European Tourin ensimmäinen karsintavaihe käynnistyy tiistaina Englannin ja Saksan kilpailuilla. Saarivaltakunnassa suomalaisia ei viivalla nähdä, mutta Saksan kilpailussa meikäläisiä on mukana viisi.
Kaikkiaan ensimmäisessä vaiheessa pelataan kahdeksan kilpailua. Jatkoon päässeiden pelaajien määrä vahvistetaan kisan jälkeen, mutta lähtökohtaisesti seuraavaan vaiheeseen etenee kisan paras neljännes.
Matka kohti ET:n pelioikeutta on pitkä ja kivinen. Viimeiseen vaiheeseen yltävät pelaajat joutuvat urakoimaan maksimissaan 252 reikää, jonka jälkeen noin tuhannesta karsintoihin osallistuneesta pelaajasta pelioikeuden saavat 25 parasta (ja tasatuloksen 25. kanssa pelanneet).
Suomalaiset ovat viime vuosina osoittaneet, että vaikka tie on pitkä, se on mahdollista kulkea loppuun saakka. Suomalaisilla on kisassa myös puolustettavanaan voitti, sillä Mikko Korhonen oli koko karsinnan paras pelaaja vuosi sitten.
Fleesenseen kilpailu käynnistyy tiistaina. Mukana ovat Peter Erofejeff, Matti Meriläinen, Lauri Ruuska, Mikael Salminen ja Kalle Samooja.
Fleensenseen kenttä on useimmille pelaajille tuttu. Mittaa komeudella on 6301 metriä, par on 72.
Kilpailun suomalaisista Lauri Ruuska on ainoa, joka on mukana amatööristatuksella. Ruuska on jo ilmoittanut siirtyvänsä ammattilaiseksi tämän vuoden puolella, mutta sitä ennen hän aikoo olla mukana lokakuun puolivälissä Yhdysvalloissa pelattavassa Spirit Cupissa, joka lukeutuu amatööripuolella golfin arvostetuimpiin ja kovatasoisimpiin kilpailuihin.
Saksaan Ruuska lensi valmentajansa Janne Eskolan kanssa lauantaina.
”Olen pitänyt parin viikon tauon kisoista, ja jälkimmäisen viikon olen treenannut kovaa. Tuttu kenttä entuudestaan, joten on ollut helppo valmistautua kenttää varten”, Ruuska kertoo.
Kenttä myös sopii pitkälyöntiselle Ruuskalle, ”Driveä pääsee tykittämään huolella!”
”Samanlainen valmistautuminen kuin muihinkin kisoihin. Pitää mennä lyönti ja kierros kerrallaan, mutta kyllä näen kaikki mahdollisuudet onnistua!” Ruuska sanoo.
Hänen tavoitteenaan on lähivuosien aikana vakiinnuttaa pelipaikka European Tourille. Pidemmässä juoksussa pelkkä ET-status ei kuitenkaan riitä, vaan tavoitteena on pelata joku päivä Euroopan Ryder Cup -joukkueessa.
Tavoitteet ovat korkealla eikä miehen potentiaalia kyseenalaista monikaan. Pitkässä ja raastavassa karsinnassa kaiken on kuitenkin osuttava kohdalleen, jotta paikka ET:lle aukeaisi.
Sami Sarpakunnas
näin se ura alka siitä urkenemaan!
Pidän peukkua kaikille suomalaisille, mutta erityisesti Lauri Ruuskalle. Hän on upea nuori mies, asenne ja menestyksen nälkä vievät hänet toivottavasti pitkälle. Eikä lahjakkuudestakaan haittaa ole, onnea ja onnistumisia kisaan !