26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Suomalaiset cut-rajan oikealla puolella – hyvä alku ei pitänyt kierroksen loppuun saakka

Kalle Samooja olisi toivonut itseltään terävämpiä vetoja kovassa tuulessa. Kuva: Getty Images

Kova tuuli teki pelaamisen hankalaksi Porsche European Openin avauspäivänä.

Kalle Samoojan ja Tapio Pulkkasen peli sujui hieman kaksijakoisesti Hampurissa torstaina käynnistyneessä Euroopan kiertueen kilpailussa.

Molemmat olivat kierrostaan kahden ensimmäisen kolmanneksen jälkeen yksi alle parin, mutta 18 reiän jälkeen tulostaululla seisoi lukemat 74 (+2). Se oikeuttaa jaettuun 48. sijaan. Eroa kärkeen on kahdeksan lyöntiä, mutta yhdeksättä sijaa jakaviin puolet vähemmän.

Pulkkanen sai Green Eagle -kentällä hienon alun tehtyään heti kättelyssä kaksi birdieä. Etuysi ei jatkunut yhtä hyvissä merkeissä, sillä ”Hattu-Tapiolle” kirjattiin etuysille vielä kolme bogia.

Hän sai uuden vaihteen päälle sisääntulon alussa kahden peräkkäisen birdien muodossa, kunnes sortui takaysin puolessavälissä kolmeen bogiin.

”Hyvin lähdin liikkeelle parilla birkulla tänään. Tosi tuulinen keli oli ja aika paljon matalia tuulilyöntejä tuli pelattua. Tiiltä griinillä peli tuulessa oli ihan ok tänään”, Pulkkanen sanoi.

Griinit olivat lopussa huonot, mutta niin oli kyllä mieskin.

”Tuntui, että muutama putti jäi kentälle tänään. Läpi breikkien meni melkein kaikki missit.”

Samooja nousi kahdella ulosmenossa tekemällään birdiellä seitsemän joukkoon, mutta yhdeksännen reiän tuplabogey toi lunta tupaan. Hän korjaili tilannetta 11:llä tulleella birdiellä, mutta viimeisen kolmanneksen kolme bogia pudottivat sijoitusta tuntuvasti.

”Oli melkoista ylä- ja alamäkeä tänään. Kova tuuli olisi vaatinut enemmän ja terävämpiä vetoja. Griinit olivat lopussa huonot, mutta niin oli kyllä mieskin”, Samooja kertoi tiedotteessa.

”Jotenkin saatiin homma maaliin, eikä olla vielä ulkona kisasta. Koitetaan käyttää aamun paremmat griinit huomenna hyödyksi.”

Porsche European Openin johdossa on tuloksen 66 pelannut Paul Casey. Itävallan Matthias Schwab on lyönnin päässä kokeneesta englantilaisesta.

Kipeästä kurkusta useamman päivän kärsinyt Casey kertoi pelanneensa iltapäivän puhureissa yhden vuoden parhaimmista kierroksistaan, joka sisälsi seitsemän birdieä ja yhden bogeyn.

Pohjoismaalaisista parhaana on kuudetta sijaa jakava Ruotsin Alexander Björk (69). Myös Norjan Kristian Krogh Johannessen (70/T9).

Hampurin turnauksen yhdysvaltalaistähdet jäivät torstaina kauas kärjestä, parhaana Xander Schauffele (73/T37). Patrick Reed ja Matt Kuchar pelasivat saman tuloksen kuin Samooja ja Pulkkanen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje