolta polven korkeudelle oikein korjaa. Kaikkeen tietysti tottuu, mutta toistaiseksi uusi droppaamistyyli näyttää…no, typerältä. Toiseksi, peesaan Teemua lipputankoasiassa. Pitkissä puteissa uudistus on hyvä, mutta toivottavasti se ei johda käytäntöön, jossa pelaaja pyytää esimerkiksi liukkaassa alamäkiputissa lipputangon takaisin paikalleen. Silloin uudistuksen tavoiteltu vaikutus pelinopeuteen todella on pahimmassa tapauksessa negatiivinen.

Janne Tarmio: Omaan korvaan särähti eilisen tiedotteen David Rickman -sitaatti, jossa sääntöjen sanottiin nyt olevan ”lähempänä sitä, mitä pelaajat haluavat”. Onko se joka suhteessa oikea lähtökohta? Jonkin verran mukana on edelleen saivartelun makua.

Yleisarviosi sääntöuudistuksesta?

Janne Tarmio: Ydin on vahva, mutta joidenkin muutosten tosiasiallinen vaikutus paljastuu vasta siinä vaiheessa, kun säännöt ovat astuneet voimaan. On tosiaan jännä nähdä esimerkiksi juuri se, kuinka usein lipputanko jätetään reikään viheriön sisältä putattaessa.​

Jere Jaakkola: Suunta on ehdottoman hyvä, mutta odotin ja toivoin, että kattojärjestöillä olisi riittänyt rohkeus vielä selvästi radikaalimpaan uudistukseen. Golfissa on haluttu läpi historian pitää kiinni siitä, että lajia pelataan vain yksillä säännöillä aloittelijoiden harrastegolfista ammattilaiskenttien huippukilpailuihin asti. Silläkin on arvonsa, mutta mielestäni olisi jo aika harkita sääntöjen jonkinasteista eriyttämistä, mikä mahdollistaisi myös entistä perusteellisemman sääntöuudistuksen harrastegolfissa. Niin eri asioista harraste- ja huippugolfissa on lopulta kyse.

Teemu Tyry: Mike Davis totesi taannoin Suomessa vieraillessaan, että USGA haluaa entistä suuremman osan harrastajista pelaavan sääntöjen mukaan. Sääntöuudistukset helpottavat uskoakseni tämän tavoitteen toteutumista. Tapa, jolla harrastajat ympäri maailman sitoutettiin ideoimaan ja kommentoimaan sääntömuutosehdotuksia, oli mainio oivallus.

Sami Sarpakunnas: Uusien sääntökohtien ydin on mielestäni pyrkimys nopeuttaa peliä ja selkeyttää sääntöjä, jotta ne ovat entistä helpompia omaksua ja muistaa. Molemmat pyrkimykset ovat erittäin kannatettavia. Uskon sääntömuutosten nopeuttavan peliä muuttamatta sen perusluonnetta mitenkään. Golfissa on näiden uudistustenkin jälkeen sääntöjä aivan tarpeeksi, ellei liikaakin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)