16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

ET-finaaliin janoava Tapio Pulkkanen kokeili senioreiden suosimaa mailaa

Puttipeli on yksi niistä osa-alueista, jotka ovat siivittäneet Tapio Pulkkasen onnistumisiin tällä kaudella. Kuva: Getty Images

Tapio Pulkkaselta vaaditaan kahdessa seuraavassa kisassa ehyitä suorituksia, jotta kutsu käy ensimmäistä kertaa Dubain finaaliin.

European Tourin suomalaisten kilpailutauko tulee tällä viikolla päätökseen, kun Mallorcan kisan väliin jättänyt nelikko osallistuu torstaina Vilamourassa käynnistyvään Portugal Masters -turnaukseen.

Valderraman kisassa parhaiten urakastaan suoriutuivat Sami Välimäki ja Tapio Pulkkanen, jotka jakoivat kuuluisalla kentällä 25. sijaa. Pulkkaselle Andalucia Masters tiesi torjuntavoittoa, sillä hän menetti rankingissa vain yhden pykälän, ja taistelee edelleen paikasta finaaliturnaukseen.

Espanjasta saadut 38 pistettä tulivat Pulkkaselle tärkeään paikkaan, sillä hän oli jäänyt lokakuun kahdessa aiemmassa kilpailussa nollille. Samankaltaisilla top 30-sijoituksilla Portugalissa sekä ensi viikolla Dubaissa, Pulkkanen on lähellä kiilata itsensä loppuhuipennukseen.

Pelaajilla on ollut vaihtelevaa tietoa päätöskilpailun osallistujamäärästä. Pulkkasen käsityksen mukaan turnaukseen pääsee rankingin 50 parasta ja loput paikat täytetään PGA Tourilla vakituisesti pelaavilla ET:n sivujäsenillä. Osa ”affiliate member” -statuksella pelaavista jäänee kisasta pois, mikä avaa lisää paikkoja kilpailuun top 50 -listan ulkopuolelta.

”Hommaa riittää, mutta finaalissa pelaaminen kiinnostaa paljon”, Pulkkanen sanoi.

Matkalla kohti uransa kovinta kautta

Race to Dubai -listalla 55:ntenä oleva Pulkkanen on saavuttanut tällä kaudella ensimmäisen kerran kaksi top 3 -sijoitusta ET:n kisoissa. Prahassa käydyssä Tsekin turnauksessa voitto oli lähempänä kuin koskaan, mutta loppumetreillä oli tyydyttävä jaettuun kakkostilaan.

Pulkkanen on lisäksi tekemässä uutta ennätystä kierroskeskiarvossa (70.56) ja sijoituskeskiarvossa (66:s). Myös cutista mies on mennyt läpi paremmalla prosentilla kuin koskaan aikasemmin (52,1 %). Kaudelta 2018 peräisin oleva korkein ranking-sijoitus, 78:s, on sekin kohenemassa kuluvan kauden päätteeksi.

”Tänä vuonna rautapelaaminen on mennyt tilastollisesti selkeästi eteenpäin ja puttaaminen on myös ollut hyvällä tasolla. Rautapeliä olen jo monta vuotta yrittänyt kehittää ja ehkä se alkaa nyt vähän näkyä. Draivaamisen parantaminen on seuraava kehityskohde”, Pulkkanen kertoi.

Huomionarvoista on, että voitto on mennyt peräti yhdeksän kertaa Isoon-Britanniaan tai Irlantiin.

Mikko Korhonen on samanlaisen tilanteen edessä kuin Pulkkanen. Race to Dubai -listalla 2,5 pistettä enemmän koonnut ja yhden sijan korkeammalla oleva Korhonen etenee kahdella vahvalla kilpailusuorituksella finaaliin. Toki paikka DP World Tour Championshipiin olisi sinetöitävissä jo tällä viikolla hieman kovemmalla sijoituksella.

Kalle Samoojan olisi saatava alkukauden kaltainen vire päälle taistellakseen paikasta Dubain finaalikilpailuun. Kuva: Getty Images

Kokonaiskilpailun 77:nnellä, Kalle Samoojalla, on edessään isompi savotta toisen peräkkäisen finaalipaikan saavuttamiseksi. Tähän voisi riittää kaksi top-kymppiä tai sijoitus kolmen joukkoon jommassakummassa kilpailussa.

Viime kaudella vuoden tulokkaaksi valitun Sami Välimäen (160:s) kohdalla pääsy finaaliin edellyttäisi kahta jättionnistumista seuraavissa turnauksissa. Välimäki katkaisi Valderramassa kolmen kisan karsiutumisputkensa, ja otti parhaan sijoituksensa ET:llä viiteen kuukauteen.

Palkintoarvoltaan 1,5 miljoonan euron Portugal Masters on ollut kiertueen kalenterissa vuodesta 2007 lähtien. Huomionarvoista on, että voitto on mennyt peräti yhdeksän kertaa Isoon-Britanniaan tai Irlantiin.

Parhaiten suomalaisista Dom Pedro Victoria -kentällä on menestynyt Mikko Korhonen, joka on yltänyt kolmesti kärkitusinaan. Vuonna 2016 hän otti kauden ainoan top 3 -sijoituksensa Vilamourassa ja venyi Portugal Mastersissa myös edellisellä kaudella kymmenen parhaan joukkoon.

”Pappaseiska” pysyy vaihtopenkillä

Jokaisella kerralla jatkoon Vilamourassa päässeen Pulkkasen mielestä kenttä sopii hyvin pitkälyöntiselle pelaajalle.

”Tänä vuonna raffi on aika matalalla ja griinit sateiden jälkeen pehmeät. Kelin ollessa hyvä, nähdään varmasti alhaisia tuloksia. Puttaaminen on tällä kentällä isossa roolissa, koska paikkoja birdieihin takuulla tulee”, hän mietti.

Pulkkanen harkitsi pienen puumailan käyttöönottoa tällä viikolla, mutta näillä näkymin välinekokoonpanoon ei tule muutoksia.

”Pappaseiskaa kokeilin vähän, mutta se pysyy vaihtopenkillä toistaiseksi.”

Kilpailun osallistujalistalla menestysehdokkaiden joukosta erottuvat muun muassa Matt Wallace, Robert MacIntyre, Victor Perez, Laurie Canter sekä Min Woo Lee. Portugal Mastersin voittoa puolustaa Etelä-Afrikan George Coetzee.

Suomalaisten lähtöajat ensimmäisellä kierroksella (Suomen aikaa):

10.10 Pep Angles ESP–Marc Warren SCO–Tapio Pulkkanen (10)
13.40 Kalle Samooja–Jazz Janewattananond THA–Haydn Porteous RSA (10)
14.20 Thomas Bjørn DEN–Ross Fisher ENG–Sami Välimäki (1)
14.30 Andrew Johnston ENG–Victor Perez FRA–Mikko Korhonen (1)

Lue seuraavaksi: Mikko Korhonen latasi akut kauden loppukiriä varten: ”Finaali on kiikarissa”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje