16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Chalmersille jälleen menestystä

Greg Chalmersilla on peli kuosissaan. © Getty Images

Greg Chalmers on löytänyt vahvan vireen vuoden lähestyessä loppuaan. Hän voitti sunnuntaina kaksi viikkoa sitten Sydneyssä pelatun Australian Openin lisäksi kotimaansa PGA:n mestaruusturnauksen. Chalmersilla on siten hyvä tilaisuus saavuttaa ns. Australian Triple Crown, mikäli hän voittaa vielä joulukuun puolivälissä pelattavan Australian Mastersin.

Chalmers nousi finaalikierroksella kisan kärkeen yhdessä Robert Allenbyn ja viimeisellä reiällä 15 metrisen birdieputin upottaneen Marcus Fraserin kanssa. Kokonaistulokseen -12 päätynyt kolmikko ei tarvinnut uusintaan kuin yhden reiän, jonka Chalmers voitti par-tuloksellaan.

”Olin yllättynyt tajuttuani, että par riitti voittoon. Mutta joskus voi käydä uusinnassa niin”, Chalmers sanoi.

Uusintaan menneistä 12 kilpailuista kymmenen voittanut Allenby sai olla tällä kertaa vastaanottavana osapuolena missattuaan kolmemetrisen par-puttinsa.

Kiintopiste katosi

”Jouduin ennen par-puttia huomauttamaan valokuvaajaa, ja kadotin samalla valitsemani kiintopisteen puttilinjalta. En löytänyt kohtaa enää uudelleen ja putti jäi huonoksi”, Allenby sanoi.

Adam Scott ja ennen 14. ja 15. reiän peräkkäisiä bogeja kisaa vielä johtanut Aaron Baddeley jakoivat neljännen sijan yhteistuloksellaan -10.

Kolmen kierroksen jälkeen Coolumissa pelatun turnauksen voitosta kamppaillut Bubba Watson menetti sunnuntaina täysin otteensa. Hän löi tuloksen 77 kierroksella, joka sisälsi mm. kaksi tuplaa ja viisi bogia.

Rickie Fowler teki ensivisiittinsä Australiaan ammattilaisena. Vuonna 2008 Adelaidessa amatöörien MM-kultaa voittanut Fowler (-6) oli turnauksessa 14:s. Greg Norman (-4) oli ennen viimeistä reikää tasatilanteessa Fowlerin kanssa, mutta sortui tuplabogiin lyötyään pallonsa veteen.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje