7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour

Rautaisessa vedossa oleva Tapio Pulkkanen taistelee Tsekin turnauksen voitosta

”Hattu-Tapsa” on pelannut Czech Challengessa 54 reikää ilman bogeja.

Tapio Pulkkanen (-18) jahtaa sunnuntaina uransa ensimmäistä Euroopan haastajakiertueen ykköstilaa Dritecissä meneillään olevassa Czech Challenge -turnauksessa.

Hän pelasi kisan kolmannella kierroksella tuloksen 66, ja lähtee päätöspäivään kolmen lyönnin päässä paalulla olevasta USA:n Julian Surista.

Surin kanssa tasoissa 36 reiän jälkeen ollut Pulkkanen teki lauantaina kuusi birdieä ja 12 paria. Hän on välttynyt kilpailussa kokonaan bogeilta, joten ”Hattu-Tapsan” virheetön jakso on venynyt jo 54 reiän mittaiseksi.

”Alussa olin koetuksella, kun kaveri (Julian Suri) alkoi heti iskemään birdiejä. Odottelin rauhallisesti, enkä pelannut yliaggressiivisesti lipuille. Lopussa tulikin hyviä birkkuja, ja huomenna vielä asemissa”, Pulkkanen sanoi päivän urakkansa jälkeen.

Pitkälle palloa sivaltava Pulkkanen on tehnyt kaikkiaan 18:sta birdiestään vain kaksi par-viitosilla, molemmat Golf & Spa Koneticka Hora -golfkeskuksen kentän seitsemännellä reiällä.

Challenge Tourin rankingnelonen Pulkkanen ja samalla listalla kaksi sijaa ylempänä oleva Suri pelaavat sunnuntaina jo toistamiseen kilpailun johtopallossa. Kaksikon lähtöaika on kello 13.30 Suomen aikaa.

”En lähde huomennakaan höntyilemään. Omaa peliä ja isketään kun paikka tulee”, Pulkkanen suunnitteli.

Kärkikaksikko etenee omilla luvuillaan, sillä kolmantena oleva Walesin Oliver Farr on Suria kahdeksan ja Pulkkasta viisi lyöntiä jäljessä.

Muita pohjoismaalaisia ei ole kymmenen joukossa, ruotsalaislupaus Marcus Kinhult (-9) löytyy jaetulta 12. sijalta. Oliver Lindell ja Linus Väisänen karsiutuivat jatkokierroksilta.

Tsekin turnauksen kärkitaistelussa on jotain samaa kuin Pulkkasen ja Ryan Evansin välisessä kamppailussa Belekin kisassa, jossa he niin ikään pelasivat viikonlopun molemmilla kierroksilla päivän viimeisessä ryhmässä, muutaman lyönnin karussa seuraavista. Englantilainen veti lopulta tuossa kilpailussa pidemmän korren.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje