Broch Larsen uusinnassa LETAS-turnauksen voittajaksi - Golfpiste.com

20.5.–27.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][20]
KilpailuaSuomalaista

20.5.–27.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][20]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LET Access Series

Broch Larsen uusinnassa LETAS-turnauksen voittajaksi

Oona Vartiainen ilahtui hienosta panoksestaan Vihdin turnauksessa. Kuva: Juha Taskinen

Tanskan Nicole Broch Larsen tarvitsi 19 väylää ottaakseen uunituoreen golfammattilaisuransa ensimmäisen voiton ja 6400 euron voittoshekin HLR Golf Academy Openissa Vihdin Hill Side Golfissa.

Broch Larsen tarttui sunnuntaina kunnolla kiinni voittorahoihin tehtyään 13. väylällä eagle-tuloksen.

”Se sytytti minut. Sen jälkeen pelasin todella hyvin loppuun”, tanskalainen sanoi.

Uusinnassa Broch Nielsen kohtasi Espanjan Patricia Sanz Barrion ja Ranskan Fabienne In-Albonin. Espanjalainen oli päätöskierroksella parhaimmillaan jo tuloksessa -5, mutta kohtalokkaimman virheen hän teki 17. väylän viheriöllä ja puttasi tulokseksi bogin. Sen jälkeen hän lähti päätösväylälle samassa tuloksessa -3 kuin In-Albon ja jo jonkun aikaa perillä odotellut Broch Larsen.

Lopulta kolme naista oli samassa tuloksessa -3.

”Olin viime vuonna amatöörinä Tanskan omassa LETAS-kilpailussa myös play-offissa, mutta silloin hävisin sen kisan. Nyt ehdin soitella isälleni ja poikaystävälleni odotellessani muita pelaajia”, Broch Larsen sanoi.

Play-offissa Broch Larsen iski par-tuloksen, Sanz Barrio bogin ja kahdesti bunkkerista lyömään joutunut In-Albon tuplabogin.

Broch Larsen pelasi vielä heinäkuun lopussa amatöörien EM-kisoissa, mutta siellä hän ilmoitti siirtyvänsä ammattilaiseksi ja aloittavansa ammattilaisuransa HLR Golf Academy Openista.

Tanskalainen lähti päätöspäivään viidenneltä sijalta.

Nicole Broch Larsenin ammattilaisura alkoi välittömästi voitolla. Kuva: Juha Taskinen

Nicole Broch Larsenin ammattilaisura alkoi välittömästi voitolla. Kuva: Juha Taskinen

”Tiesin, että minulla oli voittomahdollisuus. Ero kärkeen oli vain kolme lyöntiä”, Broch Larsen sanoi.

”Pelaan tänä vuonna viitisen LETAS-kilpailua, mutta seuraavan kerran vasta syyskuussa. Yritän saada vielä toisen voiton”, hän suunnitteli.

Kilpailussa vain viisi pelaajaa sai kokonaistuloksensa alle parin. Samoin kävi viime vuonna.

Paras suomalainen oli tällä kertaa Harjattulan amatööri Oona Vartiainen (+1), jonka hyvä 70 lyönnin viimeinen päivä nosti hänet jaetulle kuudennelle sijalle.

”Tämä oli minulle todella tärkeä onnistuminen. Se osoitti, että Englannin EM-joukkuekisan pelit eivät olleet mikään yksittäinen onnistuminen”, Vartiainen sanoi.

Suomalaisilla oli hyvä kokonaispanos, sillä Sofia Härkönen ja Linda Henriksson jakoivat lopputuloksissa 9. sijaa tuloksella +3. Matilda Castrén laittoi puttipelinsä kulkemaan viimeisenä päivänä, hän jakoi 68 lyönnin kierroksensa ansiosta 14. sijaa (+4).

Kaisa Ruuttila päätyi sijalle 29 viimeisessä kilpailussaan ennen äitiyslomalle jäämistään.

Kilpailussa neljänneksi noussut Ruotsin Elin Andersson teki uransa ensimmäisen kilpailukierroksen ilman yhtään bogi-tulosta. Viimeisen päivän 64 lyöntiä on Hill Side Golfin Laakso-kentän ennätys.

”Puttasin vain 25 kertaa. Näin viheriöt tänään todella hyvin”, Andersson kertoi ennätyskierroksen synnystä.

Ensi vuoden kilpailun palkintopotti kasvaa 10 000 eurolla 50 000 euroon. Lisäksi LETAS-kiertueen johtaja Di Barnard kertoi, että ensi vuoden voittaja saa kortin yhteen LET-kilpailuun.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje