Vain yhden pelaajan lopputulos on alittanut kentän parin kummassakin edellisessä Pebble Beachillä käydyssä USA:n avoimessa mestaruusturnauksessa.
U.S. Open palaa tällä viikolla yhdeksän vuoden tauon jälkeen Yhdysvaltain länsirannikon ikonisiin maisemiin, kun Pebble Beach Golf Links isännöi tätä kaikkien vaikeimmin voitettavana pidettyä major-turnausta.
Itse kisa-areena tunnetaan upeista maisemistaan, mutta myös kenttänä, joka laittaa pelaajat pihteihin. Pebble Beach on kenties jäänyt hieman lyhyeksi nykyajan standardien näkökulmasta, mutta pienet viheriöt ja jatkuvat tuuliset olosuhteet hillitsevät tulostehtailua.
Tiger Woods on ainoa pelaaja, jonka lopputulos on alittanut parin kahdessa edellisessä Pebble Beachillä pelatussa U.S. Openissa.
Kentällä tulee olemaan tällä viikolla mittaa 6469 metriä. Kuluvan vuosikymmenen U.S. Open -näyttämöistä vain vuoden 2013 kisakenttä, Merion, on ollut lyhyempi. Pebble Beachillä pelattujen U.S. Openeiden voittotulosten keskiarvo on (kentän par on ollut kahdessa edellisessä kilpailussa 71) 282,6, mikä tekee 70,65 lyöntiä kierrosta kohden.
Tunnettu yhdysvaltalainen urheilutoimittaja Jim Murray on kutsunut kenttää lauseella: ”7000 jaardia pahantahtoisuutta”.
”Mitta johtaa strategisella kentällä pelaajaa harhaan”, sanoi vuonna 2006 Pebble Beachillä PGA Tourin kilpailun voittanut Golf Channel -kanavan analyytikko Arron Oberholser.
”(Pebble Beachillä) on harkittava tarkkaan, milloin ja missä voi hyökätä. Vaaran paikat on pakko tunnistaa. Viheriöt saattavat näyttää johdonmukaisilta, mutta pari lähestymistä huonoon kohtaan suistaa pelaajan vaikeuksiin.”
Kesäkuu takaa lähtökohtaisesti kovat ja nopeat alustat ja merenranta kunnon puhurit.
”Pebble Beach ei ole erityisen paha kenttä tyynenä, mutta siellä ei ole koskaan tyyntä”, Jack Nicklaus sanoi.
Tiger Woodsin 15 lyönnin voittoa vuoden 2000 U.S. Openissa pidetään huippugolfin historian upeimpana suorituksena. Kuva: Getty Images
Tulokset saattavat nousta rajusti tuulen yltyessä. Näin kävi vuoden 1972 ja 1992 U.S. Openissa, jolloin päätöskierrosten tuloskeskiarvo oli 78,8 ja 77,3 lyöntiä.
Kahdeksan 14 viimeisestä kentälle lähteneestä kilpailijasta pelasi vuonna 1992 kahdeksalla alkavan kierrostuloksen. Scott Simpsonin kahden viimeisen kierroksen tulokset olivat 68–88. Neljännelle kierrokselle toiselta sijalta lähtenyt Mark Brooks löi sunnuntaina tuloksen 84.
Kakkoseksi vuonna 1992 sijoittunut Jeff Sluman kuvaili finaalikierrosta yhtä hauskaksi kuin migreeni.
Olosuhteiden ja pienten viheriöiden kombinaatio ovat Pebble Beachillä isossa roolissa. Pelaajien viheriöosumaprosentti kentän edellisessä U.S. Openissa oli 52. Vuonna 2000 se oli neljä prosenttiyksikköä pienempi. Tämän alhaisempaa GIR-prosenttia ei ole sittemmin tavattu. Ennen edellistä Pebble Beachillä pelattua U.S. Openia, USGA:n kisoissa kenttien virityksistä vastannut Mike Davis kutsui PB:n viheriöitä pelottavimmiksi U.S. Openin historiassa.
Viheriöt ovat niin pienet ja kovat, että joidenkin kohdalla on käytännössä mahdotonta saada pallo pysymään niiden pinnalla.
Kallistukset ovat hankalia sekä pituus- että leveyssuunnassa, ja niin sanotulla short sided – tai muuten vain epäsuotuisalla puolella viheriötä pieni työstötila ja nopea pinta tuottavat pelaajalle helposti ongelmia. Tyypillistä on sekin, että puolen metrin puteissa voi joutua ottamaan pallon tai kahden suuruisen ennakon.
AT&T Pebble Beach -kilpailun viisinkertainen voittaja Phil Mickelson sanoi vuoden 2010 U.S. Openin yhteydessä, että kentällä on useampi viheriö, jotka hän missaa tahallaan.
”Näillä viheriöillä ei voi chipata alamäkeen erityisesti karheikosta. Viheriöt ovat niin pienet ja kovat, että joidenkin kohdalla on käytännössä mahdotonta saada pallo pysymään niiden pinnalla.”
U.S. Open pelataan tyypillisesti kentällä, joka herättää olemuksellaan huomiota. Ja jos ei herätä, kentän viritys pyritään tekemään mahdollisimman hankalaksi. Pebble Beachillä nämä molemmat kriteerit ovat tosiasia.
Pebble Beachillä majorin voittaneiden pelaajien lista vahvistaa, että kentällä on paljon muutakin kuin kauniit maisemat. Kuudesta mestarista viisi kuuluu World Golf Hall of Fameen.
Pebble Beachin seitsemäs reikä päättää kentän niin sanotun helpomman vaiheen. Kuva: Getty Images
”Ihastuin kenttään ensisilmäyksellä, kun pelasin siellä U.S. Amateurin harjoituskierroksen vuonna 1961. Se oli täydellinen testi, joka kiehtoi minua”, kilpailun myös voittanut Jack Nicklaus sanoi.
Kentän alku on ystävällinen. Ensimmäiseltä kolmannekselta löytyy kaksi par-viitosta ja kolme alle 375-metristä par-nelosta. Tosin normaalisti par-viitosena pelattava kakkonen (459 metriä) muutetaan U.S. Openissa par-neloseksi. Kun näiden jatkeeksi heitetään vielä kentän lyhin (100 metriä) reikä, seiska, ovat pelaajat kohdanneet (ainakin vuoden 2010 turnauksessa) viisi kentän seitsemästä helpoimmasta reiästä ennen siirtymistään kasin tiille.
Tämän jälkeen edessä on kolme mestarillista par-nelosta. Kahdeksannella lyödään sokea avaus väylälle, joka on suunnilleen kymmenen kerrosta merenpinnan yläpuolella. Lähestymisen on seilattava yli kallioiden pienelle, mutta moneen suuntaan kaltevalle, pelaajan alapuolella olevalla viheriölle.
”Varmasti yksi lajin pelottavimmista lähestymisistä”, sanoi U.S. Openin Pebble Beachillä 15 lyönnin marginaalilla vuonna 2000 voittanut Tiger Woods.
Yhdeksännellä ja kymmenennellä reiällä on mittaa yhteensä noin kilometrin verran. Kummankin reiän väylät viettävät meren suuntaan. Avaus oikealle puolelle, lähelle hiekkarantaa, tarjoaa parhaan lähestymiskulman viheriölle.
Hiekkaesteet vartioivat vasemmalla molempia viheriöitä ja meri ei ole kaukana oikealla puolella. Lähestymiset joudutaan lyömään siten, että pallo on pelaajan jalkojen alapuolella.
Yhdeksikön uusi lyöntipaikka on venyttänyt väylän 481 metrin pituiseksi. Lisätty mitta estää pelaajia ylettymästä alamäkeen, joka veisi heidän pallonsa lähemmäs viheriötä. Vuoden 2010 kisassa ysin viheriön osumaprosentti oli 41.
Jommallakummalla kahdella ensimmäisellä kierroksella pelaajan avausreikänä toimiva kymppi on pituudeltaan 453 metriä. Väylä on kentän levein, mutta toisaalta uhkaavasti kallistuneena veden suuntaan.
Kenttäsuunnittelija Tom Doakin mukaan ensimmäistä kertaa Pebble Beachillä pelaavat muistavat erityisesti reiät 8–10, eivät niinkään kahta viimeistä, kuten yleensä on taipumus.
Tom Watson on yksi niistä neljästä pelaajasta, jotka ovat voittaneet Pebble Beachillä U.S. Openin ohella myös AT&T Pebble Beach Pro-Am -turnauksen. Kuva: Getty Images
Par-viitoset tarjoavat normaalisti parhaat birdie-mahdollisuudet, mutta Pebble Beachin takaysi tekee tässä poikkeuksen. Ylämäkeen ja poispäin vedestä pelattavalla 14:llä on dogleg oikealle. Stillwater Cove -salmea syleilevä 18 vastaavasti kääntyy vasemmalle.
Erilaisia reikiä, mutta kumpikin tarjoaa haasteen, jollaista ei normaalisti tapaa par-viitosilla.
14. viheriö on paikallisen taidemaalarin ja innokkaan golfarin Francis McComasin käsialaa. Hän loi pitkän ylämäkeen pelattavan väylän päähän kaksitasoisen griinin yläpuolelle riippuvien tammien sekaan. Kyseessä on paitsi yksi tunnistettavimmista, myös vaikeimmista viheriöistä Pebble Beachillä.
Reikä on rankattu vuosittain PGA Tourin hankalimpien par-viitosten joukkoon. Vuoden 2010 U.S. Openissa kentän kolmanneksi vaikeimman 14. reiän tuloskeskiarvo oli 5,44, mikä on myös PGA Tourin korkein luku par-viitosilla 2000-luvulla.
Kierroksen päättävä 18 on dramaattinen 497-metrinen par-viitonen, joka tuo Stillwater Cove -salmen uudelleen peliin. 18 oli alun pelin vain 297 metrin pituinen par-nelonen, jota pidettiin kehnona lopetusreikänä. Asiat muuttuivat, kun uusi tii rakennettiin 17. viheriön taakse. Pituutta tuli yli 30 metriä lisää, ja pelaajien oli lyötävä salmen yli.
Par-viitonen 18:sta tuli vuonna 1922, kun viheriön takana olevan puron ylle tehtiin siltarumpu. Se mahdollisti viheriön siirtämisen 155 metriä rannan suuntaan.
Pebble Beachillä pelattava AT&T Pebble Beach Pro-Am -kilpailu kuuluu PGA Tourin jokavuotiseen ohjelmaan. Viidestä U.S. Openin kentällä voittaneesta pelaajasta neljä on saavuttanut ykköstilan myös edellä mainitussa turnauksessa.
Lähde: PGA Tour, USGA
