16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Tigerilla paras tuntemus omaan lyöntiinsä

Tekeekö Tiger Woods seuraavan svingiremontin omin voimin?

Tiger Woods kirjoitti torstaina blogissaan, ettei hän ole päättänyt sitä, tekeekö sopimuksen uuden valmentajan kanssa.

”Pidän kaikki mahdollisuudet tältä osin avoimina. Ensin minun pitää tervehtyä ja havainnoida miltä oloni tuntuu. Sen jälkeen päätän, miten lähden harjoitteluani tekemään”, Woods kirjoitti.

14 majoria voittanut Woods avautui jo aiemmin lausumalla, että hän tietää pelaajana enemmän svingistä kuin kukaan hänen aiemmista valmentajistaan ( Butch Harmon, Hank Haney, Sean Foley).

Etenkin Hank Haneyn aikaan Woods ahersi pitkiä jaksoja yksinään ennen valmennussuhteen viralllista loppumista.

”Heistä yksikään ei ole kokenut niitä tuntemuksia, joita pelaajalle tulee majorissa. Millainen tunne on tuolloin käsissä, mikä on olotila vartalossa”, Woods totesi.

Tiger Woods on ilmoittanut pelaavansa seuraavan kerran joulukuussa omassa World Challenge-kilpailussaan.Lyöntiharjoittelun hän uskoo käynnistävänsä joko syyskuun lopulla tai lokakuun alussa.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)