26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Tiger Woods harjoittelee Haneyn johdolla

Tiger Woods on kutsunut svingivalmentajansa Hank Haneyn Orlandoon. Kuva Sam Greenwood. © Getty Images

Viime päivien aikana on saatu merkkejä, että Tiger Woods valmistautuu palaamaan golfkentille. Maailman ykkösgolfari on palannut harjoituskentille svingivalmentajansa Hank Haneyn kanssa. Haney on valmentajana auttanut Woodsia viimeisten kuuden major-voiton ajan.

Woodsia lähellä olevien lähteiden mukaan Haney saapui Orlandoon sunnuntaina iltapäivällä. Alustavien suunnitelmien mukaan parivaljakko harjoittelee Woodsin kodin lähellä Isleworthissa muutaman päivän.

Vaikka Woods on aloittanut harjoittelun, se ei välttämättä tarkoita pikaista paluuta kentille. Tiger harjoitteli jo viime viikolla, mutta on päättänyt jättää Doralin tämän viikon kilpailun väliin ensimmäisen kerran urallaan. Ja tuskinpa paluu tapahtuu ensi viikollakaan, sillä hän ei ole koskaan pelannut Palm Harborissa.

Nyt arvuutellaan, että Woods olisi mukana Tavistock Cupissa Isleworthissa 22.-23. maaliskuuta. Tai viikkoa myöhemmin Arnold Palmerin kutsukilpailussa Bay Hillissä, Orlandossa.

Julkisen anteeksipyyntönsä yhteydessä hän totesi, ettei tiedä, milloin aikoo palata golfin pariin. Perinteisesti hän ei ole sitoutunut mihinkään kilpailuun ennen viimeistä virallista ilmoittautumispäivää.

Pettämiskohun myötä Woods on menettänyt arvostustaan amerikkalaisten silmissä. Tv-kanava ABC:n tekemän tutkimuksen perusteella julkisen anteeksipyynnön vilpittömyyteen uskoi 54 prosenttia. Maailman ykkösen julkikuva on ollut puhtoinen ennen marraskuun romahdusta ja tämän vahvistaa myös tutkimus: Vastaajista ainoastaan 39 prosentilla on positiivinen mielikuva Tigerista, kun vielä 2000-luvun alussa vastaava lukema oli pitkälti yli 80 prosentin.

Amerikkalaiseen kulttuuriin sopii kuitenkin myös vastoinkäymisten voittaminen ja yli puolet kyselyyn vastanneista oli valmis antamaan Woodsille golfin pelaajana uuden mahdollisuuden. Avioliiton jatkumisen suhteen tutkimukseen vastanneet olivat jyrkempiä, ainoastaan 29 prosentin mielestä Elin Nordegrenin pitäisi antaa miehelleen anteeksi.

Jari Jokinen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje