16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Ennätystahdissa oleva Mikko Korhonen 38:s Ranskan avoimissa

Korhonen on tekemässä tällä kaudella sekä uuden tienesti- että rankingennätyksensä Euroopan kiertueella. Pariisissa voittanut Tommy Fleetwood nousi Race to Dubai -listan kärkeen.

Mikko Korhonen (+2) päätyi Pariisissa pelatussa Open de France -turnauksessa sijalle 38. Hän pelasi kisan finaalipäivänä tuloksen 71, ja paransi sen myötä sijoitustaan kuudella pykälällä.

Korhosen neljäs kierros sisälsi kolme birdieä ja kolme bogia.

”Sunnuntai oli osaltani ihan ok. Nyt oli lääkkeetkin mukana, siitä huolimatta kroppa oli melkoisen jumissa. Viljelin paljon puolikkaita lyöntejä. Viimeisellä tuli vielä yleisön edessä uitettua lähestymislyönti, paikkasin sitä upottamalla bogiputin”, Korhonen sanoi.

”En kuitenkaan saanut parasta virettäni esiin koko viikolla. Mutta näillä eväillä mitä oli käytössä kelpo viikko.”

Korhonen hävisi voiton vieneelle Tommy Fleetwoodille 14 lyöntiä. Kärkikymmenikköön pääsy olisi vaatinut seitsemän lyöntiä paremman tuloksen.

Ansioita Korhoselle kertyi 39 343 euroa, jotka nostivat hänen kausitienestinsä 338 560 euroon.

Kahdella edellisellä kaudella Korhonen ansaisi 310 000 ja 383 000 euroa, joten oma ennätys menee mitä ilmeisemmin pikapuoliin rikki. Pelioikeutensa vuodelle 2018 Korhonen on nykyisilläkin ansioilla jo tienannut.

Korhosen paras sijoitus rahalistalla on 84:s, joten myös tähän lienee luvassa melkoinen kohennus. Suur-Helsingin Golfin kasvatti on Race to Dubai -listan tuoreen päivityksen jälkeen sijalla 51.

Alkavalla viikolla Korhonen jättää Irish Openin väliin, mutta on mukana heinäkuun puolivälissä pelattavissa Skotlannin avoimissa.

Tommy Fleetwoodin (-12) huippuvire oli tiedossa ennen Ranskan avoimia, mutta toisaalta hän ei ollut koskaan aiemmin selvittänyt kisan karsintarajaa tai edes alittanut Le Golf National -kentän paria yksittäisellä kilpailukierroksella.

Tommy Fleetwood pelaa loistavaa kautta. Kuva: Getty Images

Englantilainen ei antanut vanhojen tilastojen ohjailla tekemisiään, sillä sunnuntaina heltisi kauden toinen voitto yhdellä lyönnillä ennen Peter Uihleinia. Jälkimmäinen sai pientä lohtua niukasta tappiostaan kuitattuaan paikan vajaan kolmen viikon päästä pelattavaan Open Championshipiin.

Open de France -turnauksen kolmelle parhaalle top 10:een sijoittuneelle oli luvassa paikka kauden kolmanteen majoriin. Muut kaksi Open-paikkaa menivät kolmannen sijan Thorbjørn Olesenin kanssa jakaneille Mike Lorenzo-Veralle sekä Alexander Björkille. Tämä kolmikko jäi voittajasta neljän lyönnin päähän.

Tätä päivää en ikinä unohda.

Olesenin ja Björkin ohella pohjoismaalaisista myös Alexander Norén (10:s) mahtui top 10:een.

Fleetwood nousi voittonsa siivittämänä Race to Dubai -listan ykköseksi ohi Sergio Garcian. He ovat toistaiseksi kauden ainoat enemmän kuin yhden turnauksen voittaneet pelaajat.

Southportissa asuva 26-vuotias pelaaja on saavuttanut tällä kaudella myös neljä muuta top 5 -sijoitusta, mukaan lukien WGC – Mexico Championship sekä U.S. Open. Tuore menestys vie hänet maailmanlistan seuraavassa päivityksessä 20:n joukkoon.

”Voittaminen on paras tunne, mitä golf voi antaa. Se, että pystyin siihen vielä tässä Rolex Series -turnauksessa ja tällä kentällä, on valtava bonus. Tätä päivää en ikinä unohda”, Fleetwood sanoi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje