17.–24.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][23]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Lexi Thompson kritisoi rajusti Evian Championshipin kenttää – oli hyvillään karsiutumisestaan

Lexi Thompsonilla riitti motkotettavaa Ranskassa. Kuva: Getty Images

Kymmenen eri major-voittajan putki katkesi sunnuntaina. Jin Young Ko nousi takaisin naisten maailmanlistan kärkeen.

Kun Lexi Thompsonin peli tökkii, ei hän tunnetusti säästele sanojaan. Ensimmäisen kierroksen (77) jälkeen kehno suoritus meni vielä omaan piikkiin, mutta toisella kierroksella (72) Evian Championshipin kisakenttä sai kuulla kunniansa.

”Olen itse asiassa erittäin kiitollinen, ettei minun tarvitse mennä tuonne enää kahdeksi päiväksi”, Thompson kertoi Instagramin välityksellä.

Thompson myös postasi kuvia kentästä, osoittaen joitakin paikkoja, joita hän joutui sietämään hyvienkin lyöntien jälkeen.

Hän viittasi, että kentän vuorenrinteen viereen tehty reititys väylillä ja viheriöillä olevine töyssyineen ja möykkyineen aiheuttaa sellaisia pomppuja ja pallojen karkaamisia, mikä voi jättää pelaajan ikävään paikkaan – erityisesti silloin, kun kenttä on kova.

”Evian sijaitsee kauniilla paikalla, mutta kentällä tulee hyvistä lyönneistä aivan liian monta huonoa breikkiä. Joten näkemiin Evian Championship. Ei ole minua varten.”

Myöhemmin päivällä Thompson poisti postauksiaan ja halusi pehmentää sanomisiaan.

”Purin vain turhautumistani huonosta pelistä ja epäonnekkaista pompuista, joita me kaikki koemme pelatessamme tätä hullua peliä. Tämä kenttä ei vain ole sopinut minulle muutamaan vuoteen, mutta jotkut onnistuvat Evianissa loistavasti.”

Maailmanlistan kolmonen on karsiutunut kahdesti majoreissa viiden viimeisen vuoden aikana, molemmat ovat tulleet Evianissa. Häneltä löytyy kentältä kuitenkin kolmossija kuuden vuoden takaa ja kakkostila vuodelta 2015.

Kaksinkertainen major-voittaja ja entinen maailman ykkönen Stacy Lewis pysytteli Evianista poissa pari vuotta, kunnes palasi tällä viikolla Ranskaan. Perheenlisäystä hiljattain saanut Lewis (+3) oli turnauksessa 52:s.

Voiton vei myös kauden ensimmäisen major-tittelin (ANA Inspiration) ottanut Jin Young Ko tuloksellaan 269 (-15). Takaisin rankingin kärkeen nousevan Kon mestaruuden myötä katkesi 10:n eri major-voittajan putki naisten golfissa.

Ykköstila oli pitkään kallellaan toiselle korealaiselle Hyo Joo Kimille (-13), joka sortui 14. reiällä kohtalokkaasti triplabogiin. Hän jakoi kakkostilan USA:n Jennifer Kupchon ja Shanshan Fengin kanssa kaksi lyöntiä voittajalle hävinneenä.

Mainion amatööriuran pelannut Kupcho, 22, oli mukana toisessa major-kilpailussaan. Hän voitti huhtikuussa Augustassa ensimmäisen kerran käydyn Augusta National Women’s Amateur -turnauksen.

Ko kuittasi Evian Championshipistä 615 000 dollarin palkintosumman nousten LPGA:n rahalistan johtoon lähes kahden miljoonan taalan kausitienesteillään. Kupchon ja muiden kakkossijaa jakaneiden osuus palkintopotista oli vajaat 290 000 dollaria.

Turnaus siirrettiin täksi kaudeksi syyskuulta heinäkuulle epävakaiden sääolosuhteiden vuoksi. Vaihdos ei auttanut tällä kertaa, sillä sade kiusasi viikonvaihteessa kilpailun läpivientiä.

Naisten seuraava major-kilpailu, Women’s British Open, käynnistyy jo torstaina. Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 1960, kun naiset pelaavat majorin peräkkäisinä viikkoina.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)