11.–18.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[14][22]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Kilpakentän viritys: useimmiten onnistuu, aina ei

Tiger Woods lyö palloa karheikosta Carnoustiessa 1999. Kuva © Getty Images

Kentän viimeistelyssä kilpailua varten on usein kysymys arvovalinnoista. Joskus pyrkimys par’n suojelemiseen menee liian pitkälle.

Kentän virittäminen kilpailukuntoon ei ole rakettitiedettä. Täytyy vain tehdä päätös siitä, millaisia olosuhteita tavoitellaan ja sen jälkeen suunnitella ja toteuttaa hoitotoimenpiteet päätösten mukaisesti.

Näin periaatteessa. Käytännössä asiat eivät aina ole yhtä yksinkertaisia. Esimerkiksi säähän eivät kenttämestarit tiimeineen voi vaikuttaa. Kun sää yllättää ja kun osa päätöksistäkin on kyseenalaisia, vaikeuksia voi olla tiedossa.

Näin kävi vuoden 1999 Openissa, jossa karheikoista haluttiin tehdä tavanomaista haastavammat. Sateinen kevät sai aikaan sellaisen kasvupyrähdyksen, että Carnoustien karheikko oli pahimmillaan yli puolimetristä ja lisäksi tiheää.

Voittotulokseksi muodostui +6. Cut-rajan selvitti tuloksella +12. Kierroskeskiarvo oli 78,31.

Uransa huipulla ollut David Duval pelasi neljä kierrosta tulokseen +22 eikä ollut tyytyväinen kokemaansa.

”Jos tällaisesta kilpailusta ei voi nauttia, on pakko kysyä, mitä on meneillään.”

Phil Mickelson jäi lyönnin päähän jatkosta.

”Toivon, että olisin jäänyt kotiin.”

”Set-up oli vitsi”, säesti Sandy Lyle.

Pölyn laskeuduttua R&A myönsi, että virheitä oli tehty. Esimerkiksi väylät olivat kapeimmillaan ainoastaan noin kymmenmetrisiä.

Links-golfin sielu pelastettiin 2000

Kun vuoden 2000 Open lähestyi, The Telegraph antoi suunvuoron kilpailua isännöineen Old Coursen kenttämestarille Eddie Adamsille.

”Raffia on kyllä siellä täällä, mutta se on korkeintaan seitsemänsenttistä ja hyvin harvaa. Haluan, että raffiin pallonsa lyönyt pelaaja voi yhä tavoittaa griinin – kunhan vain on tarpeeksi hyvä.”

Väylien vasemmalle puolelle Adams ei halunnut raffia lainkaan. Sen puolen tuli hänen mukaansa tarjota Old Coursella aina riskitön etenemisen vaihtoehto.

”Raffi on ylimääräinen este, ja kaiken lisäksi se usein estää pallon vierimisen bunkkeriin. Haluan, että bunkkerit ovat paljon kokoaan suurempia.”

”Me puolustaudumme alhaisia tuloksia vastaan griinien nopeudella, lipunpaikoilla ja kaikella sillä tuulella mitä kilpailupäivinä saadaan”, Adams ilmoitti. 

The Telegraph oli hyvillään.

”Adamsin sanat ja teot lämmittävät kaikkien niiden sydäntä, jotka uskovat golfin sielun löytyvän perinteisestä links-golfista.

Eddie Adams siirtyi vuonna 2004 European Tourin palvelukseen ensimmäisenä kokopäiväsenä kenttäkonsulttina. Ikää oli 35 vuotta ja takana jo 19 vuotta St Andrews Links Trustin palveluksessa. Old Coursen kenttämestari hänestä tuli jo 24-vuotiaana.

Hän vetää European Tourin agronomiayksikköä, jonka tehtävänä on ennen kaikkea avun tarjoaminen kilpailukentille kilpailuolosuhteita rakennettaessa.

Griinialueet Vierumäellä suurimman huomion kohteena

Näissä merkeissä Adams vieraili Vierumäellä toukokuun puolivälissä. Kenttäkatselmusta tehtiin Vierumäellä kentänhoidosta vastaavien Alan Strachanin ja Esko Koiviston kanssa.

Selväksi kävi, että Vierumäki Finnish Challengessakin pelaajia lähdetään haastamaan links-golfin hengessä. Painopiste kentän valmistamisessa kilpailua varten tulee olemaan griinialueissa: viheriöiden pinnoissa ja griinien ympäristössä. Adams haluaa, että ympäristötkin tarjoavat haastetta liukkailla pinnoillaan sen sijaan että pallo pysähtyisi lähemmäs reikää karheikon ansiosta.

Pelaajat yksinkertaisesti lyövät palloa nykyisin niin pitkälle. Ei parikymmentä lyöntiä alle par’n ole pääkiertueellakaan mikään harvinaisuus.

Griinien edustalla liukkaus tarjoaa pelaajille myös vaihtoehtoja pallon toimittamiseksi viheriölle. Kuten Old Coursella, Adams haluaa pelaajien Vierumäelläkin pystyvän toimittamaan pallon mahdollisimman usein reiän tuntumaan myös maata pitkin.

”Olen Alister Mackenzien kanssa samoilla linjoilla siinä, että palloa olisi pystyttävä pelaamaan tiiauspaikalta reikään asti putterilla”, Adams totesi The Telegraphille kesällä 2000.

Adams sparrasi Strachania ja Koivistoa kysymyksillään, heitti ilmaan omia ajatuksiaan ja painotti käsityksiään ydinasioista.

Kun vastaan tuli 17. viheriö, jossa kasvu ei vielä ollut täydessä vauhdissa, Adams kiinnitti huomiota kattilamaista viheriötä ympäröiviin puihin.

”Mistä suunnasta aurinko nousee ja mihin laskee? Mikä on vallitseva tuulensuunta?”

Puiden kaataminen toisi Adamsin mukaan griiniheinän kaipaamaa valoa ja pitäisi huolen riittävästä ilmavirtauksesta kasvitautien ehkäisemiseksi.

Varsinaiseen huoleen ei kuitenkaan ollut aihetta.

”Tärkeintä on, että pinta on luja.”

Välillä griinin pinnasta irrotettiin reikäporalla kakku maa-aineksen tunnustelemiseksi ja juuriston tilan tarkastamiseksi. Kokeneen kenttämestarin tavoin Adams myös nuuhkaisi kasvukerrosta kunnolla.

Eddie Adams (vas.) ja Alan Strachan tutkivat Cooke Coursen 16. viheriön kasvukerroksen kuntoa.

Havaintojen karttuessa puheeksi tulivat niin ilmastuksessa käytettyjen holkkien koko, hiekoitushiekan raekoko ja griineille nykyisin kylvettävä heinälajike.

Tarjolla olevista heinävaihtoehdoista Adamsilla oli selkeä mielipide.

”Löytyy paljon niitä, jotka ovat tuputtamassa kaikkialle jotain tiettyä hyväksi havaitsemaansa lajiketta. Joku vannoo rönsyrölleistä vaikkapa A4:n, joku toinen taas T-1:n nimeen. Ikään kuin olisi olemassa jonkinlainen kaikkiin ympäristöihin soveltuva patenttilääke. Oman kentän erityispiirteet tunteva kenttämestari on kokemuksensa ansiosta aina paras asiantuntija kyseisessä ympäristössä. Terve järki opettaa usein enemmän kuin laboratoriotulokset.”  

USGA sortunut ylilyönteihin

R&A:n tavoin myös U.S. Openia järjestävä USGA on välillä joutunut ankaran kritiikin kohteeksi.

Yksi pahimmista epäonnistumisista osui Shinnecock Hillsiin kesällä 2004. Kun voittotulos näytti putoavan reilusti alle par’n, olosuhteita haluttiin viikonlopuksi vaikeuttaa. 

Griinit ristiinleikattiin ja jyrättiin perjantai-iltana. Kun jyräys tehtiin myös lauantaiaamuna ja kun aurinko alkoi porottaa, tilanne alkoi sunnuntaita kohden ryöstäytyä käsistä.

Päätöskierroksella yksikään pelaaja ei rikkonut par’ia. Kierroskeskiarvoksi muodostui 79, yhdeksän yli par’in.

Ongelmat kulminoituivat seitsemännellä reiällä, par kolmosella. Palloa ei saatu pysähtymään viheriölle sen paremmin avauksissa kuin chipeissäkään. Putterin varressakin oltiin helisemässä.

Kun ensimmäisessä ryhmässä pelanneet David Toms ja J.J. Henry tekivät molemmat reiällä triplabogin, hälytyskellot alkoivat soida. Letkut kaivettiin esiin ja viheriötä alettiin kastella kierroksen aikana.

Chambers Bayssa 2015 viheriöt olivat taas pelaajien  hampaissa. Ian Poulter julkaisi Twitterissä lähikuvan, joka oli paljon puhuva. Kuvaa säesti paljon julkisuutta saanut purkaus.

”Jos kyseessä olisi ollut kiertueen normaali osakilpailu, moni pelaaja olisi lähtenyt kotiin jo keskiviikkona, mutta ei sellaista tehdä majorissa. Griinit olivat yksinkertaisesti huonommat ja häpeällisemmät kuin mihin olen milloinkaan millään kiertueella törmännyt. U.S. Open ansaitsee parempaa.”

Chambers Bayssa osa selityksestä löytyi nataheiniin kytkeytyvästä kokeilusta, jolla haluttiin antaa viesti kestävämmän ja vähemmällä kastelulla tapahtuvan kentänhoidon puolesta.

Shinnecock Hillsissä vuonna 2018 USGA:n oli vaikea löytää puolustuksekseen mitään vastaavaa. Pelaajien hermot olivat taas kireällä, kun pallot alkoivat elää griineillä omaa elämäänsä. Phil Mickelson sortui turhautuneena lyömään liikkuvaa palloa.

Kohtuullisuus ohjenuorana

USGA on perinteisesti halunnut tarjota maailman parhaille pelaajille golfmaailman kovimman testin. Par’ia on haluttu puolustaa jopa kyseenalaisin keinoin.

Kim Koivu pelasi Vierumällä viime vuonna voittajaksi yhteistuloksella -22. Onko se jo liian alhainen?

Ei ole, sanoo kilpailujohtajana tänä vuonna jatkava Gary Tait.

”Alhainen voittotulos selittyy osittain kilpailuviikon suosiollisella säällä ja viheriöiden hyvällä kunnolla. Kyllä kenttä tarjoaa tarpeeksi haastetta. Pelaajat yksinkertaisesti lyövät palloa nykyisin niin pitkälle. Ei parikymmentä lyöntiä alle par’n ole pääkiertueellakaan mikään harvinaisuus, vaikka resurssit kentän virittämisessä ovat usein selvästi haastajakiertuetta suuremmat.”

Tait painottaa olosuhteiden kohtuullisuutta. Hänen mielestään pelaajille on tarjottava mahdollisuus viihtymiseen.

Karheikkojen rankaisevuuden merkittävä lisääminen väyläosumien arvon lisäämiseksi ei itse asiassa nykyisin ole Cooke Coursella edes realistinen optio, muistuttaa pääkenttämestari Alan Strachan.

”Hiekkapohjainen maa on niin läpäisevää, että karheikkoa olisi pitkin kesää säännöllisesti kasteltava. Cooken kastelujärjestelmä ei ulotu riittävän leveälle. Pelkällä sateella ei tulla toimeen.”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)