Kenttämestari on oman kenttänsä Pekka Pouta - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Kentänhoito

Kenttämestari on oman kenttänsä Pekka Pouta

Golfkentänhoidossa päivittäisten töiden suunnittelu on jatkuvaa, siihen vaikuttaa moni asia kuten kilpailut sekä muut tapahtumat, pelaajamäärät ja sää.

Kentänhoidossa on paljon asioita, joita voi ja pitää suunnitella koko vuodelle. Kuten mitä lannoitteita annetaan heinälle ja milloin, ja koska ilmastetaan mitäkin kentän alueita. Nämä työt suunnitellaan usein jo talvella tai alkukeväästä. Tarkkoja päiviä on tietenkin mahdotonta tietää esimerkiksi vaihtelevien kelien vuoksi.

Yleensä päivittäisten töiden suunnittelu ja jaksottaminen alkaa jo edeltävällä viikolla. Kentän kuntoa tarkkaillaan ja suunnitellaan työt kunnon ylläpitämiseksi ja sen parantamiseksi. Ilmastuksia, hiekkakattauksia ja lannoituksia suunnitellaan tulevien kilpailuiden mukaan, koska niillä pystytään vaikuttamaan viheriöiden nopeuksiin ja muihin pelillisiin tekijöihin. Toki on huomioitava myös sää ja miten se vaikuttaa tuleviin töihin ja niiden suunnitteluun. Näin ollen jokainen kenttämestari toimiikin oman kenttänsä Pekka Poutana.

Kentällä on myös hommia, joita tehdään päivittäin tai tiettyinä viikonpäivinä, kuten viheriö-, tii- ja väyläleikkuut. Nämä hommat ovat monesti vakiintuneet hyvin osaavan kenttähenkilökunnan keskuudessa ja se helpottaa kenttämestarin työnjakoa. Usein kentillä myös suunnitellaan töitä yhdessä koko kenttähenkilökunnan kesken.

Joskus suunnitelmat menevät kuitenkin uusiksi kesken päivän, odottamaton sadekuuro tai laitteen hajoaminen voi sekoittaa pakkaa. Näissä tilanteissa ammattitaitoinen kenttämestari on kultaakin arvokkaampi. Hänen tehtävänään on huolehtia, että kaikki tekevät hommia kentän pelikunnon parantamiseksi.

Aikaisin töihin

Kentänhoitajien toimiminen pelaajien joukossa on taitolaji. Kentänhoitajan on otettava huomioon pelaajat ja pyrittävä toimimaan niin, että työnteosta olisi mahdollisimman vähän haittaa pelaajille, kuitenkaan työtahdista ja laadusta tinkimättä. Kentillä on otettu huomioon pelaajat jo työajoissa. Työt aloitetaan kentillä aamulla viideltä tai kuudelta, jotta mahdollisimman paljon saataisiin tehtyä jo ennen ensimmäisiä pelaajia.

Aina kaikkea ei kuitenkaan saada valmiiksi ja usein kentänhoitajien on toimittava pelaajien joukossa. Perussääntö on, että kenenkään päälle ei saa palloa lyödä. Melkein aina näiltä tilanteilta vältytään kentänhoitajan ja pelaajan välisellä viestinnällä. Käden heilautus merkiksi, että pelaaja on huomattu ja on annettu lupa lyödä. Joskus vahinkoja kuitenkin sattuu ja pallo tippuu keskelle viheriötä, kun kentänhoitaja on leikkaamassa sitä. Ammattimainen kentänhoitaja hoitaa tilanteen rauhallisesti ja voi kysyä pelaajalta, että miksi hän on lyönyt sinne. Usein kyseessä on kuitenkin inhimillinen virhe ja pelaaja pahoittelee tapahtunutta.

Leuto talvi on haaste

Vuosi 2017 oli hyvin haastava kentänhoidollisesti monella kentällä. Talvi oli leuto eikä varsinkaan eteläisimmässä Suomessa saatu kunnon lumipeitettä suojaamaan heinää. Jäätä muodostui paljon eri pelialueille useilla kentillä vuorottaisen pakastumisen ja sitten taas lauhtumisen takia. Heinä ei saa happea jään alla ja riski sen kuolemiselle kasvaa paljon. Kylvötyöt aloitetaan golfkentällä heti kun lämpötilat ovat tarpeeksi nousseet, kevät oli kuitenkin varsin kolea ja eipä alkukesäkään kovin lämmin ollut. Kylvöjä tehtiin monessa paikassa Etelä- Suomessakin vielä juhannuksen aikaan ja viheriöihin panostettiin vielä totuttua enemmän.

Kaikista vaikeuksista ei voi kuitenkaan säätä syyttää, vaan osaava kenttämestari ja kentänhoitajat mukautuvat ja etsivät uusia keinoja kentän pelikunnon parantamiseksi. Myös kenttien avaus- ja sulkemisajankohdalla on suuri vaikutus kentän kuntoon koko kauden ajan, sillä pehmeillä ja märillä pelialustoilla pelaaminen kuluttaa ja tiivistää kenttää. Kenttämestarien ja toimitusjohtajien on hyvä muistaa tämä, vaikka kentät kamppailevat pelaajista. Kentän pelikunto – ja ammattimainen kenttähenkilökunta – nousee tässä kisassa suureen rooliin.

Loppuvuosi 2017 oli sateinen ja leuto. Kasvitautien riski lisääntyi ja torjuntoja tehdään varmasti vielä tammikuun puolella. Jokaisella kentällä pedataan jo mahdollisimman hyviä asetelmia ensi kaudelle, jotta pelipinnat saadaan kuntoon jo heti keväällä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje