14.–21.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[14][16]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Mulroy otti ohjat haltuunsa

Garth Mulroy sihtailee sunnuntaina ensimmäistä voittoaan Euroopan kiertueella. © Getty Images

Mikko Korhoselta vaaditaan sunnuntaina Alfred Dunhill Championshipin voittoon todellinen tähtisuoritus. 12. sijaa jakava suomalainen on kisan kärjessä olevaa Garth Mulroyta seitsemän lyöntiä jäljessä. Voitto olisi Korhosen ainoa mahdollisuus säilyttää suora pelioikeus Euroopan kiertueella kaudeksi 2012.

Panosta Malelanen turnauksesta ei häneltä silti puutu. Hyvät sijoitukset ovat aina tavoiteltavan arvoisia, mutta avainasemassa olisi nousta Race to Dubai -listalla 150 joukkoon. Tämä takaisi ansiolistalla nyt sijalla 167 olevalle Korhoselle paikan joulukuussa pelattavaan ET:n karsintafinaaliin.

Korhonen (-8) pelasi lauantaina toistamiseen tuloksen 70. Kolme birdien ohella hänen korttiinsa kirjattiin yksi bogi, Leopard Creekin kentän kahdeksannella reiällä. Tilastollisesti Korhonen puttasi kolmannella kierroksella (ka.1.67) hieman paremmin, mutta griiniosumatarkkuus (18/14) oli perjantaita heikompi.

Viisi birdietä putkeen

Kärjessä olevan Mulroyn (-15) työnantajana toimii ensi kaudella PGA Tour. Hän oli yksi niistä 25 pelaajasta, jotka saivat Nationwide Tourin tienestilistan sijoituksen perusteella paikan Yhdysvaltain ykköskiertueelle.

Mulroyn kierroksen todellinen huippuhetki osui rei’ille 13-17, joilla hän iski viisi perättäistä birdietä. Tulos 64 oli päivän paras noteeraus yhdessä kolmatta sijaa jakavan Peter Whitefordin kanssa.

”Vuosi on ollut epätasainen. Voitin yhden kilpailun (Nationwide Tour) kauden ensimmäisellä puoliskolla. Puolivälissä oli hiljaisempaa, joten loppuvuosi olisi mukava päättää juhlavasti”, Mulroy sanoi.

Felipe Aguilar nousi samankaltaisella venytyksellä (viisi birdietä kuuden reiän sisään) kahden lyönnin päähän Mulroysta ja tämän seuraksi finaalikierroksen johtopalloon.

Whitefordin lisäksi kolmatta sijaa jakavat Hennie Otto, George Murray sekä 36 reiän jälkeen neljän lyönnin johdossa ollut Jbe’ Kruger. He jatkavat sunnuntain ratkaisukierrokselle tilanteesta -12.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)