13.–20.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[7][4]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Kaksi maajoukkueen vakiokasvoa siirtyy ammattilaiseksi

Casper Simberg (vas.) ja Rasmus Karlsson ovat treenanneet Season Golf Academyssa pitkään.

Season Golf Academy sai kaksi uutta ammattilaispelaajaa, kun Rasmus Karlsson ja Casper Simberg jatkavat uraansa ammattilaisina.

Season Golf Academyn vahva kaksikko Casper Simberg, 27, ja Rasmus Karlsson, 25, jatkavat uraansa tulevaisuudessa ammattilaisstatuksella.

Molemmat ovat kuuluneet viime vuosina miesten maajoukkueen kokoonpanoon. Simberg nappasi viime vuonna miesten henkilökohtaisissa EM-kilpailuissa 11. sijan ja Karlsson voitti miesten lyöntipelin Suomen mestaruuden.

”Olemme miettineet siirtymistä pitkään, mutta lopullinen päätös syntyi pari viikkoa sitten. Koimme, ettei siirtyminen ammattilaiseksi ole järkevää tai ajankohtaista ennen kuin amatööripelejä on pelattu riittävästi. Sitä kautta on pystynyt testaamaan oman tason Euroopassa ja maailmalla”, Karlsson sanoo.

Season Golfin akatemiassa kaksikon valmennus on David da Silvan harteilla. Svingivalmentajana toimii Niklas Dahlgren ja mentaalivalmentajana Panu Kuhlberg. Tiimi on erittäin vahva, jonka lisäksi sparrausapua on tarjolla esimerkiksi Sanna Nuutisen ja Kim Koivun kautta, jotka niin ikään kuuluvat saman akatemian vahvuuteen.

”Olemme seuranneet valmentajan kanssa tilastoja ja analysoineet sitä kautta tekemistä jo pitkään. Peliä on kehitetty siltä pohjalta. Pitkä prosessihan se on, mutta sitä tämä golf on”, Simberg näkee.

Ammattilaiseksi siirtymisen realiteeteista kaksikko ei elättele haavekuvia.

”Budjetti tulee olemaan haaste. Yhteistyökumppanuuksia pitää pystyä saamaan, että pääsee viivalle. Alusta asti pitää laittaa hyviä numeroita tauluun, eikä ole varaa pelata huonosti”, Karlsson pohtii.

Niin Karlsson kuin Simbergin suunnittelevat kiertävänsä ensisijaisesti Nordic Golf Leaguen kisoja, jonka kautta on mahdollista edetä Challenge Tourille. Jos Euroopan kiertueen karsinnat syksyllä järjestetään ja peli on hyvällä tolalla, osallistuvat molemmat karsintoihin.

”Nordig League on kovin satelliittikiertueista. Useampi sitä kautta eteenpäin päässeistä pelaajista on vakiinnuttanut paikkansa seuraavalla tasolla kuin muilta satelliittikiertueilta tulleet”, Karlsson näkee.

Fiskarsista kotoisin oleva Rasmus Karlsson edustaa jatkossa Ruukki Golfia. Espoolaistaustainen Casper Simberg jatkaa St Laurence Golfin edustuspelaajana.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje