Ruotsista lähtöisin oleva menetelmä vähentää kentänhoidon työtä ja tuo säästöä.
Messilä Golfin bunkkerit olivat negatiivisen palautteen kestoaihe Pelaaja Ensin -tyytyväisyyskyselyssä. Kenttäyhtiö alkoi pohtia ratkaisua ongelman poistamiseksi, ja vuonna 2022 tehtiin päätös koko kentän kattavasta bunkkeriremontista.
Uudistukseen riitti perusteita. Hiekan alta nousi kiveä ja lisäksi bunkkerit olivat kovia ja niihin ilmaantui sateella valumia. Kentällä oli myös välinekehityksen myötä tarkoituksensa menettäneitä sekä muutamia hoidollisesti hankalia bunkkereita, jotka poistettiin remontissa.
Aluksi Messilässä harkittiin perinteistä remonttia, jossa bunkkereiden pohjat olisi kaivettu auki. Tämä vaihtoehto hylättiin, sillä Salpausselän harju työntää kiviä esiin lähes kaikkialta. Kenttämestari Marko Suokas alkoi hankkia tietoa ruotsalaisen Martin Sternbergin kehittämästä Capillary Concrete -menetelmästä, joka oli ollut käytössä reilun kymmenen vuoden ajan.
Hän kävi tutustumassa menetelmään sekä ulkomailla että kotimaassa, jossa sitä oli kokeiltu muutamilla kentillä. Aluksi ajatus betonikerroksesta bunkkerin pohjalla tuntui Suokkaasta oudolta, mutta vähitellen hän alkoi nähdä sen edut.
”Mietin, että jos tekisimme lisäksi bunkkereiden reunat tekonurmesta, saisimme helpommin hoidettavan kokonaisuuden, josta syntyisi myös säästöä.”
Bunkkereiden parantunut kosteustasapaino on vähentänyt sekä hoito- että pelattavuusongelmia.
Suokas ehdotti, että remontti jaettaisiin neljälle vuodelle rahoituksen helpottamiseksi. Kenttäyhtiön hallitus halusi kuitenkin nopeamman toteutuksen, jotta bunkkerit saataisiin mahdollisimman nopeasti yhtenäisiksi. Remontti toteutettiin kenttäsuunnittelija Lassi Pekka Tilanderin suunnitelmien pohjalta kahtena syksynä, kahden viikon jaksoissa.

Bunkkereiden noin seitsemän senttiä paksu betonikerros kestää Pohjolan vaativissakin olosuhteissa. Kuva: Marko Suokas
Kentän kaikki remontoidut ja uudet bunkkerit olivat ensimmäisen kerran pelattavana viime kaudella, ja Messilässä ollaan oltu lopputulokseen tyytyväisiä. Bunkkereiden parantunut kosteustasapaino on vähentänyt sekä hoito- että pelattavuusongelmia.
Pelattavuus parani selvästi
Capillary Concrete -menetelmä ohjaa sadeveden nopeasti pois bunkkerista ja säilyttää samalla sopivan kosteuden pintahiekassa. Mikrohuokosten ja kapillaaritoiminnan ansiosta vesi varastoituu betonikerrokseen ja palautuu hallitusti pintaan, mikä parantaa bunkkerin peliolosuhteita.
”Viime kesänä naisten EM-kisoissa pelaajat kiittelivät bunkkereiden tasalaatuisuutta ja sitä, että niistä oli samanlaista lyödä. Myös omat jäsenemme ovat todenneet, että nyt on saanut opetella, miten bunkkerista oikeasti lyödään palloa.”
Remontti toteutettiin pääosin Messilän omalla työvoimalla, 6–8 henkilön voimin. Ulkopuolelta mukana oli vain koneurakoitsija.
”Toteutuksessa oli omat haasteensa, koska kokemusta tällaisesta hommasta ei ollut ennestään. Betonimassan kanssa täytyi olla tarkkana – se on kallis tuote, joten ylimääräisiä kerroksia piti välttää.”
”Koneenkuljettaja pudotti massan kauhalla bunkkeriin sopivan paksuisena, jolloin haravointia ja tasoittamista tarvittiin vähemmän. Massa piti sekoittaa juuri oikeanlaiseksi: ei liian märäksi eikä liian kuivaksi, jotta se olisi helposti työstettävissä”, Suokas sanoo.

Tekonurmesta tehdyt reunat pitävät bunkkerin paremmin muodossaan ja vähentävät hoitotarvetta. Kuva: Marko Suokas
Työ tehtiin poutasäällä, sillä kosteassa ilmassa betonipinta olisi mennyt tukkoon. Pressua pidettiin bunkkerin päällä vuorokauden ajan. Pinta kuivui nopeasti, ja periaatteessa jo seuraavana päivänä olisi voinut lisätä hiekat bunkkeriin.
Myös pohjatyöt ja salaojitus vaativat erityistä huolellisuutta. Vaikka Capillary Concrete päästää veden läpi, oli varmistettava, että vesi poistuu bunkkerista riittävän tehokkaasti.
Vaikka hiekkaa on yhä pehmennettävä, yksi ajokerta viikossa aiemman kolmen sijaan riittää.
Reunojen teko vei enemmän aikaa kuin Suokas oli arvioinut, sillä tekonurmi ei asettunut helposti haluttuun muotoon. Durabunker-tekonurmesta tehdyt reunat pitävät nyt bunkkerin paremmin muodossaan ja vähentävät hoitotarvetta.
Aiemmin bunkkereiden ongelmia yritettiin ratkaista Messilässä muun muassa kangaspohjilla ja lisäämällä hiekkaa. Jatkuvan hiekan lisäämisen takia niiden lyöntituntuma kuitenkin vaihteli ja kaatosateella hiekat valuivat alas. Se kuormitti kentänhoitoa etenkin viikonloppuisin, kun paikalla oli vähemmän henkilökuntaa.
Kaatosade paljasti uudistuksen toimivuuden
Viime kaudella Messilässä päästiin kunnolla testaamaan 37 bunkkerin toimivuutta märissä olosuhteissa, kun vettä satoi eräänä päivänä 16 millimetriä tunnissa.
”Pienellä haravoinnilla selvittiin. Rankkasateesta huolimatta pinta kuivui nopeasti ja pelattavuus pysyi hyvänä.”
Messilässä on kentänhoidollisesti jouduttu opettelemaan uusia käytäntöjä, kun hiekkaa kuluu vähemmän. Bunkkerikonekin vaihdettiin toiseen, kun haroja ei enää tarvita. Suokas kertoo yllättyneensä, kuinka paljon vähemmällä bunkkereiden hoidolla kenttä nyt selviää. Vaikka hiekkaa on yhä pehmennettävä, yksi ajokerta viikossa aiemman kolmen sijaan riittää. Myös reunojen korjaaminen ja kanttaaminen ovat jääneet pois.

Kenttämestari Marko Suokas yllättyi bunkkereiden huomattavasti vähentyneestä hoitotarpeesta. Kuva: Joonas Syrjälä
Talven aikana hiekkaa oli jonkin verran painunut bunkkereiden keskelle, mutta kokonaisuutena se vaikutti kenttämestarin mukaan pysyneen hyvin ylhäällä. Myöskään roudan kanssa ei ole ollut ongelmia.
”Kuulin, että Ruotsissa muutamalla kentällä bunkkereiden betonipohja oli noussut roudan takia, mutta asia korjaantui keväällä. Tärkeintä on tehdä tarpeeksi paksu betonikerros, jotta kantavuus riittää.”
Remontin kokonaiskustannus oli hieman yli 200 000 euroa, josta tekonurmireunojen osuus oli noin 40 000 euroa. Oman työvoiman käyttö toi yhtiön arvion mukaan noin 100 000 euron säästön.
”Kertainvestointina summa voi kuulostaa suurelta. Mutta jos ajatellaan 20 vuoden aikajännettä, kuinka paljon hiekkaa bunkkereihin lisättiin ja työtunteja käytettiin, pidän tätä taloudellisena ratkaisuna. Ja pelattavuus on nyt ihan toista luokkaa”, Suokas sanoo.
Lue seuraavaksi: Pelit jatkuvat Kajaanissa, kun kenttäkaupoista päästiin yhteisymmärrykseen
Eikö paperikoneen muoviviira ajaisi lähes saman asiaan, mutta helpomalla asennuksellaa ja käytetty viira myös taloudellisempi.