Mikko Korhonen odottaa itseltään paljon, vaikka ei tavoitteistaan huutele: ”Ehkä olen ollut realisti, pessimisti jopa” - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Podcast

Mikko Korhonen odottaa itseltään paljon, vaikka ei tavoitteistaan huutele: "Ehkä olen ollut realisti, pessimisti jopa"

Yhteensä 11 kautta Euroopan pääkiertueella. 237 kilpailua, joissa kaksi voittoa, kolme kakkossija, viisi kolmossijaa ja yhteensä 28 kertaa kärkikymmenikössä. Se on Mikko Korhosen saldo. Suomen nykypelaajista hän on ylivoimaisesti meritoitunein.

Mutta tyydyttääkö se miestä itseään?

”En uskonut koskaan tällaista saavuttavani, mutta ei se myöskään tyydytä… Minulla on kaksi voittoa jo, mutta kyllä niitä lisääkin saa tulla”, hän sanoo.

Jo 19:een ammattilaiskauteensa valmistautuva konkari sanoo, että pitkän aikaa hän oli tyytyväinen siihen, että pääsi ylipäänsä pelaamaan ammattilaisena. Kesti kauan, ennen kuin hän uskalsi nostaa riman todella korkealle ja ruveta tavoittelemaan voittoja.

”Ehkä mä olen aina ollut vähän katselemassa, että mihin musta on. Ja kun sitten huomasin, että onkin jo johonkin, niin ne tavoitteet ovat tulleet sitten myöhemmässä vaiheessa mukaan”, hän sanoo.

”En tiedä onko se valittu tie, vaan enemmänkin se tie, joka minulla on ollut”, Korhonen kertoo.

Korhonen myöntää, että ehkä mukana on ollut jonkinlaista realismia, ehkä pessimismiäkin. Ehkä hän on alitajuisesti halunnut suojella itseään pettymyksiltä? Joidenkin pelaajien kohdalla kovat tavoitteet saattavat toimia motivaattorina ja olla sitä kautta hyvä asia. Hänen kohdallaan asia ei kuitenkaan ole niin, vai onko?

”No, en ole koskaan halunnut paukutella julkisuudessa kovia tavoitteita. Ehkä ne ovat sellaisia asioita, että ne kannattaa sanoa itselleen vaikka peilin edessä…”, hän sanoo arvoituksellisesti.

Golfpiste Podcast · #190 – Mikko Korhonen ei ole asettanut uralleen tavoitteita, mutta nälkä on kasvanut syödessä

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje