Nuutinen viiden joukkoon Ladies Access Tourilla - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][19]
KilpailuaSuomalaista

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][19]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LET Access Series

Nuutinen viiden joukkoon Ladies Access Tourilla

Sanna Nuutinen onnistui Belekin turnauksessa, kauden paras sijoitus parani 13 pykälällä.

Elokuussa ammattilaiseksi ryhtynyt Sanna Nuutinen pelasi Turkin Belekissä viidennen turnauksensa naisten kakkoskiertueella. Kokonaistulos 223 (+4) riitti Mineks & Regnum Ladies Classic –turnauksessa hienosti viidenteen sijaan. Nuutinen ei ollut sijoittunut kauden aiemmissa LETAS-kilpailuissa 15:n joukkoon.

Vaikka Nuutinen hävisi voiton vieneelle Emma Westinille kahdeksalla lyönnillä, oli hän lopulta ainoa, joka pystyi alittamaan vaativalla National Golf Clubin kentällä 70 lyönnin rajan. Tämä tapahtui toisella kierroksella.

Voitto oli Westinille (-4) toinen peräkkäinen haastajakiertueella, sillä hän oli ykkönen myös Vihdissä toista viikkoa sitten pelatussa HLR Golf Academy Open –turnauksessa. Lina Boqvist (-2) täydensi ruotsalaisten menestystä kakkostilallaan. Intian Vani Kapoor (par) sijoittui kolmanneksi.

Ruotsalaiset ovat valloittaneet kiertueen Order of Merit –listalla neljä ensimmäistä sijaa. Kärjen järjestys on sama kuin Belekin kisassa. Isabella Ramsay on kolmantena ja Emma Nilsson neljäntenä. Listan viisi parasta saa kauden päätteeksi kunnon kategorian LET-kiertueelle ensi vuodeksi.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)