16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Asian Tour - Kilpagolf

Samoojalla hyvä aloitus Macaussa

Kalle Samooja on Aasian kiertueen kisan avauskierroksen jälkeen kärjen tuntumassa.

Macau Golf & Country Clubilla käynnistynyt Macau Open alkoi suomalaisittain mukavissa merkeissä. Kiertueen vakiopelaajistoon kuuluva Kalle Samooja löi kisan ensimmäisellä kierroksella tuloksen 68, mikä riittää jaettuun kahdeksanteen sijaan mm. Jeev Milkha Singhin kanssa.

Kentän jälkimmäisen yhdeksikön väyliltä liikkeelle lähteneen Samoojan kierros sisälsi torstaina viisi birdietä ja kaksi bogia. Päivä enteili kierroksen puolivälissä Samoojalle vieläkin kovempaa tulosta, sillä hän oli yhdeksän reiän jälkeen tilanteessa kolme alle. Kentän toisella puoliskolla (1-9) Samoojan meno oli kuitenkin maltillisempaa tuloksen pysyessä kierroksen loppuun saakka lukemissa -3.

Heinäkuussa Malesiassa pelatun turnauksen voittanut Joonas Granberg pelasi tuloksen 72, jolla hän niukasti ennustetun cut-rajan paremmalla puolella.

Macau Openissa on mukana myös Jaakko Mäkitalo, jonka tulos 80 ei lupaa paikkaa viikonlopun kierroksille.

Kisan paalupaikkaa jakavat avauskierroksen jälkeen Anthony Kang, RikardKarlberg, Yih-shin Chan sekä Nick Redfern. Kärkinelikko pelasi torstaina tuloksen 66 lyöntiä.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje