25.6.–2.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][21]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Suomalaisilla paljon voitettavaa viikonloppuna Tanskan golfjuhlassa

Kim Koivu hehkui tyytyväisyyttä jatkopaikan varmistuttua Made in Denmark -kilpailussa. Miehen mietteet videohaastattelussa.

Kim Koivun kova loppukiri riitti nostamaan helsinkiläisen mukaan viikonlopun kierroksille kovatasoisessa Made in Denmark -kilpailussa Tanskan Himmerlandissa.

Koivu oli vielä 13 pelatun reiän jälkeen karsiutujan paikalla, mutta viiden viimeisen reiän aikana syntyneet kaksi birdieä nostivat hänet jakamaan kilpailussa sijaa 49 yhteistuloksella par.

Kun myös Tapio Pulkkanen (-2) eteni mukaan kahdelle viimeiselle kierrokselle, riittää suomalaisyleisöllä jännitettävää viikonloppuna. Pulkkanen jakaa kilpailussa sijaa 21, eikä matkaa kymmenen parhaan joukkoon ole kuin kaksi lyöntiä, Koivullakin vain neljä.

Kiertueen pistelistaa ajatellen viikonloppu on suomalaisille suuri mahdollisuus. Kilpailussa on jaossa 4250 pistettä, yli kaksi kertaa enemmän kuin esimerkiksi seuraavalla viikolla pelattavassa Belgian Knockout -kilpailussa.

Ennen Tanskan kilpailua Koivu oli Race to Dubai -pistelistalla 131:s ja Pulkkanen 94:s.

Kilpailun kärkeen nousi perjantaina Itävallan nuori Matthias Schwab, joka taikoi sateisessa säässä bogittoman 66 (-5) lyönnin kierroksen ja siirtyi yhteistulokseen -8. Schwabista lyönnin päässä ovat Espanjan Alejandro Canizares sekä Ranskan Romain Langasque.

Kaksi ensimmäistä kierros Himmerlandissa on taisteltu todella haastavassa säässä, eikä helpotusta ole sanottavimmin luvassa tulevinakaan päivinä.

Tanskalaisyleisöä rankka keli ei kuitenkaan tunnu masentavan. Perjantaina paikalle oli saapunut melkoisesti katsojia, ja viikonloppuna luvassa on vielä paria pykälää suurempi kansanjuhla. Hieman juuttien into laimeni suursuosikkien Lucas Bjerregaardin ja Thorbjörn Olesenin karsiuduttua. Jatkokierroksille eteni lopulta viisi tanskalaista.

Lue seuraavaksi: Pulkkanen petasi hyvät asemat viikonlopulle päättämällä kierroksensa komeaan birdieen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje