14.–21.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[14][16]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Lawrie vältti virheet

Peter Lawriella pysyi Czech Openin avauskierroksella paketti hallussa. © Getty Images

Peter Lawrien virheetön 66 lyönnin kierros oli Czech Openin parasta antia turnauksen avauspäivänä. Irlantilaisen niskaan hengittävät tuloksen 67 pelanneet Damien McGrane, PedroOriol sekä Victor Dubuisson.

”En tehnyt bogeja, mistä on aina etua”, Lawrie sanoi. ”Onnistuin tekemään pari chippi-putti-paria tärkeään paikkaan ykkösellä ja kolmosella (päivän 11:s ja 13:s). Muuten peli oli jämäkkää, käytin myös kaikki tilaisuudet lähietäisyydeltä hyödykseni.”

Viime vuoden turnauksessa Peter Hansonin jälkeen toiseksi sijoittunut Lawrie lähti avauskierrokselleen 10. tiiltä. Birdiet rei’illä 11 ja 14 muotoilivat ensimmäisen puoliskon tulokseksi 34 lyöntiä. Lawrie löi pitchin kentän ykkösväylällä (par-5) alle kahden metrin päähän reiästä, tehdäkseen vielä kolme birdietä lisää ennen urakkansa päättymistä.

”Kenttä on aivan erituntuinen kuin viime vuonna, se on paljon pehmeämpi. Täällä saa käyttää paljon draiveria, mutta pallo ei rullaa riippumatta lyönnin profiilista. Par-viitoset ovat minulle ulottumattomissa (kahdella griinille), joten lähipelin on oltava hyvää”, Lawrie pohti.

Toista sijaa jakavan Dubuissonin paras saavutus Euroopan kiertueella on Qatarin turnauksen yhdeksäs tila. Ranskalaisella kiertuetulokkaalla onkin Celadnassa hyvät mahdollisuudet kohennella sijoitusennätystään.

”Oli tosi hyvä kierros. En aina ole parhaimmillani avauspäivänä, joten voin olla tyytyväinen”, 21-vuotias Dubuisson sanoi. ”Tulin tänne caddieni kanssa jo maanantaina, ja sain pelattua pari harjoituskierrosta ennen kisaa – se osoittautui hyödylliseksi.”

Dubuissonin tavoin ET:n karsinnoista paikan pääkiertueelle ansainnut Oriol ei ole saanut peliään kulkemaan tällä kaudella. Ennusmerkit nihkeään aloitukseen olivat ilmassa tälläkin kertaa, mutta toisin kävi.

Oriolin mailat jäivät saapumatta Tsekkiin hänen vaihdettua konetta Lontoossa. Espanjalainen sai kisapaikalla olevasta Mizunon rekasta lainaksi mailat, jotka olivat lyhyemmät kuin hänen omansa.

”On tämä hullu laji, menin ja pelasin tuloksen 67. Nyt en ole yhtään varma haluanko vaihtaa mailat omiini, vaikka ne tulisivatkin tänne”, Oriol sanoi.

Mikko Korhonen teki 74 lyönnin kierroksellaan kaksi birdietä, kaksi bogia ja yhden tuplan. Nummelalainen on oletetusta cut-rajasta lyönnin päässä, joten asiallisella kierroksella hän jatkaa kisaansa myös lauantaina.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje