Stadler tarjosi voiton McDowellille - Golfpiste.com

8.9.–15.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[17][18]
KilpailuaSuomalaista

8.9.–15.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[17][18]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Stadler tarjosi voiton McDowellille

Graeme McDowell yllättyi voitostaan Pariisin iltapäivässä. Kuva: © Getty Images

Ranskan avoin mestaruusturnaus kääntyi sunnuntaina dramaattisten vaiheiden jälkeen Graeme McDowellin (-5) eduksi. Sisääntulossa ryhdistäytynyt Kevin Stadler olisi korjannut potin upottamalla birdien viimeisellä reiällä, mutta hän sortui kolmeen puttiin. Näistä viimeinen oli alle metrin pituinen, ja se olisi onnistuessaan vienyt Stadlerin uusintaan.

Stadler lähti päätöskierrokselle neljän lyönnin johdossa. Hänen vaikeutensa alkoivat ulosmenon puolivälissä, jolloin toisen polven huippupelaaja teki viiden reiän jaksossa kolme bogia ja yhden tuplan. Myös sisääntulo käynnistyi bogilla, mutta tämän jälkeen Stadler heräsi; birdiet rei’illä 11, 14 ja 16 nostivat hänet uudelleen voittotaisteluun.

Jenkillä oli Le Golf National -kentän 18:lla pitkähkö birdieputti, jonka hän sai varsin turvallisesti reiän alapuolelle. Stadlerin neljäs lyönti oli kuitenkin ponneton, eikä lyhyt par-putti ollut lähelläkään mennä reikään. Jälkeenpäin ajatellen pallon merkkaaminen ja tilanteen rauhoittaminen olisi ollut ainoa oikea ratkaisu. Nyt tuloksen 76 pelannut Stadler sortui täysin odottamattomaan virheeseen.

McDowell iski sopivaan paikkaan paitsi päivän myös parhaan henkilökohtaisen kierroksensa (67) Pariisin turnauksessa. Eroa kärkeen ennen päätöspäivää oli kahdeksan lyöntiä, eikä hän itsekään arvannut lauantain epävireisen esityksen jälkeen nostelevansa vielä turnauksen palkintopokaalia.

”Olen erittäin yllättynyt”, McDowell sanoi kymmenennen ET-voiton varmistuttua. ”Nauttiessani illalla pettyneenä toista lasillista punaviiniä, en olisi kolmannen kierroksen kehnon sisääntulon jälkeen kuvitellut, a) että odottelisin täällä mahdollisuutta päästä uusintaan ja b) pokaalia sylissäni.”

”Tunnen itseni onnekkaaksi. Kevin Stadler on loistava pelaaja. Olin jo mielessäni antanut sen putin hänelle. En uskonut, että hän epäonnistuisi siinä. Tällä tavalla en haluaisi voittaa, mutta otetaan vastaan. Olin todella tämän voiton tarpeessa. Edessä on kiireinen kesä, ja tämä potkaisee sen hyvin käyntiin.”

Thongchai Jaidee jakoi Stadlerin kanssa kakkostilaa. Robert Karlsson (-3) sijoittui neljänneksi.

Roope Kakon pelit jatkuvat tulevalla viikolla Aberdeenissa. Kuva:  &copy Getty Images

Roope Kakon pelit jatkuvat tulevalla viikolla Aberdeenissa. Kuva: &copy Getty Images

Mikko Korhonen (+5) oli lopputuloksissa 26:s. Viimeisenä päivänä hän nousi loppua kohden mainiosti ja oli ennen kolmea viimeistä reikäänsä jo kymmenentenä.

Viimeisillä korttiin merkattiin kaksi bogia ja tupla. Paikka British Openiin olisi tullut, mikäli Korhonen olisi puristanut nämä reiät yhden alle. Toteutunut sijoituskin toi kauden parhaan euromäärän, vajaat 27 000, mikä nostaa Korhosta tuntuvasti rahalistan nykyiseltä sijalta.

”Lopetus ei mennyt nappiin, mutta jo noin lähelle kärkeä pääseminen vaati kovissa olosuhteissa hyvää peliä. Siitä jäi positiivinen tunne korvien väliin. Nyt on edessä kaksi viikkoa lomaa”, Korhonen kertoi.

Pääsy Skotlannin kisaan olisi ollut Korhosen kategorialla epävarmaa. Hän otti nimensä listalta pois ja pelaa seuraavan kerran Moskovassa heinäkuun lopulla.

Roope Kakko hävisi Korhoselle lyönnillä, ja oli kisassa 35:s. Hänellä oli viimeiseen päivään lähdettäessä Korhosen tavoin erinomaiset mahdollisuudet kymmenen joukkoon.

Kierros käynnistyi kuitenkin bogi-putkella, viiden ensimmäisen reiän jaksoon niitä kertyi neljä. Reiät kuusi, kahdeksan ja yhdeksän tuottivat vuoristoratamaisesti birdiet.

”Alku oli umpimätää pelaamista, mies oli pehmeä kuin vaahtokarkki. Hyvä tilaisuus jäi käyttämättä, vaikka loppukierroksella pelasin helkutin hyvin saamatta tulosta aikaan”, Kakko sanoi.

”Viimeisellä otin riskin. Märästä karheikosta rautanelonen ei kantanut veden yli viheriölle, ja korttiin merkattiin tupla.”

Kakko osallistuu jo alkavalla viikolla Aberdeenissa pelattaviin Skotlannin avoimiin.

”Päin peetä olen viimeaikoina tuloksellisesti pelannut, nyt on aika parantaa.”

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje