Ensi kaudeksi Euroopan kiertueelle nouseva Pulkkanen teki saavutuksellaan suomalaisen kilpagolfin historiaa. Oliver Lindellin hyvä esitys finaaliturnauksessa ei riittänyt ET:n korttiin.
Tapio Pulkkanen on voittanut Challenge Tourin Road to Oman -nimellä kulkevan kokonaiskilpailun kaudella 2017. Asia sinetöityi lauantai-iltapäivänä, kun hänen pahimmat uhkaajansa eivät onnistuneet kokoamaan Muscatin finaaliturnauksessa riittävän suurta piste-/euromäärää kiilatakseen rankingissa suomalaisen edelle.
Omanissa 35. sijan jakaneen Pulkkasen (+2) rankingvoitto ei ollut toisen pelipäivän epäonnistumisen jälkeen enää hänen omissa käsissään. Kuka tahansa Pulkkasen takana rankingissa olleista kuudesta pelaajasta olisi Omanin turnauksen voittaessaan noussut myös kokonaiskilpailun ykköseksi. Lähimmäksi tavoitetta pääsi finaalikisassa kolmanneksi sijoittunut Etelä-Afrikan Erik Van Rooyen.
”Pelasin Omanissa hyvät kaksi viimeistä päivää. Aika lailla samanlaiset kierrokset. Huippupallonlyöntiä”, Pulkkanen sanoi.
”Hattu-Tapio” teki saavutuksellaan suomalaista kilpagolfin historiaa, sillä yksikään toinen kotimainen pelaaja ei ole aiemmin pystynyt voittamaan Challenge Tourin rankingia. Entinen rankingennätys, kahdeksas, oli vuodelta 2013 ja Roope Kakon nimissä. Pulkkasen nousu Euroopan kiertueelle sinetöityi syyskuun jälkipuolella, kun hän onnistui voittamaan Kazakstanin rahakkaan turnauksen.
”Mahtava kausi, paljon enemmän kuin uskalsin toivoa. Hienoa kuulua Challenge Tourin rankingin voittaneiden joukkoon. Nyt nautitaan! Pulkkanen riemuitsi.
Villien korttien varassa kauteen lähtenyt Pulkkanen vakiinnutti nopeasti paikkansa haastajakiertueelle saavutettuaan toukokuun puoliväliin mennessä yhden kakkossijan ja kaksi kuutossijaa. Toukokuun lopussa tuli vielä toinen kakkostila Tsekin turnauksesta.
Hän piti koko toukokuun ajan rankingin ykköspaikkaa hallussaan, kunnes USA:n Julian Suri ja Englannin Aaron Rai laittoivat ison vaihteen päälle. Suri voitti elokuun lopussa Tanskan ET-turnauksen ja siirtyi saman tien pääkiertueelle.
Oliver Lindell pelasi hienon debyyttikauden Challenge Tourilla. Hänen pelinsä jatkuvat vielä ET:n karsintafinaalissa. Kuva: Getty Images
Rai vaihtoi ”maisemaa” jo kuukautta aikaisemmin otettuaan kolmannen voittonsa CT:llä. Hän palasi vielä Challenge Tourille yhden kilpailun ajaksi, kun ei saanut paikkaa samaan aikaan Turkissa pelattavaan ET:n Rolex-sarjan kilpailuun. Rain yritys kiilata Pulkkasen edelle rankingissa päättyi finaaliturnauksessa 14. sijaan.
Vahva kevätkausi antoi pohjan isolle menestykselle ja kantoi yli heinä-elokuulle osuneen hieman vaikeamman jakson. Kuuden top 6 -sijoituksen ohella Pulkkanen tilastoi päättyneellä kaudella viisi muuta sijoitusta 25:n joukkoon.
Pulkkanen liittyy tulevalla kaudella Euroopan kiertueelle kahden muun suomalaisen, Mikko Korhosen ja Mikko Ilosen seuraksi. ET:n kauden 2018 lopullinen suomalaispelaajien määrä ratkeaa viikon kuluttua alkavan karsintafinaalin jälkeen.
Karsintafinaaliin paikkansa ovat jo varmistaneet Roope Kakko ja Oliver Lindell. Jälkimmäinen taisteli Omanissa kynsin hampain noususta rankingissa top 15:een, ja samalla suorasta paikasta ET:lle. Se olisi edellyttänyt häneltä top 2 -sijoitusta Al Mouj -kentällä pelatussa kilpailussa.
Lindell (-7) sinnitteli finaaliturnauksen kolme ensimmäistä päivää kärjen tuntumassa, mutta ei pysynyt päätöskierroksella (77) parhaiden tahdissa. Käteen jäi kuitenkin kunniakas 11. sija. Varusmiespalveluksensa Santahaminan urheilukoulussa pari viikkoa sitten aloittanut Lindell saa vielä uuden mahdollisuuden ”sarjanousuun” Espanjan karsintahuipennuksessa.
”Kyllä kaikki oli pelissä tänään, en saanut vaan tänään birkkuvaihdetta päälle. Nyt hotellille pakkaamaan ja illalla Muscatin kentälle kohden Barcelonaa, Abu Dhabin ja Rooman kautta”, rankingissa 35. sijoittunut Lindell kertoi.
Caddie Arto Teittinen totesi, että Lindellin puttipeli ei toiminut lauantaina.
”Jouduimme taistelemaan, että pysyimme poissa isoista virheistä. Kun puttipelikään ei korjaantunut, jouduimme takalenkin lopussa väylästä 15 alkaen ottamaan riskejä, valitettavasti niistäkään ei ollut apua, vaan saimme korttiin +4 lyöntiä, ja peli oli menetetty.”
NBO Golf Classic Grand Final -turnauksen voitti lauantaina Lindellin kanssa johtopallossa pelannut Ranskan Clement Sordet (-15). Hän oli ennen Omanin päätöskisaa rankingissa sijalla 12. Niin ikään ET:lle nouseva ruotsalaislupaus Marcus Kinhult (-13) oli kisan kakkonen. Espanjan Scott Fernandez jakoi Erik Van Rooyenin kanssa kolmannen sijan kolme lyöntiä voittajalle hävinneinä.
Tämä on mielenkiintoinen tapahtuma suomalaisessa golfissa. Yksi erittäin huono clubigolffarin tasoinen kierros ja monesti se on se viimenen kieppi.
Ei liene mitenkään suomalainen asia, miksi siitä on tehty mantra ’ei taaskaan suomalaisen pää kestänyt’ ja sitä heitetään kuin selityksenä – ja syytöksenä – huonojen kierrosten jälkeen.
Mistä ihmeestä vieläkin suomalaisilla on niin valtava alemmuudentunne, että epäonnistumisia selitetään sillä, että syynä on suomalaisuus?
Olisi hyvä seurata muitakin pelaajia, aika tuoreessa muistissa pitäisi olla vaikkapa Dustin Johnsonin viimeinen kierros jo etukäteen voitoksi ennustetussa PGA-finaalissa, eipä näkynyt missään kommentteja amerikkalaisista, joiden pää ei kestä. Challenge Tourin kisassakin espanjalainen Goya putosi kärjestä huonolla viimeisellä kierroksella.
Kas, tuo pään kestämättömuus koskee kaikkia muita lajeja paitsi F1.
Jos seuraat hiihtoa, juoksua tms , kaikki sanovat kysyttäessä ”minä teen vain oman suoritukseni, katsotaan mihin se riittää”. Ilmeisesti valmennuksessa tyrkytetään vain tuota ”teet vain oman suorituksesi” periaatetta. F1- tai rallikuskeilta kun kysytään, on aina voitto tähtäimessä.
Mitä tulee DJn viimeiseen kierrokseen, se on totta, MUTTA ei hän floppaa joka pelin viimeisellä kierroksella.
Eiköhän tässä ole kysymys juuri tuosta riittämättömyyden ja alemmuuden tunteesta, jota ruokitaan vetoamalla suomalaisten huonouteen – ei siis yksilön suoritukseen vaan nimenomaan ’taaskaan suomalaisen pää ei kestänyt’.
Oliver Lindell ei ole romahtanut jokaisessa pelissä viimeisellä kierroksella, eivät myöskään muut golfarit. Monen kohdalla on ollut esim. utopistinen kolmas kierros, jonka jälkeen taas, niinkuin meitä on opetettu, voittoa odotetaan kotiin ja kun sitä ei tule, on syy taas selvä…..
Joku viisas sanoikin että suomalaiset eivät ole urheiluhulluja vaan urheiluvoittohulluja – se on ainoa jota arvostetaan, muita vähätellään.
Olen kyllä kanssasi samaa mieltä tuosta ’teen parhaani ja katson mihin se riittää’-jutusta, mutta jättäisin sen ulkopuolelle useimmat golfammattilaisemme. Se, että vieläkin valmennetaan urheilijoita kilpailemaan tuolla asenteella on aivan uskomatonta. Toinen puoli alemmuuden tunteen kolikosta. ’Me ollaan vaan pienestä Suomesta ja yritetään parhaamme jos se vaikka johonkin riittäisi’.
Missähän on se kuuluisa suomalainen sisu, joka vie vaikka läpi harmaan kiven? Onneksi on myös urheilijoita, joilta sitä löytyy!