Finnish Tourin ranking-yhteenveto - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Finnish Tourin ranking-yhteenveto

Granberg oli jälleen liian kova pala muille suomalaisille purtavaksi

Annika Nykänen teki läpimurtonsa suomalaisen naisgolfin huipulle

Annika Nykänen teki läpimurtonsa suomalaisen naisgolfin huipulle

Nykänen kahdella voitolla rankingin kuningatar Finnish Tour kauden 2011:n aikana pelattiin huipputasokasta golfia Peuramaan osakilpailusta Nordcenterin finaaliin saakka. Naisten rankingin voiton kahden voiton siivittämänä nappasi Annika Nykänen ennen neljä kertaa kakkoseksi sijoittunutta Minna Vuorenpäätä. Noora Tamminen sai odotetun voiton vasta finaalissa, jolloin ero kärkeen oli kerennyt kasvaa jo liian suureksi. Tamminen sijoittui rankingissa kolmanneksi. Annika Nykänen oli voiton myötä Suomen onnellisimpien golfaajien joukossa. Nordcenterin kisan jälkeisessä haastattelussa kyyneleet valuivat totuttuun tapaan. ”On tämä uskomaton fiilis, että olen kerännyt pisteitä eniten kaikista naisista. Kausi on ollut todella antoisa saatuani ensin urani avausvoiton naisisa ja lopulta vielä elämäni ensimmäisen henkilökohtaisen suomenmestaruuden”, Nykänen kertoi. ”Kauden aikana erityisesti draivaaminen oli erittäin hyvää. En hävittänyt koko kaudella yhtään palloa driverilla lyödessä”, Nykänen perusteli. Joonas Granberg kolmannen kerran kuningas
Joonas Granberg dominoi miesten puolta Miesten Rankingin voittoon pelasi käsittämättömän upean kesän pelannut Joonas Granberg. Turkulainen takoi tasaisen sarjan, jonka kruununa oli voitot Pickalassa ja Vuosaaressa. Kauden suurin shekki Suomessa tuli Finnish Openin toisesta sijasta. ”Suomen kisat olivat hyviä harjoituksia Asian Touria varten. Peli on kulkenut hyvin ja varmasti FT:llä on ollut vaikutusta menestykseen myös Aasiassa hyvinä valmistautumiskilpailuina”, Hondalla jälleen ensivuoden ajava mestari kertoi. Granberg voitti FT:n rankingin jo kolmannen kerran. Kukaan muu suomalainen ei ole FT:n nuoren historian aikana kyennyt yhtä moneen kokonaisvoittoon. Toiseksi rankingissa sijoittui Pasi Purhonen. Kokemusta European Tourilta asti omaava Purhonen on viimeiset vuodet keskittynyt pääosin valmentamiseen, mutta myös omat pelit sujuvat. Pasi voitti Paltamon Nordic League -kilpailun, sijoittui finaalissa toiseksi ja seitsemän pelaamansa kisan aikana sijoittui huonoimmillaan 13:ksi. Kolmanneksi miesten rankingissa ”valahti” lopulta Kalle Samooja. Turkulainen otti uransa ensimmäisen ammattilaisvoiton ja suurimmat rahat Peuramaan avauskisassa. Tahti jatkui myös lohjalla, jonka jälkeen Kallen kruisailua ranking-voittoon odotettiin. Loppukesästä pelit eivät kuitenkaan sujuneet riittävän terävästi, vaan Granberg ja Purhonen purjehtivat Samoojan pisteistä ohi. Kallen loppukauden tavoite onkin pyrkiä nousemaan Asian Tourin rankingissa 60:n parhaan joukkoo, jotka varmistavat pelioikeutensa ensikaudelle ilman karsintoja. Katso videokooste rankingin ja kauden tapahtumista: FT-Ranking video

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje