16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Anders Hansenin vuoro voittaa Skotlannissa?

Anders Hansen on kahdesti voittanut Wentworthissa PGA Championshipin. Joko olisi uran neljännen ykköstilan aika Skotlannissa torstaina käynnistyvässä kisassa? © Getty Images

Anders

Anders Hansen on noussut eurooppalaispelaajista kovinta vauhtia kaikilla listoilla viimeisen vuoden aikana. 40-vuotias juutti taisteli PGA Championshipissa jopa voitosta viimeisen kierroksen sisääntulossa. Lopullinen sijioitus oli kolmas, eroa uusintaan menneeseen kärkipariin oli vain lyönti.

Talvella hän oli World Tourin kisassa Floridassa kolmas, ET:lta on tilillä kakkostilat kuluvalta kaudelta Dubaista, Espanjasta ja Walesista. Kun listaan lisätään vielä marraskuussa 2010 saavuttamansa Singapore Openin kakkostila ja sieltä lähes 500.000 euron palkintosumma, on kymmenen viimeisen kuukauden saldo häikäisevä.

Rahaa on kilahtanut tilille yli 2,1 miljoonaa euroa. World Rankingilla hän on on noussut 23:ksi, Race to Dubai-listalla edellä ovat vain maailmantähdet Donald, Schwartzel, McIlroy, Westwood ja Kaymer. Mikäli menestystä tulee viikonloppuna ainakin Kaymer putoaa hänen taakseen.

MikkoVoittaminen on ollut Hansenille vuosikausia vaikeaa. Sijoituksia kymmenen joukkoon on yhteensä 52, näistä ykköstiloja kuitenkin vain kolme ( 2x BMW PGA Championships,1x Etelä-Afrikka). Skotlannissa olisi oiva paikka näyttää voittotaitoja.

Tanskalaisilla on kuluvalla kaudella sujunut muutenkin mukavasti. Thomas Björn voitti Qatarissa ja on ollut hyvin esillä muuallakin, varsinkin British Openissa. Torbjorn Olesen taistelee kauden tulokkaan tittelistä, hän on rahalistalla 31:s.

Muita suosikkeja Johnnie Walker Classicissa ovat Molinarin veljekset Francesco ja Edoardo ( viimevuotinen voittaja), Ross Fisher, Simon Dyson ja sunnuntaina uransa ensimmisen voiton napannut Oliver Fisher.

Mikko Korhonen mahtui myös mukaan, hänen starttiaikansa on torstaina kello 16.10 Suomen aikaa. Kilpailu on Korhoselle kauden 17:s. Tsekissä hän oli 41:s, ansaitsi yli 8000 euroa ja nosti vuoden kokonaisansionsa lukuihin 56.310 euroa jolla on listan 181:s.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje