Larrazabal kypsytti Garcian uusinnassa - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][19]
KilpailuaSuomalaista

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][19]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Larrazabal kypsytti Garcian uusinnassa

Pablo Larrazabal voitti sunnuntaina toisen kerran Euroopan kiertueella. © Getty Images

Kolmen viikon sisällä toistamiseen pitkään uusintaan ajautunut Pablo Larrazabal poistui tällä kertaa voittajana kentältä. Hän sai sunnuntaina Münchenissä päättyneessä BMW International Openissa vastaansa nuoruuden sankarinsa Sergio Garcian, joka sortui viidennellä play off -reiällä kolmeen puttiin.

Kisa oli menossa finaalikierroksen sisääntulossa Garcian tahtiin, mutta neljä bogia rei’illä 12-16 käänsi edun Larrazabalille. 17. reiän up and down -pelastus ja birdie viimeisellä tarjosivat kuitenkin oljenkortta Garcialle.

Larrazabal venyi kesäkuun alussa British Openin karsintojen uusintaan, kunnes kuudes jatkoreikä päätti Sunningdalessa hänen aikeensa. Tämäkin kirvelevä takaisku kääntyi Münchenissä iloksi, sillä voittonsa myötä Larrazabal ansaitsi pelipaikan kauden kolmanteen major-turnaukseen.

Larrazabalin ensimmäisestä voitosta Euroopan kiertueella ehti vierähtää jo kolmisen vuotta: kalastajan ammattia nuorempana kokeillut 28-vuotias espanjalainen oli Ranskan avointen paras vuonna 2008.

Iloa ja surua

”On toiveiden täyttymys voittaa yksi omista idoleistaan – erittäin tunteellinen hetki”, Larrazabal sanoi. ”Tunteet ovat samalla hieman ristiriitaiset, sillä menetin viime viikolla isoisäni – perheemme kapteenin. Omistan tämän voiton hänelle.”

Vastapuolena uusinnassa ollut Garcia ei kaikesta huolimatta ollut kovin pettynyt lopputulokseen: ”Olipa mahtava uusinta. Löimme hyviä lyöntejä toisensa perään, mutta olisin mielelläni upottanut päivän viimeisen putin.”

”Loppujen lopuksi olen melko tyytyväinen. Tästä sai hyvää oppia tulevia kisoja ajatellen”, viime kaudella pitkän kilpailutauon pitänyt Garcia tiivisti.

Vaikka jo vakaasti näytti siltä, että Garcian vuoden 1999 British Openista (Carnoustie) jatkunut major-turnausten putki katkeaa ensi kuussa, toi Münchenin kisa viime hetken pelastuksen tähän skenaarioon. Toisen sijansa ansiosta Garcia nähdään Sandwichissä vajaan kolmen viikon kuluttua.

Sergio

Sergio Garcia nähdään sittenkin British Openissa. &copy Getty Images

Garcia ehti kahdessa vuodessa ajautua maailmanlistan kakkospaikalta 80. huonommalle puolelle, kunnes US Openin seitsemäs sija toi kaivattua valoa synkän tien päähän. Saksan kisan toisen sijan avulla hän kiipeää maailmanlistalla lähelle top-50:ttä. 333 330 euroa palkintorahaa tienannut Larrazabal tekee pitkästä aikaa paluun 100 parhaan joukkoon.

Päivän parhaan (64) kierrostuloksen pelannut Scott Jamieson (-14) nousi jaetulle kolmannelle tilalle Joost Luitenin, George Coetzeen, Retief Goosenin ja Mark Fosterin seuraksi. Kymmenen parhaan joukkoon mahtuivat myös 12 alle pelanneet Henrik Stenson ja Ross Fisher.

Korhonen paransi lopussa

Mikko Korhonen (-6) lukeutui sunnuntaina onnistujien joukkoon pelattuaan kisan parhaimman kierrostuloksensa 69 lyöntiä. Anthony Wallin (-8) kanssa pelannut Korhonen sijoittui lopputuloksissa 39:nneksi mm. yhdessä Miguel Angel Jimenezin kanssa.

Martin Kaymer (-9)menetti maailmanlistan kolmossijansa Rory McIlroylle päädyttyään Münchenissä sijalle 18. Näin World Rankingin 25-vuotisessa historiassa listan kolmen kärjessä on ensimmäistä kertaa vain Iso-Britanniasta kotoisin olevia pelaajia. Ykkösenä jatkaa Luke Donald, Lee Westwood on toisena.

Svingimuuutosta läpikäyvän Kaymerin sijasta turnauksen paras (14:s) saksalainen oli kovana taistelijana tunnettu Marcel Siem (-10).

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje