14.–21.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[14][16]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Webbin vahva vire jatkui

Karrie Webb voitti LPGA-kietueella jo 38. kerran. © Getty Images

Naisten Yhdysvaltain kiertueen kauden kolmas turnaus pelattiin viikonvaihteessa Arizonassa. LPGA Founders Cupin nimeä kantava hyväntekeväisyysturnaus oli lopulta Karrie Webbin juhlaa. Hän hivuttautui nousujohteisella pelillään päivä päivältä lähemmäs kärkeä lyöden loppusuoralla toisen sijan jakaneet Paula Creamerin ja Brittany Lincicomen yhdellä lyönnillä. Webbin kierrossarja 71-67-66 oli yhteensä 12 lyöntiä alle Wildfire Golf Clubin kentän parin.

Phoenixin kisan voitto oli Webbille toinen peräkkäinen LPGA-kiertueella, sillä hän tuuletteli ykköstilaa myös kolme viikkoa sitten pelatussa HSBC Women’s Championsissa. Kilpailun hengen mukaisesti kaikki palkintorahat jaettiin pelaajan ennakkoon nimeämään hyväntekeväisyyskohteeseen, Webbin lahjoitettua voittamansa 200000 dollaria Japanin luonnonkatastrofin pelastus- ja jälleenrakennustoimintaan.

Kisaa kaksi ensimmäistä päivää johtanut Angela Stanford (-9) oli sunnuntaina kuin varjo kahteen edelliseen kierrokseen (66-66) verrattuna. Tulos 75 pudotti hänet lopputuloksissa viidenneksi. Pettyneen pelaajan edelle kiilasi vielä kaksi lyöntiä Webbille hävinnyt Cristie Kerr.

Yani Tseng ja Jiyai Shin, maailmanlistan ykkönen ja kakkonen, eivät yltäneet Phonixissa parhaimpaansa. Yhteistulos -1 riitti tällä kertaa jaettuun 29. sijaan.

Webb on noussut vuosien saatossa yhdeksi nykygolfin vakuuttavimmaksi pelaajaksi. Tuore ykköstila oli australialaisen 15-vuotisella uralla jo 38. LPGA Tourilla, tämän lisäksi hän on voittanut kiertueen ansiolistan kolme kertaa. World Golf Halls of Famen jäsen on myös yksi niistä kuudesta, jotka ovat yltäneet urallaan LPGA Grand Slamiin.

LPGA Founders Cupissa oli mukana myös Minea Blomqvist (72-77), mutta hän ei selviytynyt mukaan finaalikierrokselle.

Naisten Yhdysvaltain kiertue jatkuu alkaneella viikolla Kaliforniassa, kun vuoronsa saa 1,7 miljoonan dollarin turnaus Kia Classic.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje