26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Finnish Tour uudistuu – uusi promoottori haluaa nostaa kiertueen seuraavalle tasolle

Finnish Tourin promoottorina aloittavan GoGolfin Jani Perttilä pelasi itsekin aikoinaan Finnish Tourilla. Kuva: Juha Hakulinen

Suomen PGA saa GoGolfista tarmokkaan promoottorin viemään kiertuetta eteenpäin.

Suomen PGA ry ja GoGolf Finland Oy ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen, jonka myötä GoGolf aloittaa Finnish Tourin promoottorina. Finnish Tour on Suomen golfin ylin kilpailukiertue. Sen omistaa Suomen PGA ry, joka on kotimainen ammattilaisgolfarien järjestö. Kiertueen toiminnasta on tähän asti vastannut Suomen PGA, mutta nyt tilanne muuttuu, kun GoGolfista tulee kiertueen promoottori.

”Olemme pitkään etsineet ratkaisua, millä pystyisimme kehittämään kiertuetta pelaajia entistä paremmin palvelevaksi portaaksi kohti ylempiä ammattilaiskiertueita. GoGolfin kanssa löysimme neuvotteluissa hyvin yhteisen sävelen ja näkemyksen siitä, mihin suuntaan kotimaan ylintä kiertuetta voitaisiin kehittää. Lisäksi ratkaisu vapauttaa PGA:n resursseja Suomi-golfin strategian jalkautukseen erityisesti koulutuksen osalta, joka on aina ollut syvällä PGA:n toiminnan ytimessä. Näemme, että tämä yhteistyö vie Suomen golfia eteenpäin niin kilpagolfin kuin koulutuksenkin osalta”, Suomen PGA:n puheenjohtaja Tero Kumpulainen sanoo.

Finnish Touria on pelattu useana vuonna GoGolfin eri kentillä, kuten Hills by GoGolfissa, Peuramaalla ja Vuosaaressa. GoGolf Finlandin liiketoimintajohtaja Juha Ruponen iloitsee, että GoGolf pääsee nyt kehittämään koko kiertuetta.

”Aloimme viime syksynä kartoittaa Suomen PGA:n kanssa, miten voisimme kehittää Finnish Touria yhdessä ja löysimme yhteiset sävelet nopeasti. Meillä on ympärivuotinen organisaatio, joka valjastetaan nyt myös Finnish Tourin ja suomalaisten kilpagolfarien käyttöön”, Ruponen kertoo.

Finnish Tour toimii korkeimpana kansallisena kilpailutasona, jossa Suomen parhaat pelaajat voivat mitata tasoaan toisiaan vastaan.

”Haluamme, että kiertue toimii jatkossa kotimaisille kilpapelaajille oikeana ponnahduslautana ylöspäin suuremmille kiertueille”, Ruponen sanoo.

GoGolf Finlandissa promoottorin tehtävät ottaa haltuunsa Jani Perttilä. Hän päätti muutama vuosi sitten oman peliuransa ammattilaisena. Nykyään Perttilä työskentelee GoGolfin tapahtumapäällikkönä.

”Haluamme nostaa kiertueen seuraavalle tasolle, kasvattaa kiertueen tunnettuutta ja luoda pelaajille parempia kilpailuja. Yhteistyökumppaneille voimme luvata, että saamme kasvatettua myös kiertueen näkyvyyttä”, Perttilä toteaa.

Perttilän mukaan pitkän tähtäimen tavoitteena on myös kasvattaa Finnish Tourin palkintopotteja.

”Kausi 2022 on rakentamisen vuosi, mutta jatkossa tavoite ja halu on kasvattaa myös palkintopotteja suuremmiksi. Sydän vanhana kilpapelaajana sykkii erityisesti kilpagolfille ja olen erittäin innoissani tästä projektista”, Perttilä toteaa.

Finnish Tour -kausi käynnistyy huhtikuun lopulla Peuramaa Golfissa pelattavalla karsintakilpailulla. Seitsemän osakilpailua käsittävä varsinainen FT-kausi alkaa toukokuun puolivälissä Vuosaaressa.

Lähde: Finnish Tourin tiedote

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje