16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Asian Tour - Kilpagolf

Suomalaiset tylysti katsomoon Intiassa

Ammattilaisuransa Asian Tourilla startannut Kalle Samooja ei ole saanut helppoa alkua. Loistavasti sujuneista kiertueen karsinnoista paikan saanut suomalainen on karsiutunut molemmissa kisoissaan.

Ammattilaisuransa Asian Tourilla startannut Kalle Samooja ei ole saanut helppoa alkua. Loistavasti sujuneista kiertueen karsinnoista paikan saanut suomalainen on karsiutunut molemmissa kisoissaan. New Delhissa pelattavassa Asian Tourin Panasonic Openissa keskiviikkona startanneet Kalle Samooja ja JaakkoMäkitalo eivät saaneet otetta pelistään. Kisa päättyi molempien osalta karsiutumiseen. Samooja pelasi ensimmäisen kierroksensa tulokseen 80 ja toisen lukemiin 85. Yhteistulos 21 yli parin jätti 18 lyönnin päähän karsintarajasta. Paljon Samoojan toisen päivän katastrofaalisesta tuloksesta selittää 14. reiän tulos 11, kuusi yli parin. Muuten korttiin merkittiin kaksi birdietä, kolme tuplaa ja kolme bogeya. – Pelihän oli pelattu jo tuolle 14. reiälle tultaessa, joten lähdin tiiltä isosti liikkeelle. Se tuli sitten kalliiksi, mutta ei se enää siinä konkurssissa tuntunut, Samooja kertoi. Seuraavan kerran Kalle Samooja kilpailee Indonesiassa puolentoista viikon kuluttua. Mäkitalo paransi ensimmäisen kierroksen tuloksestaan 80 kolmella lyönnillä. 77 lyönnin kierrokseen lukeutui tupla, tripla, kaksi bogeya ja kaksi birdietä. Mäkitalon yhteistulos kahden kierroksen jälkeen oli 157 (+13). Kisaa kahden kierroksen jälkeen johtaa European Tourillakin voittanut Mardan Mamat. Singaporelainen on 12 alle parin ja johtaa neljällä lyönnillä. Ilari Ceder

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje