20.–27.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[4][6]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista - Kentänhoito

Hirsalassa testataan robottileikkureita

Robottileikkureilla on golfkentän hoidossa monia etuja, mutta myös haitat halutaan kartoittaa tarkasti ennen hankintaa.

Golfkentän heinän leikkaamisessa ollaan siirtymässä yhä enemmän robottikäyttöisiin laitteisiin. Robottileikkureita on ollut jo pitkään kuluttajamyynnissä, mutta golfkentällä niiltä vaaditaan hieman erilaisia ominaisuuksia.

Hirsala Golfissa Kirkkonummella robottileikkureita testataan tositarkoituksella. Jos ne osoittautuvat toimiviksi, on kentälle tarkoitus hankkia niitä jo lähitulevaisuudessa.

Moderneilla leikkureilla heinä pystytään ajamaan jopa 10mm mittaan, joka on sopiva pituus väyläruoholle. Raffissa ja semiraffissa leikkuukorkeuden voi tuplata. Leikkuukorkeutta ei voi säätää niin sanotusti lennossa, vaan yksi laite leikkaa vain yhtä korkeutta, kunnes se erikseen säädetään toiseen leikkuukorkeuteen.

Hirsalassa robottileikkurit pärisevät väylillä 10 ja 16.

”Robottileikkurit leikkaavat väylän seitsemän kertaa siinä ajassa, kun me leikkaamme sen kerran–pari. Näin ollen robotti leikkaa heinästä lyhyemmän pätkän kerrallaan, joka on kasville parempi vaihtoehto. Leikkuusta aiheutuva stressi vähenee, ja lyhyt leikkuujäte pääsee helpommin maakontaktiin ja hajoaa nopeammin. Näin syntyy nopeammin ravinteita ja kuitua syntyy vähemmän”, Hirsalan kenttämestari Janne Lehto kertoo.

”Ja rikkaruohoille ei jää mahdollisuutta nousta samalla tavalla, kun leikkuuväli on lyhyt”, Lehto jatkaa.

Suomessa robottileikkureita ei juuri ole golfkentillä käytössä, mutta Keski-Euroopassa ja muissa Pohjoismaissa ne ovat jo yleistyneet. Vielä nykyisin leikattava alue on rajattava maahan ohuella kuparikaapelilla, mutta markkinoille on tulossa gps-paikannusjärjestelmän avulla ohjattavia malleja.

Robottileikkurit selviytyvät hyvin kaltevillakin leikkuupinnoilla.

Hirsalassa leikkureita testataan ajatuksella ennen hankintapäätöksen tekemistä. Yhden leikkurin hinta pyörii 5000 euron hujakoilla. Yksi testattava asia on se, vaikuttavatko leikkurit pelaamiseen. Leikkuri ei esimerkiksi osaa tunnistaa väylällä olevaa palloa, vaan se jyristelee surutta pelivälineen yli.

”Todennäköisyyslaskennan valossa riski sille, että pallo osuu leikkurin tielle, on todella pieni, mutta on se mahdollista ja tietenkin niin jossain vaiheessa myös käy. Haluamme testata, aiheuttavatko laitteet pelaamiselle haittaa”, Lehto pohtii.

Robottileikkurien kehittyessä ne tulevat valtaamaan alaa golfkentillä. Ihmistä robotit eivät korvaa, mutta tiettyjä töitä ne voivat tehdä tehokkaasti. Hirsalassa robotteja ei katsota karsaasti. Mahdollisesti niitä voi nähdä ajelemassa kentän väyliä jo tällä kaudella.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)