Golfpiste podcastissa syvennyttiin lähipeliin ja löydettiin vastauksia tuloksellisesti parempaan pelaamiseen.
Golfvalmentajien keskuudessa yleisesti tiedetty totuus on, että perusharrastajat eivät harjoittele riittävästi lähipeliä. Vaikka laajassa harrastajakunnassa on poikkeuksia, on lähipelin treenaaminen silti vähäistä, jos sitä vertaa rangella vietettyyn aikaan.
Tilanne on nurinkurinen, sillä golfareiden kropat ovat huomattavasti kovemmalla rasituksella rangella tapahtuvassa svingiharjoittelussa kuin esimerkiksi puttaamisessa, jossa kroppa ei varsinaisesti ”kulu” juuri lainkaan.
Asian ironisuutta lisää, että lähipelistä on ammennettavissa paljon elementtejä pitkään peliin. Se johtuu osumasta, joka on kaikki kaikessa onnistuneissa golflyönneissä.
”Oikeanlaisen osuman tunteen löytää helpoiten lähipeliharjoittelun kautta. Kun oppii chippaamisen avulla hyvän osuman, se siirtyy myös rautapeliin”, sanoo podcastissa vieraillut golfpro Markus Ervasti.
Lähipelin harjoittelusta saa tehtyä itselleen vaivattomasti motivoivaa ja tehokasta. Ervasti heittää esimerkiksi vinkkinä, että ottaa jonkun kohteen, asettaa tavoitteen tietyn pallomäärän saamisesta tarpeeksi lähelle reikää ja alkaa toteuttamaan. Treeniä tehdään niin pitkään kuin tavoite täyttyy.
”Siinä pääsee pelinomaiseen fiilikseen. Jos yrittää saada vaikka kuusi palloa kymmenestä metrin säteelle reiästä ja on viisi saanut ennen viimeistä palloa, niin siinä kuudennessa on samankaltainen tilanne kuin kentällä, että on yksi mahdollisuus onnistua.”
Paino eteen rintakehää myöten
Monella golfarilla paino jää osumassa liian paljon takajalalle. Usein paino saattaa osittain olla etujalalla, mutta ylävartalo on edelleen takajalan päällä. Tästä lähtökohdasta onnistuneen golflyönnin tekeminen toistettavasti on hankalaa. Sama pätee lähipeliinkin. Duffit ja topit seuraavat toisiaan, jos palloa yritetään ikään kuin kaivaa ylös.
Chippien ja pitchien harjoittelussa pääsee käsiksi osumatunteen lisäksi painonsiirtoon. Edelleen se palvelee lyömistä pidemmillä raudoilla.
Lähipeliin olennaisesti kuuluva puttaaminen on oma peli pelin sisällä, mikä ei myöskään isossa kuvassa kuulu harrastajagolfareiden harjoitusrytmiin.
”Tiger Woods kertoi eräällä videolla harjoitustavoistaan viikkoa ennen kilpailua. Hän sanoi tekevänsä tuhat kosketusta palloon päivittäin. Niistä 100 oli rangella, 300 chippiä ja 600 puttia. Normipelaajalla ei toki näin paljoa varmasti tule, mutta suhde on tuo”, Ervasti sanoo esimerkin.
Ammattilaisten pelaamisesta pystyy ottamaan omaan peliinsä joitain asioita, vaikka taidot ja tekniikka ei samalla tasolla olekaan. Heinä-elokuussa pelataan isoja kilpailuja Euroopassa The Openia ja olympialaisia myöten, joten suomalaisille tulee parhaaseen katseluaikaan aimo annos huippugolfia televisiosta.
”Se, mitä kannattaa seurata heidän pelissään on, kuinka kovalla prosentilla maailman parhaat onnistuvat up&downeissa. Chippi tai bunkkerilyönti saattaa päätyä kolmen metrin päähän kupista, mutta silti he laittavat päättäväisesti putin reikään. Tästä voi kaikki ottaa oppia”, Ervasti tiivistää kylmien väreiden saattelemana.
Uusimmassa Golfpiste podcastin jaksossa Ervasti jakoi näkemyksiään lähipelistä antaen muun muassa napakan ohjeen, miten perinteisen 15-minuuttisen saa hyödynnettyä harjoitusviheriöllä parhaiten ennen kierrosta.
Tänä vuonna aloin kunnolla harjoitteleen lähipeliä ja löysin soketin…ja se sitten jaksoi piinata. Siinä on kyllä golffarille kauhua kerrakseen. Kamala tauti.
Tuleeko matolta chipatessa vai/ja ruoholta? Itsellä tulee usein matolta, mutta ei juuri koskaan ruoholta.
Hyviä tekniikkapointteja.
Pientä realismia kaipaisi siihen kuinka hyviä maailman parhaat ovat.
PGA tour putting ave 10ft 41,02% 9ft 47,82%
PGA tour sand save ave 54%