Bostonin kisan voitto kohensi huomattavasti Rory McIlroyn osakkeita taistelussa FedEx Cupin mestaruudesta.
Keväästä 2015 lähtien vailla voittoja PGA Tourilla ollut Rory McIlroy (-15) korjasi epäkohdan näyttävällä tavalla Bostonissa pelatussa pudotuspeliturnauksessa. Päivästä toiseen tulostaan parantanut McIlroy pyöräytti finaalikierroksella taululle lukemat 65, mikä vei hänet kisan voittoon kahden lyönnin erolla seuraavaan.
McIlroy jakoi 54 reiän jälkeen seitsemättä sijaa, kuusi lyöntiä johdossa olleesta ja lopulta kakkoseksi päätyneestä Paul Caseysta. Pohjoisirlantilainen päätti kierroksensa tyylikkäästi iskettyään 18. reiällä (par 5) pallonsa bunkkerista puolen metrin päähän lipusta. Birdie oli hänelle päivän seitsemäs.
Huonosti kisan aloittanut (par-bogi-triplabogi) McIlroy kiitteli perjantain kierroksella tapahtunutta ryhdistäytymistä, joka oli hänen mukaansa avain menestykseen TPC Boston -kentällä käydyssä turnauksessa.
”Ne perjantain 15 reikää (-4) olivat ehdottomasti käännekohta. Ei pelkästään tässä kisassa, vaan kenties koko loppukauden osalta”, McIlroy sanoi.
Muutin hieman puttausotettani seuraavana aamuna, ja upotin muutaman hyvän putin lauantain kierroksella – sain momentumin päälle. Mielessäni kävi kaikenlaista niiden kolmen reiän jälkeen, ja sitten yhtäkkiä seisonkin tässä pokaali sylissäni. Tuntuu aika hienolta. – Rory McIlroy
McIlroy nousi ykköstilansa myötä maailmanlistalla viidenneltä sijalta kolmanneksi. Voitto oli PGA Championshipissä karsiutuneelle ja kauden ensimmäisessä playoff-kisassa, The Barclaysissa, 31. sijoittuneelle pelaajalle balsamia haavoille.
”Saavuin tänne parin huonosti sujuneen turnauksen jälkeen. Asiat voivat muuttua nopeasti tässä pelissä, ja näin kävi kohdallani tällä viikolla.”
Ensimmäisen majorinsa (PGA Championship) heinäkuun lopussa voittanut Jimmy Walker (-12) oli Deutsche Bank Championshipissä kolmas ja päätöspäivän kovinta tulosta McIlroyn kanssa jakanut Adam Scott (-11) viides.
FedEx Cupin pistetilaston 70 parasta jatkaa jo torstaina käynnistyvään kauden kolmanteen pudotuspeliturnaukseen, BMW Championshipiin. Indianan kisan jälkeen 30 parasta pisteniekkaa valikoituu viikolla 38 Atlantassa pelattavaan finaaliturnaukseen.
McIlroy sai Deutsche Bankilta neljän vuoden takaisesta voitostaan haltuunsa sinisen vyön, jossa oli iso hopeinen solki. Koska kyseessä oli nyt viimeinen kerta kun yhtiö sponsoroi tätä turnausta, se halusi antaa vyön omaksi McIlroylle.
”Raskaan sarjan tittelivyö”, tuore voittaja vitsaili seremonioissa.
Voitto nosti McIlroyn neljänneksi FedEx Cupin pisteissä. Mikäli hän säilyttää asemansa pisteissä viiden joukossa Indianan turnauksen jälkeen ja voittaa Tour Championshipin, hänet kruunataan myös pudotuspelien ykköseksi kaudella 2015–2016.
Caseyn haaveet voittaa ensimmäinen kilpailu Yhdysvaltain kiertueella sitten vuoden 2009 tyrehtyivät vaisun 73 lyönnin kierroksen johdosta. Englantilainen sai 18. vheriöllä mahdollisuuden nousta McIlroyn kanssa tasoihin, mutta 18-metrinen eagleputti meni parisen metriä pitkäksi. Lopulta hän epäonnistui merkityksettömässä birdieputissaan.
Casey nousi kuitenkin FedEx Cupin pisteissä sijalta 59 kymmenenneksi, ja varmisti samalla paikkansa Tour Championshipiin. Hän on pelannut edellisen kerran Atlantan kisassa vuonna 2010.