Oliver Lindell ja caddienä toimiva Arto Teittinen jatkoivat hienon taistelun jälkeen Omanista Barcelonaan lataamaan akkuja ennen ET:n finaalikarsintaa.
Viimeistä kisapäivää edeltävän illan ohjelma kulki vanhoja tuttuja uria. Internettiä, ruokailua ja jotain pientä muuta toimintaa. Tällä kertaa lajiksi valittiin nilkoille hieman tennistä paremmin soveltuva biljardi. Toki juttujen aiheet vähän väliä siirtyivät pieneen spekulointiin siitä, mitä jos tämä finaali voitetaan. Ainoa konkreettinen toteamus siihen oli, että silloin lennetään Suomeen suorinta ja nopeinta reittiä. Muutoin spekulaatiot keskittyivät lähinnä pelitaktiikkaan, jossa arveltiin Oliverin pystyvän pelaamaan kierroksen noin viisi alle tekemällä birdiet kaikille par-vitosille ja kai nyt muilla rei’illä edes yksi birdie tulisi.
Näillä mietteillä siirryttiin unten maille tai yritettiin siirtyä, sillä ilmeisesti molempia kuitenkin seuraava päivä hieman jännitti, kun jutut eivät ennen puoltayötä loppuneet. Itse en saanut kovin hyvin nukuttua sen jälkeenkään. Pää oli liian täynnä kaikenlaisia ajatuksia golfista ja kaikesta mitä oli tapahtunut.
Ei kovin hyvin nukutun yön jälkeen koitti siis suuri mahdollisuuksien päivä. Nyt Oliverilla oli mahdollisuus kokea finaalipäivän kärkiryhmässä pelaamisen paine ja opetella käsittelemään sitä. Oli myös mahdollisuus pelata itselle pelioikeus Euroopan Tourille voittamalla kilpailu tai sijoittumalla yksin toiseksi. Mikään ei näyttänyt alkuverryttelyn aikana, etteikö tuota tavoitetta voisi saavuttaa.
Finaalikierros pelattiin pareittain niin kuin suurkilpailuissa kuuluukin. Kilpailua yhdellä lyönnillä Oliveriin nähden johtanut ranskalainen Clement Sordet sai siis kunnia avata kilpailun viimeisen avauslyönnin ykkösväylälle. Molemmat pelaajat osuivat hyvin väylälle ja kaikki näytti hyvältä. Jatkolyöntiä suunnitellessamme huomasimme, että tuuli oli selvästi voimakkaampi kuin aiempina päivinä. Havainnostamme huolimatta tuuli painoi jatkolyönnin tällä par-nelosella viheriön vasempaan reunaan noin viidentoista metrin päähän lipusta. Pitkä putti loivaan alamäkeen ja heinän kasvusuuntaan (myötägreiniin) lähti liikkeelle liian kovana ja näytti ettei se pysähdy koskaan. mutta kyllä se pysähtyi valuttuaan ensin ulos viheriöltä. Kuuden metrin paluuputti oli siis pieneen vastamäkeen ja ”vastakarvaan” ja jäi tietenkin pikkaisen lyhyeksi. Turnauksen ensimmäinen kolmen putin viheriö ja bogey heti avausväylällä ei ollut missään kohtaa pelikirjaamme. Tuskaa lisäsi pelikaverin hieno onnistunut pitkä birdieputti, jolla ero ykköspaikkaan kasvoi heti kolmeen lyöntiin.
Toinen väylä meni aivan pelisuunnitelman mukaisesti. Lähestyminen kolmeen metriin, mutta birdieputti niukasti ohitse. Kolmosväylä olikin sitten par-vitonen, jolle pelikirjassamme piti tehdä birdie. Lyönnit olivat siellä missä pitikin ja kolmas lyönti saatteli pallon erinomaiseen birdiepaikkaan noin kahteen ja puoleen metriin. Birdieputti ei puolestaan ollut erinomainen. Se jäi lyhyeksi ja par-tulokseen oli tyytyminen. Luonnollisesti Clement Sordet teki jo toisen birdiensä. Nyt eroa oli jo neljä lyöntiä ja pienen tuskastumisen tilanteeseen saattoi nähdä Oliverin olemuksesta.
Mahdollisuus tilanteen korjaamiseen tuli heti neljännellä väylällä, sillä kisajärjestäjät olivat tuoneet tiipaikan 80 metriä lähemmäksi viheriötä ja nyt väylällä oli mittaa enää 252 metriä, mikä antoi mahdollisuuden avata pallo suoraan viheriölle. Oliver valitsi mailakseen rautakakkosen ja pallo päätyi tuulen avustamana hieman liiaksi vasemmalle viheriöbunkkeriin, mutta vain vajaan 15 metrin päähän reiästä. Nätti nosto hiekkaesteestä toi pallon toisella lyönnillä jo kolmen metrin päähän reiästä, mutta liian kova birdieputti vei pallon puolitoista metriä reiän taakse. Paluuputin epäonnistuttua olivat toinen kolmen putin viheriö ja toinen bogey tosiasioita jo neljän reiän jälkeen.
Nyt Oliver hermostui jo silminnähtävästi. Pieni sadattelu ja kohtuullisen äänekäs itsensä mollaaminen veivät keskittymistä pahasti pois oleellisesta. Käytin kaikki osaamani golfpelaajan rauhoitusniksit ja puhelahjani, jotta saisin pelaajan rauhoittumaan ja keskittymään siihen mihin vielä voi vaikuttaa. Toki Oliverkin tiesi, ettei menneeseen voi enää vaikuttaa ja saimme suunnattua katseemme seuraaviin väyliin.
Peli alkoikin kulkea. Ei mitään maagista suorittamista, mutta perusvarmoja par-tuloksia ja yksi suunnitelman mukainen birdie par-vitoselle toi Oliverin kokonaistilanteessa yksitoista alle par’in kierroksen puoliväliin. Yhdeksännen viheriön takana olevalta tulostaululta huomasimme, että olimme silti kolmantena kilpailussa, vaikka pelisuunnitelmamme ei ollut juurikaan pitänyt. Kakkossijaan oli matkaa kaksi lyöntiä.
Vene oli siis saatu oikaistua kurssiinsa, mutta halu saavuttaa Euroopan Tourin pelioikeus taisi kuitenkin olla kärsivällisyyttä suurempi. Nimittäin takaysillä tuskastuminen alkoi kasvaa väylä väylältä, kun birdiepaikkoja ei alkanut tulla, vaikka huonojenkin avausten jälkeen saatiin par-tulos pelastettua. Samaan aikaan kuitenkin muut kärkipään pelaajat näyttivät tulostaulujen mukaan tehneen yhden birdien sinne ja toisen tänne.
Vihdoin väylällä 14 se birdiepaikka tuli. Oliverin 54-asteinen wedge toimi niin kuin oli tarkoituskin ja birdieputtia päästiin lukemaan hieman reilun metrin päästä. Mutta kun tämäkin putti lipui reikää nuollen ohi, pääsi nuoren miehen mielessä helvetti valloilleen. ”No niin, se oli siinä”, kiukkusi Oliver. ”Mitä järkeä on tulla tänne asti puttaamaan tällä tavalla.” Yritin parhaani mukaan selittää, ettei par-tulos vielä mikään katastrofi ole, mutta sanani tuntuivat kaikuvan kuuroille korville. Pyhän vihan vallassa saavuttiin tiiauspaikalle 15, jossa onneksi jouduimme hieman odottelemaan ja tunnekuohu saatiin päällisin puolin tyyntymään.
Liekö kiukun purkaus vaikuttanut tai ei (Oliverin kertoman mukaan ei) seuraavaan avaukseen, mutta siitä tuli yksi Oliverin kisaviikon huonoimmista ja tuotti myös huonoimman tuloksen. Draivi lähti oikealle, pysyi siellä ja molskahti sivuvesiesteeseen. Rangaistuslyönnin ja neljän muun lyönnin jälkeen tuloskorttiin merkittiin tuplabogey ja nyt paikka kymmenen parhaan joukkoonkin alkoi olla vaarassa. Hyvän pelisuunnitelmamme sivut olivat riekaleina ja oli vain yritettävä päästä maaliin mahdollisimman vähin lisävaurioin.
Väylä 16 par-vitosena antoi meille vielä pienen oljenkorren. Oliver pääsi lyömään lempimailallaan 58-asteisella wedgellä lähestymistä viheriölle, mutta matkaa birdieen jäi kutkuttavat kuusi metriä. Mutta taaskaan pallo ei vain suostunut putoamaan reikään, vaikka sinne jo hieman kurkistikin ja tuloskorttiin vain par-tulos. Samalla Oliverin peli-into lopahti ja kaksi viimeistä väylää menivät hieman pelailuksi, vaikka niissä tosissaan oltiinkin. Kolmen putin bogey väylälle 17 ja chippi sekä kaksi puttia päätösväylällä toivat tuloskorttiin vielä yhden bogeyn. Näin lopputulokseksi seitsemän alle par’in ja kilpailun jaettu 11. sija. Koko kauden rankingissa loppusijoitus nousi sijalle 35. Varsin hyvä kokonaistulos, mutta hieman väärällä tavalla.
Heti tuloskorttien tarkastuksen jälkeen aloitettiin palkintojenjakoseremoniat. Ensin palkittiin tietenkin kilpailun voittaja Sordet, mutta sen jälkeen koitti yksi suurista suomalaisista golfhetkistä. Kotkan Tapio Pulkkanen sai ensin Rolexin lahjoittaman palkinnon Challenge Tourin rankingvoitosta. Sen jälkeen Hattu-Tapsa esitteli omin kaikki muut 14 Euroopan Tourin pelioikeuden saavuttanutta käännetyssä paremmuusjärjestyksessä ja lopulta Tapsalle ojennettiin kiertuevoittajan lautanen. Pelaajaesittelyn ja voittajan puheen Pulkkanen hoiti erinomaisesti. Oli hienoa olla paikalla näkemässä, että Suomesta on nousemassa lisää edustavia pelaajia Euroopan huipputasolle.
Oma ohjelma jatkui kiireisenä heti palkintojenjaon jälkeen. Tavarat piti pakata laukkuihin ja siirtyä lentokentälle Barcelonan lentoa varten. Lentoreittimme kulki myöhään iltayöstä Mascatista Abu Dhabiin, sieltä yön läpi lensimme Roomaan, josta vaihdoimme aamukoneeseen ja pääsimme vihdoin viidentoista tunnin matkustamisen jälkeen Barcelonaan. Nyt harjoitellaan ja ladataan hieman akkuja, jotta olemme valmiina pärjäämään ensi lauantaina alkavassa kuusi kierrosta kestävässä Euroopan Tourin karsintafinaalissa. Sen kisan 25 parasta saavat pelioikeuden Euroopan Tourille 2018. Näitä tarinoita on odotettavissa myös siitä kisasta. Pysykää kuulolla.
Tapio Pulkkanen palkittiin Challenge Tourin Road to Oman -rahalistan ykkösenä. Kuva Arto Teittinen
Toivottavasti tuli loma-anomus inttiin tehtyä, ettei mene puntiksen puolelle!
Lykkyä karsintoihin ja MALTTIAAAA!
Erinomainen analyysi, kiitos!
Hyvä juttu. Näin se menee. Kiitos. ”Ruuvvia kireälle” Tsemppiä. ONNEA PELIIN.