16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Kim Koivulla mainio loppukiri Münchenissä − "Kokonaisuudessaan tosi hyvä kilpailu"

Kim Koivu pelasi sunnuntaina kilpailun toiseksi parhaan tuloksensa. Kuva: Getty Images

Koivu pelasi lopulta onnistuneen turnauksen kovassa seurassa.

Kim Koivu (-10) löysi BMW International Open -turnauksen päätöskierroksella uutta ryhtiä otteisiinsa yhden välipäivän jälkeen. Hän pelasi kilpailussa sunnuntaina vahvan tuloksen 68, ja nousi Bernd Wiesbergerin, Erik Van Rooyenin ja Martin Kaymerin kanssa jaetulle 16. sijalle.

Koivu onnistui lähes tuplaamaan birdie-saaliinsa ja puolittamaan virheensä edellispäivään nähden. Meno oli vauhdikkaimmillaan etuyhdeksiköllä, missä hän aloitti kahdella birdiellä. Nelosen bogeyn jälkeen helsinkiläinen painoi lisää kaasua tehden vielä ennen kierroksen puoliväliä kolme birdieä.

Kierroksen heikoin vaihe osui reikien 10–14 jaksoon, missä tuloskorttiin kirjattiin kaksi bogia. Koivu putosi hetkellisesti sijan 20 tuntumaan, mutta kohenteli uudelleen asemiaan taistellen birdiet kolmanneksi ja toiseksi viimeisellä reiällä.

”Hyvin meni peli tänään, varsinkin etuysi oli tosi hyvä. Takaysin alussa tuli vähän huonompi vaihe, mutta saatiin vielä hyvät birdiet 16:lle ja 17:lle. Viimeisellä ei valitettavasti uponnut”, kaksi lyöntiä top 10:stä jäänyt Koivu sanoi videohaastattelussa.

Hyvin näyttää osaavan hommansa, joten ehdottomasti jatketaan yhteistyötä.

”Puttaaminen oli vahvuus koko viikon. Tänään osuttiin vähän paremmin väylille, niin pystyi hyökkäämään ja lyömään hieman lähemmäs lippua − annettiin itselle mahdollisuuksia. Kokonaisuudessaan tosi hyvä kisa. Tässä on kolme viikkoa kisoja putkeen, joten jos saadaan pallonlyöntiä vähän paremmaksi, niin voidaan kisailla tosi hyvistä sijoituksista.”

Kreedittiä sai myös uusi, muutama viikko sitten Englannista pestattu caddie, joka korvasi vain kymmenen kuukautta Koivun bägiä kantaneen Daniel Silvan.

”Hyvin näyttää osaavan hommansa, joten ehdottomasti jatketaan yhteistyötä”, totesi 26 450 euroa palkintorahaa kuitannut helsinkiläinen.

Kyseessä oli Koivun kauden toiseksi paras ja toiseksi eniten Race to Dubai -listan pisteitä tuottanut sijoitus. Ainoa top 10 -sijoitus on peräisin viime marraskuussa pelatusta Hongkongin turnauksesta.

Golfclub München Eichenried -kentällä pelattavan turnauksen paremmuus ratkaistiin uusinnassa, kun sekä Italian Andrea Pavan että Englannin Matthew Fitzpatrick päätyivät kokonaistulokseen 273 (-15).

Fitzpatrick pääsi ensimmäisellä playoff-reiällä (kentän 18.) pälkähästä, vaikka sivalsi toisen lyöntinsä lähes veteen. Pavanille avautui hetkeä myöhemmin nelimetrinen birdie- ja voittoputti, joka jäi yritykseltään ponnettomaksi. Reikä tasattiin kahdella par-tuloksella.

Seuraavalla yrittämällä Fitzpatrick avasi keskelle väylää ja Pavan puukolmosella vasemmalle hieman karheikon puolelle. Seuraavissa lyönneissä oli jo ratkaisun makua, kun ensin mainitun kakkoslyönti jäi viheriöbunkkeriin ja Pavan paineli omansa noin puolen metrin päähän lipusta.

”Peli oli hyvässä iskussa tänne tullessa. Löin vain muutaman huonon draivin, mikä on itselleni vähän akilleen kantapää. 18. reikä ei ole minulle paras ilman draivia, mutta onnistuin tekemään birdien”, ensimmäisen ET-kisansa Tsekissä viime kaudella voittanut Pavan sanoi.

”Kaksi vuotta sitten tähän aikaan olin suurissa vaikeuksissa. En voi tarpeeksi kiittää valmentajaani, caddietani, perhettäni ja vaimoani – tämä on todella uskomatonta”, 30-vuotias roomalainen jatkoi.

Voitto ehti jo näyttää kallistuvan Matthias Schwabin (-13) suuntaan, mutta kisaa Itavallasta katsomaan saapuneet kannattajat joutuivat pettymään, kun sisääntulon alkupuolella hankittu kahden lyönnin johtoasema ei kestänyt. Hän jakoi lopulta kolmatta sijaa kuuden muun pelaajan kanssa.

Kymmenennen sijan jakanut Tanskan Thorbjørn Olesen (-12) oli kilpailun paras pohjoismaalainen. Samaan tulokseen ylsi myös Lee Westwood, jolle kyseessä oli uran 165:s top 10 -sijoitus Euroopan kiertueella. Tällä saavutuksella englantilainen nousi kaikkien aikojen listan viitoseksi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje