Kirkas taivas, lämmin kesäyö. Mikä ihana tekosyy pelata golfia. Emme lähteneet yöttömän yön perässä pohjoiseen, meidän täydellinen kesäyömme löytyi Hirvihaara Golfista Mäntsälästä.
Tiiaika 00.01 perjantain puolella oli lähtökohta kierrokselle. Pitkät housut jalassa ensimmäistä kertaa hetkeen eivät tuntuneet mukavilta. Alkuyö oli kuuma, kostea ja jopa hikinen, kun lähetimme pallomme tyhjänä odottavalle kentälle auringon kajon pilkistäessä metsän takana kutsuvasti. Kuunsirppi antoi hyvän suunnan lyönneille.
Kierroksen alku oli totuttelemista vallitsevaan valoon. Pimein hetki osui etuysille ja muutama väylä mentiin vahvalla luottamuksella omiin väyläosumiin. ”Löytyy” kuului avauksen jälkeen, vaikka todellisuudessa kummallakaan ei ollut käryäkään, minne pallo laskeutui. Hiljaisella kentällä pallon alastulon ääni antoi myös hyvää osviittaa siitä, mistä pallo ehkä löytyisi.
Se hyvä puoli hämärässä pelaamissa on, että on pakko keskittyä kunnolla lyönteihin ja myös seurata tarkasti pallon lentorataa. Pari kertaa piti silti turvautua taskulamppuun, jonka avulla pallot löytyivät karheikosta apiloiden joukosta. Väittäisin jopa, että pelasimme normaalia tarkemmin eikä palloja kadonnut kierroksella juuri ollenkaan. Lyönnit saattoivat olla lyhyempiä kuin normaalisti, mutta sitäkin tarkempia. Rautamailat olivat kovassa käytössä.
Meillä oli testissä mukana myös Nite Comet hohtopalloja. Näillä ufopalloilla pelaaminen toi oman lisämausteensa kierrokselle. Taskulampulla ”lämmitettävä” pallo hohti kuin kryptoniitti karheikossa ja se oli helpohko löytää. Pallot ovat kuitenkin sen verran arvokkaita, että näillä taidoilla niitä ei ihan joka väylällä viitsinyt käyttää. Taivas ei ollut missään vaiheessa niin pimeä, että vihreitä tähdenlentoja olisi ollut näkyvissä.
Pelasimme kohtalaisen hitaalla tempolla ja ajoittainen pallojen hakeminen otti aikaa. Mutta hei, eihän meillä ollut mihinkään kiire. Oma kenttä viettelevässä kesäyössä antoi aihetta nautiskeluun. Etuysin jälkeen pidimme reilun tauon ja hörpimme kahvit termarista. Hodari klubitalosta olisi maistunut, mutta näköjään tiiboksissa nautitut piknik-eväät ovat minun tapani.
Väsymyksestä ei ollut tietoakaan. Sametinpehmeä jaavalainen vielä piristi entisestään. Tulos antoi vielä odottaa itseään. Kutina oli kuitenkin sellainen, että takaysi kaiken muuttaa voi. Ja niin se tällä kertaa tekikin.
En tiedä johtuiko se taianomaisesta usvasta kentällä vaiko valonmäärän lisääntymisestä, mutta takaysillä pelasimme paria poikkeusta lukuun ottamatta taitojemme ylärajoilla. Ehkä välillä jopa venytimmekin ylärekisteriä. Tunnelma oli uniikki ja sitä kautta lyönnit pitenivät ja lensivät sinne, minne pitikin. Toki parannettavaakin jäi, mutta kuka sitä enää muistaa. Auringon nousu alkoi näyttämään merkkejään ja se nosti tunnetta entisestään. Maagisia hetkiä Hirvihaarassa.
Nouseva aurinko valaisi kenttää ja kolmen aikaan oli kuin pelaisi päivällä. Yön hämärä hetki oli todellakin lyhyt. Valon määrä ja lisääntynyt kosteus kentällä laskivat lämpötilaa ja toi hyttyset piiloistaan ihmettelemään aamuyön kulkijoita. Meillä ei kuitenkaan ollut hätää, vaikka etelänmiehiä olemmekin. Olimme varautuneet ThermaCELL hyttyskarkotteella, joka näytti toimivan melko mallikkaasti. Saimme hutkia palloa rauhassa, ilman muuta hutkimista.
Ennen viimeistä väylää meille tuli pakollinen pysähdys. Juuri, kun olimme lyömässä avauslyöntejä, sadettajat lähtivät päälle. Se olisi ollut kuvauksellinen hetki, mutta päätimme silti poistua tiiboksista hieman kauemmaksi. Ehdotin Tatulle vaatteiden pois ottamista ja avaamista niin, mutta ehdotus ei saanut kannatusta. Jänistin myös itse lopulta. Olisihan siitä ainakin hyvää Instamatskua saanut.
Viimeisen putin jälkeen pakkasimme itsemme autoon ja lähdimme haukotellen kotimatkalle. Lyhyt siirtymä Helsinkiin meinasi ainakin itselleni olla liikaa. Kello oli lähes viisi ja silmä alkoi painamaan kohtalaisen paljon. Hyvä suoritus, että tässä vaiheessa päivää kello näytti jo 14 tuhatta askelta. Hiljalleen päivään heräilevä kaupunki muistutti, että joskus on saatettu tulla kotiin vastaavana aikana hieman erilaisista yöjuoksuista. Onneksi yön selkään voi lähteä näinkin!