11.–18.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][10]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Päätöskierroksen kehno alku pudotti Castrenin 50:nneksi LPGA-kenraalissa

Matilda Castren menetti sijoitustaan yli 20 pykälällä Battle Creekin kisan viimeisellä kierroksella.

Matilda Castren pelaa tällä viikolla yli neljä kuukautta ”myöhässä” ensimmäisen LPGA-turnauksensa USA:n maaperällä.

Matilda Castren (+2) ei onnistunut jatkamaan nousujohteisia otteitaan Battle Creekissä Michiganissa pelatussa Symetra Tourin kilpailussa. Hän pelasi kisan kolmannella kierroksella tuloksen 75, ja putosi lopulta jaetulle 50. sijalle.

Castrenin sunnuntain kierroksen alku oli vaisu, sillä hänelle kirjattiin kolme bogia kuudella ensimmäisellä reiällä. Jatko oli tasapainoinen, mutta 10. reiän ainoaksi jäänyt birdie ei riittänyt toivottuun loppukiriin.

Kaliforniassa asuva Castren hävisi Firekeepers Casino Hotel Championshipin voittaneelle Kiinan Ruixin Liulle (-13) 15 lyöntiä. Palkintorahaa 50. sijasta heltisi hänelle 710 dollaria.

Kisan toinen suomalainen, Emily Penttilä, karsiutui.

Kyseessä oli Castrenin ensimmäinen maailmanlistan pisteitä tarjoava kilpailu sitten helmikuussa pelatun ISPS Handa Vic Openin, jossa hän oli 59:s.

USA:n kakkoskiertueen Symetra Tourin kilpailu antoi Castrenille kaivattua pelituntumaa, kun LPGA Tourin kilpailut jatkuvat tällä viikolla kahdella peräkkäisellä Ohiossa pelattavalla turnauksella.

Castren pelaa perjantaina alkavassa LPGA Drive On Championshipissä ensimmäisen Yhdysvaltain maaperällä käytävän LPGA-turnauksensa. LPGA:n USA-debyyttinsä hänen oli määrä tehdä jo maaliskuussa, kunnes pandemia keskeytti kauden Australian kisan jälkeen yli viideksi kuukaudeksi.

Lue seuraavaksi: Kisa-areenoille palannut Castren paineli Symetra Tourin kisan finaalikierrokselle

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje