16.–23.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][15]
KilpailuaSuomalaista
Säännöt

Arto Teittinen ottaa komennon Finnish Tourilla

Nordcenterissa käynnistyvästä FT:n avauskilpailusta Teittinen suuntaa Oliver Lindellin caddieksi ET:n Italian kilpailuun.

Arto Teittinen on kotimaisista golftuomareista ylivoimaisesti tunnetuin ja kansainvälisesti kokenein. Majoreista hänellä on kokemusta neljästä US Openista ja yhdestä Open Championshipista.

Kuluvan kauden tuomarityöt käynnistyivät jo FJT:n avauskilpailussa Kulloossa. Vappupäivänä Teittinen ajaa Jyväskylästä Raaseporiin. Nordcenterin Freamilla pelattavassa FT:n kisassa hänellä on itselleen tavanomaisesta poikkeva titteli, kilpailunjohtaja.

Teittinen vastaa kiertueen kanssa tekemänsä sopimuksen pohjalta kilpailujen johtamisesta  kaikissa seitsemässä kilpailussa, joista viisi ensimmäistä pelataan kesäkuun puoliväliin mennessä. Heinäkuussa ovat vuorossa SM-reikäpelit, syyskuussa Tourin finaali.

”Tämä on itselleni mukava, mutta samalla kova haaste vastata koko tapahtumasta. Yhteinen tavoitteemme on kehittää FT:sta entistä kiehtovampaa ja kovatasoista kilpailujen sarjaa. Suurista muutoksista on turha lähteä tässä vaiheessa henkseleitä paukuttelemaan. Keskustelut tourin johdon kanssa ovat tältä osin alkuvaiheilla. Myös pelaajien ja kenttien suuntaan on hyvä pitää tuntosarvet ylhäällä ja korvat kuunteluasennossa.”

Nordcenteriin on ilmoittautunut 112 pelaajaa, joista 17 on naisia. Mukaan olisi mahtunut seitsemän daamia enemmän.

Edellisvuoden voittaja Anna Backman saa etukäteen kovimman vastuksen NooraKomulaiselta ja Elina Saksalta.

Miesten sarjassa suosikkien listalla ovat mm. Tuomas Salminen, Matias Honkala, Santeri Lehesmaa sekä Roope Kakko.

Matias Honkala sai syksyllä 2016 pelatussa juniorien  Ryder Cupin best-ballissa parikseen Italian Emilie Alba Paltrinierin. Kuva Getty images

Arto Teittinen ei suinkaan aio juuttua sisätiloihin kisan aikana, vaan tavoitteena on osallistua myös tuomarointiin.

”Kisassa on kaksi varsinaista tuomaria sekä heidän apunaan harjoittelevia tuomareita, jotka toimivat täysin tuomarin valtuuksin. Minä avustan muiden työtehtävien sallimissa puitteissa. Kun meitä on monta silmäparia, tuomarin odottamiseen kuluu vähemmän aikaa. Samoin kykenemme puuttumaan pelinopeuteen varsin tehokkaasti.”

Golfin ammattilainen – kilpailukauden aikana

Arto Teittinen pyhittää lähes puolet vuodesta golfin parissa toimimiseen, jättäytyen palkattomalle vapaalle siviilitoimestaan Intersportin myyjänä Jyväskylässä.

FT:n johtamisen ja  kotimaisten kisojen tuomaroinnin lisäksi hänellä on ohjelmassaan tuomarin toimet amatöörien MM-kisoissa Irlannissa, sekä kilpailujen johtaminen miesamatöörien  EM-kisoissa.

Kilpailun johtajan nimilapun hän saa rintaansa Manner-Euroopan ja Iso-Britannian & Irlannin välisissä joukkuekisoissa,  Jacques Leglise Trophyssa  sekä St.Andrews Tophyssa. Ne pelataan ensimmäistä kertaa Suomessa, Kytäjällä ja Linna Golfissa.

Narujen sisäpuolelle fyysisisempiin tehtäviin Teittinen pääsee kauden aikana toimiessaan toisinaan Oliver Lindellin mailapoikana. Tältä osin kausi käynnistyi jo Keniassa, Nordcenterin kisan jälkeen hän lentää Italiaan, jossa Lindell osallistuu European Tourin kilpailuun.

Oliver Lindell pelaa Italiassa uransa kolmanen European Tourin kisan. Kahdessa ensimmäisessä hän on pelannut kaikki neljä kierrosta, sijaluvut ovat 26:s ja 69:s.
Kuva: Antero Lindell

”Ohjelma kauden aikana on tiivis, mutta vaihtelevuudessaan mielenkiintoinen. Saa olla riittävästi ulkoilmassa ja ihmisten kanssa tekemisissä. Rikastumaan näissä hommissa ei pääse, mutta onneksi löytyy muitakin mittareita ajankäytön järkevyydelle.”

”Nuoruusvuosinaan” ennen tuomaroinnin käynnistymistä Teittinen pelasi ja kilpaili varsin säännöllisesti.

”Lähes päivittäin pelasin ja harjoittelin kauden aikana. Nykyään kierrosmäärät jäävät murto-osaan. Aikaa ei vain tunnu riittävän. Edelliskaudella pelien määrä jäi koko vuoden aikana alle kymmenen.”

US Openiin Teittinen matkaa seuraavan kerran 2019.

”Järjestäjiltä tuli ilmoitus, että he ovat lisänneet rotaatiossa olevien tuomarien määrää. Tämä vuosi jää väliin, mutta seuraavalle vuodelle kutsu taas tulee.”

Uudet säännöt vievät lajia oikeaan suuntaan

Arto Teittinen pitää etenkin keväisin tuomareiden koulutustilaisuuksia ja sääntöiltoja. Alkukaudesta julkisuuteen tulleet, vuoden 2019 alusta voimaan tulevat säännöt ovat herättäneet paljon keskustelua.

Mika Wikström, Timo Huvinen ja Arto Teittinen saivat Suomen Golfliiton edustajina R&A:n koulutuksessa oppia vuoden 2019 alussa käyttöön otettaviin sääntömuutoksiin.

”Hössötystä niiden ympärillä on ollut hieman liikaakin. Jotkut pelaajat ovat jo ottaneet niitä käyttöön, joka saattaa aiheuttaa hämminkiä. On hyvä muistaa, että kisoissa ja virallisilla kierroksilla mennään kaikkialla nykyisten sääntöjen mukaan kalenterivuoden 2018 loppuun asti. Toivon, että Suomessa vältytään turhilta väärinkäsityksiltä ja penalteilta tämän muutoksen yhteydessä.”

Tulevien sääntömuutosten Teittinen uskoo vievän lajia ja pelaamisen yksinkertaistamista suotuisaan suuntaan.

”Ne ovat hyviä ja luontevia. Oksien ja käpyjen siirtäminen pois bunkkerista pallon vierestä, peliin vaikuttamattomien harjoituslyöntien salliminen punaisten paalujen alueella ovat uudistuksia, joille tullaan 2019 nostamaan yleisesti peukkuja. Mutta tällä kaudella niitä ei tarvitse vielä harjoitella. Nautitaan golfista nykyisillä säännöillä kalenterivuoden 2018 loppuun”, Arto Teittinen muistuttaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje