ET-finaalin jumboksi jäänyt Tapio Pulkkanen pettyi draiveihinsa - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

ET-finaalin jumboksi jäänyt Tapio Pulkkanen pettyi draiveihinsa

Tapio Pulkkasen päätavoite on laittaa avauspeli paraatikuntoon ensi kaudeksi. Kuva: Getty Images

Uransa parhaan kauden pelannut Tapio Pulkkanen vaatii itseltään tarkempia avauksia ensi vuonna.

Tapio Pulkkanen (+5) ei saanut hienon avauspäivän jälkeen peliään toimimaan Dubaissa käydyssä European Tourin finaalissa. Hän pelasi DP World Tour Championshipin päätöskierroksella tuloksen 76 pudoten kisassa viimeiselle eli 52. sijalle.

Pulkkanen teki etuysillä kolme bogia, eikä hän saanut 10. reiän birdiestä huolimatta loppukiriä aikaan toisella kenttäpuoliskolla. Viimeiseksi parista poikenneeksi reikätulokseksi jäi Earth-kentän 12:lle kirjattu tuplabogey.

Murheenkryyniksi Jumeirahin golfkeskuksessa osoittautuivat epätarkat avaukset.

”Tiiltä oli aika hankalaa koko kisan ajan. Kolmella viimeisellä kierroksella en saanut oikein mitään aikaiseksi”, Pulkkanen totesi.

Pulkkanen oli kisassa toisena ensimmäisen kierroksen jälkeen, ennen kaikkea loistavien puttien ansiosta. Jatkossa putit eivät olleet yhtä laadukkaita, ja tämä oli yhdessä huteran avauspelin kanssa myrkkyä tuloksenteon kannalta.

Joka tapauksessa Pulkkanen pelasi parhaan kautensa vuonna 2018 alkaneella ET-urallaan.Ensimmäisen kerran kiertueen finaaliturnaukseen yltänyt Pulkkanen oli Race to Dubai -listalla 52:s ja alitti lähes kokonaisella lyönnillä edellisen ennätyksensä kierroskeskiarvossa.

Pulkkanen saavutti tänä vuonna myös ensimmäisen kerran kaksi top 3 -sijoitusta. Elokuussa pelatussa Tsekin turnauksessa voitto oli lähempänä kuin koskaan, mutta aika ei ollut vielä kypsä isolle menestykselle.

Olen tyytyväinen siihen, että olin kentällä pelaamassa ja lyömässä lyöntejä, enkä niinkään mietiskelemässä miten se tapahtuu.

Kymen Golfin pelaaja otti kehitysaskeleita kahdella osa-alueella, mutta yhden kanssa riittää ensi kauteen valmistautuessa enemmän työtä.

”Tänä vuonna parasta on ollut rautapelin kehittyminen ja myös puttaaminen on ollut aiempaa paremmalla tasolla. Tiiltä vaaditaan lisää tarkkuutta ensi kaudella”, hän sanoi.

”Välineet olivat muutos parempaan päin, ja myöskin olen tyytyväinen siihen, että olin kentällä pelaamassa ja lyömässä lyöntejä, enkä niinkään mietiskelemässä miten se tapahtuu.”

Pulkkanen aloittaa kauden 2022 Abu Dhabissa tammikuun puolivälissä. Sitä ennen hän todennäköisesti leireilee Lähi-idässä.

”En ole kerinnyt suunnittelemaan tarkemmin vielä. Eiköhän se kauteen valmistautuminen ala tiistaina vähintään fyysisten treenien muodossa. Draivaamisen parantuessa ensi kauden odotukset ovat korkealla.”

Kaudella vajaat puoli miljoonaa euroa palkintorahaa tienannut Pulkkanen oli Collin Morikawan voittaman finaaliturnauksen ainoa suomalaisosallistuja.

Lue seuraavaksi: Mahtava Collin Morikawa tyhjensi Dubaissa koko pöydän

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)