16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Mikko Korhonen tyytyväinen peliinsä, muttei tulokseensa

ET:n rankingissa korkeimmalla oleva suomalainen haikailee peliinsä parempaa kokonaisuutta.

Mikko Korhonen (+1) ei saanut käynnistettyä toivottua kiriä Sveitsin Crans Montanassa lauantaina jatkuneessa Omega European Masters -kilpailussa.

Hän löi Euroopan kiertueeseen kuuluvan turnauksen kolmantena päivänä tuloksen 72 (+2), ja on jaetulla 56. sijalla.

Kierroksen keskeisimmät tapahtumat syntyivät kahdessa kolmen reiän jaksossa. Hän teki ensimmäisen birdiensä toisella reiällä, jota seurasi kaksi perättäistä bogia.

Seuraavat parista poikenneet reikätulokset osuivat vasta kierroksen loppupuolelle. Päivän toinen birdie tuli reiällä 15, mutta ilo jäi tälläkin kertaa lyhytaikaiseksi, kun korttiin kirjattiin bogit kolmanneksi ja toiseksi viimeiselle reiälle.

”Tällaista tänään. Ei kovin vakuuttavaa. Peli tuntui koko ajan hyvältä ja lyön hyviä lyöntejä. Kokonaisuus ei vain napsahda kohdalleen. Turhan helposti turhauduin, pitää vaan olla kärsivällisempi, sillä suunta on hyvä”, Korhonen sanoi.

Kilpailun muut suomalaiset Tapio Pulkkanen, Mikko Ilonen ja Kim Koivu karsiutuivat 36 reiän jälkeen.

Crans-sur-Sierre Golf Clubin kentällä pelattavan Omega European Mastersin johdossa on viimeiseen saakka suorasta Ryder Cup -paikasta taistellut Englannin Matthew Fitzpatrick (-14).

Pohjoismaalaisista ainoana top 10:een mahtuu kolmatta sijaa jakava Tanskan Lucas Bjerregaard (-10).

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    AnuM says:

    Mikä nyt mättää, kun neljästä kolme missaa cutin ja se ainoa läpäissytkin on häntäpään päivystäjänä yhä!
    Soisi suomipojille onnistumisia loppukauden pelejä silmällä pitäen. Meille katsojillekin olisi mielenkiintoisempaa seurata, kun olisi jotain jännitettävää.