16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Mikko Ilosen uusi putteri lämpimänä Vilamourassa

Ilta ehti pimetä kun Mikko Ilonen ja Reginald Mokhosi vielä pelasivat viimeistä reikää © Getty Images

Robert

Kuluvalla kaudella hyvin ailahtelevasti pelannut Robert Karlsson esitti torstaina aamupäivällä parasta osaamistaan Oceanico Victoria Golf Coursella. 41-vuotias Karlsson selvitti kierroksensa ilman bogeja, kuten maanmiehensä ja tallitoverinsa Johan Edfors. Molemmat tekivät kahdeksan birdietä.

Karlsson voitti kauden alkuvaiheilla Qatarin kisan ET:lla, alkukesästä hän oli voittaa PGA Tourilla ensimmäisen kerran elämässään, mutta hävisi lopulta pitkän, kolmen miehen uusinnan. Loppuosa kaudesta onkin ollut melkoista alamäkeä, Ryder Cup-mahdollisuutensa Tourin pisin pelaaja menetti jo viikkoja ennen tuomiopäivää. Edellisviikolla St.Andrewsin kisassa Karlsson pääsi maistamaan pro-am kisan ykköstilaa Dermot Desmondin kanssa vaikka henkilökohtaisessa kisassa sijoitus olikin Ilosen tavoin 29:s.

Karlssonilla on skandinaaveista yhdessä Thomas Björnin kanssa eniten ET:n ykköstiloja, kymmenen. Päivän birdiekuningas oli kuitenkin Hollannin Marten Lafeber jonka kortista niitä löytyy peräti 11. Lafeber horjui kentän 18:lla joka oli hänelle päivän yhdeksäs. Vaikealla par-nelosella hollantilainen teki tuplabogeyn.

Johan Elliottin Sportyard yrityksen edustajat olivat loistavalla pelipäällä. Karlsson (-8) ja Edfors (-8) saivat sivutukea Alex Norenilta (-7) sekä Mikko Iloselta (-7)

Ilonen iltapäivän paras

Mikko Ilosen kierros käynnistyi iltapäivällä vasta kello 13.40, eli 15.40 Suomen aikaa.

Ilta

”Varsin hidas rundi siitä tulikin, hädin tuskin ehdittiin ennen pimeän laskeutumista perille. Lyöminen oli varmanoloista, vetelin muutaman hyvän driven. Vasta viheriöitä wedgellä lähestyessäni sain onnistumisia, ne menivät järjestään hyvin lähellle reikää. Kun uusi putteri vielä toimi erinomaisesti, tuli tulostakin, viiden reiän jaksoon neljä birdietä tehnyt Ilonen kertoi.

Hän vaihtoi keskiviikkona Scotty Cameroninsa samanmalliseen, mutta kevyempään versioon.

”Olosuhteet torstaina olivat aamupäivän pelaajia suosivia, toivottavasti näin on myös perjantaina,” toisena päivänä kello 9.20 paikallista aikaa liikkeelle lähtevä Ilonen toivoi. Hän on saanut kahdella viimeisellä Oceanico Victoria Golf Coursesta jäätävän hyvän otteen. Edellisvuonna päätöspäivän tulos oli 64, torstain tulos ynnäten viimeiset 36 reikää Ilonen on kiertänyt 15 alle parín. Torstaina suomalaisen tulos oli iltapäivän pelaajista paras, joten lähtökohdat toiselle päivälle ovat varsin lupaavat.

Ennen Portugal Mastersia Ilonenn on rahalistalla 69:s. Dubaissa pelattavaan kauden päätöskisaan pääsevät 60 parasta. Ilosen pitäisi ennusteen mukaan tienata vielä neljässä viimeisessä kisassaan noin 150.000 euroa noustakseen armoitettujen joukkoon. Homma olisi kerrasta selvä, mikäli hän sijoittuisi viikonloppuna kolmen ensimmäisen joukkoon.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje